Hurraa! \o/
Tämän jälkeen en näe enää mitään esteitä sille, etteikö peli saisi kunnollisen markkinoinnin, näkyvyyttä ja myyntipaikkoja ostoskeskuksista kirjakauppoihin! (Itsehän uskon, että nimenomaan näiden seikkojen puute on ollut roolipelien valtavirtaistumisen isoin este.)

(Valitettavasti tämä tarkoittaa myös aavistuksen verran kriittisempää palautetta. Koitetaan nyt hioa tämä peli niin hyväksi kuin suinkin mahdollista!)

Tommin viestistä inspiroituen: Pelit voitaneen jaotella sen mukaan, onko salaisuuksien tarkoitus paljastua ennemmin tai myöhemmin vai saavatko ne jäädä kokonaan ratkaisemattomiksi. Esimerkiksi sitä perinteistä Call of Cthulhua voi pelata joko niin, että PJ lopulta pakkosyöttää mysteerien vastaukset pelaajille tai sitten niin, että pelaajat saavat selville vain sen, minkä heidän hahmonsa onnistuvat selvittämään. Voitaneen olettaa, että jos pelaamisen motivaationa on pelinjohtajan tarinan kuuleminen, niin ne salaisuudet paljastetaan ennemmin tai myöhemmin. Jos taas painopisteenä on pelaajien toiminta hahmojensa kautta, niin tällöin mysteerien ratkaisuyritykset ovat olennaisempia kuin oikeiden vastausten kuuleminen.

Tämä toiminee johonkin mittaan asti myös draamapelaamisessa. Esimerkiksi Pyöreän pöydän ritareissa PJ laatii ensin moraaliongelman pelaajien ratkaistavaksi. Riippuu sitten pelinjohtajan mieltymyksistä tekeekö hän moraaliongelman selvästi tiettäväksi pelaajille vai antaako hän pelaajien itse muodostaa käsityksensä fiktiivisestä tilanteesta. Jälkimmäisessä tapauksessa pelaajat voivat päätellä moraaliongelman olevan aivan toisenlainen kuin mistä pelinjohtaja alunperin lähti liikkeelle.

Ehkä tämä erotteluni on pitkälti sama kuin mitä Mike ehti tuossa jo kirjoittamaan? Simulationistinen pelinjohtaja antaa pelaajien operoida vapaasti eikä paljasta salaisuuksiaan, vaan pyörittää vain pelimaailmaa. Olennaistahan ei ole simu-PJ:n suunnitelmat vaan pelaajien toiminta. Narrativistinen (Miken määritelmän mukaan) PJ puolestaan on lähempänä elokuvan käsikirjoittaja-ohjaajaa, jolla on tarina kerrottavanaan. Hän haluaa paljastaa kaikki salaisuutensa, mutta ei tietenkään tee sitä heti suinpäin.

Kyse ei muuten välttämättä ole pelinjohtajan laatimista salaisuuksista. Pelaajathan voivat kehittää omalle hahmolleen paljonkin salaisuuksia. Samaan tapaan myös pelaaja voi joko pitää salaisuutensa omana tietonaan tai paljastaa ne muille. Olen itse törmännyt tähän varsinkin eläytymishakuisten pelaajien kanssa. Hahmolla saattaa olla pitkällinen henkilöhistoria, jota pelaaja sitten paljastaa tilanteen mukaan. Pelaaja voi itse päättää, mihin on eläytynyt ja sen nojalla vaatia pelinjohtajan pelimaailmaa mukautumaan siihen. Vaihtoehtoisesti pelaaja voi pitää hahmonsa salaisuudet pitkälti omana tietonaan ja fiilistellä niillä itsekseen.

(Hm. Vaikuttaisi siltä, että tämä salaisuus-aihe on yhteydessä siihen, kenellä on valta päättää, mikä pelifiktiossa on totta. En kuitenkaan rupea nyt purkamaan sitä auki, tulisi muuten liian pitkä viesti.)

Muoks: Lisätty kolmanteen kappaleeseen narrativistinen PJ.

Voiko ongelmaa pienentää jonkinlaisella sosiaalisella pääomalla?

Tykkään tästä ideasta kovaa, mutta luulen, että Pohjola tavoittelee tässä sellaista eläytymiskuviota.

"Selvä, olette marssineet koko päivän. Mitenkäs yövytte?"
"Odotas... mun hahmolla on makuupussi. Se riisuu haarniskansa ja huoltaa sen iltanuotiolla istuessaan. Sitten se pujahtaa reikäisissä alushousuissaan makuupussiinsa."
"Mun hahmolla ei ole kuin huopa! Onko yöstä tulossa kylmä?"
"Ei niin, että paleltuisi, mutta voihan se epämiellyttävää olla."
"No tää mun eränkävijä napsii joitakin kuusenoksia ja tekee niistä itselleen lisäpeitteen siihen huopansa päälle."

Eli ajatuksena on, että niistä hahmolle kirjatuista varusteista revitään ihan konkreettista pelisisältöä irti. On ihan olennainen kysymys, että onko sillä hahmolla kahvipannu vai paistinpannu siinä vaiheessa, kun joesta nousi kalaa.

Vai olenko ihan hakoteillä? Jos tämmöiselle fiilistelylle ei ole sijaa, niin sittenhän niitä varusteita ei kannata eritellä: "Kaikilla hahmoilla on mukanaan retkeilyvarusteet, joita tarvitaan erämaassa selviytymiseen".

Ehkä Villen olisi hyvä keksiä siihen joku iskevä alanimi.

Melidian: haltiaroolipeli.

Älä laita sähköpostia tai yksityisviestiä vaan kerro nyt täällä, kun koko ajan vihjailet.

En halua ryhtyä julkisesti puimaan toisten asioita ja omista virheistäni mieluummin vaikenen vähän nolona.

Täällähän on keskustelu edennyt vauhdikkaasti. Muutamia kommentteja:

Toim huom. Ropecon tapahtuman järjestää conitea, jonka on valinnut pääjräjestäjä/pääjärjestäjät. Pääjärjestäjän ja järjetys-valmiudet valitsee ja antaa Ropecon ry, jonka päätoiminen tehtävä on järjestää Ropecon nimistä tapahtumaa. Eli hommaa ei hoid vain löyhä joukko yhdistyksiä.

Juu-u, mutta eikös Ropecon ry:n varsinaisina jäseninä ole kuusi yhdistystä? Tästä "yhdistysten yhdistyksestä" siis käytin ilmaisua "löyhä joukko yhdistyksiä". Eikö ne tärkeimmät linjavedot tule nimenomaan Ropecon ry:ltä eikä vuosittain vaihtuvilta pääjärjestäjiltä? Kuvittelen siis, etteivät ne pääjärjestäjät ole sattumalta päätyneet vuosi vuoden jälkeen toteuttamaan Ropeconia jokseenkin samalla tavalla.

Kun siis epäilin Ropeconin muuntautumiskykyä, niin en tarkoittanut, että Ropeconia pitäisi radikaalisti uudistaa: uskon itse, että sen kantavuus on nimenomaan sen perinteikkyydessä. Sen sijaan epäilen, että yksittäisellä pääjärjestäjällä ei riitä valtuudet uudistamaan Ropeconia isolla kädellä vaikka hän tätä haluaisikin. Olenko väärässä?

minusta on erittäin tylsää kaivaa vuosi vuoden jälkeen esiin nämä samat tapaukset

Minäkin kunnioitan kotimaisen skenen aktiiveja, joten koitan olla kaivelematta menneitä. Se on kuitenkin sanottava, että Ropeconiin liittyvää suhmurointia on harrastanut varsin moni.

Kyseessä on vapaaehtoistyöllä rakennettu festari, jonka järjestämiseen osallistuu valtava määrä ihmisiä jotka tekevät töitä mm. rakkaudesta harrastusta kohtaan.

Luulen, että tässä on myös pitkälti syy siihen, miksi keskustelu Ropeconista niin herkästi kiehuu yli. Ropeconin järjestäjien näkökulmasta kyse on lempilapsesta ja tavallaan vapaa-aikansa uhraamisesta sen eteen, että muilla olisi kivaa. Kun joku sitten tuo esille ongelmia, niin niihin suhtautuu hirmuisen helposti henkilökohtaisina loukkauksina. Ropeconin kävijöiden näkökulmasta kyse taas on maksullisesta palvelusta, jonka vuoksi sopii esimerkiksi odottaa kunnollista asiakaspalvelua. Tästä samasta asiasta uskon olevan kyse myös monessa muussa skenemme kiistassa, jossa raha on mukana.

Roolipeli-iltoja 8-11-vuotiaille Espoossa

Suomen Lelumuseo Hevosenkengässä järjestetään kevään ja syksyn aikana lapsille suunnattuja roolipeli-iltoja. Pelinä on Max Wikströmin ja Saku Tuomisen tätä varten kehittämä oma peli. Lue lisää Roolipelitiedotuksesta.

Meiltä on tulossa kaksi tai kolme tuotetta.

Täysimittaisia julkaisuja vai lisää demoja ynnä osajulkaisuja? (Ei siis sillä, että osajulkaisuissa tai "puolivalmiissa" peleissä olisi mitään vikaa.)

Ekassa viestissä mainittu Ville (Lähde) on kyllä oikeasti Laakkonen. Ihan eri mies kuin tohtori V. Lähde, jonka myös hyvin tunnen.

Hups. Olen aika varma, että olen tehnyt tämän virheen ainakin kerran aikaisemminkin. Lähde on selvästi tehnyt minuun vaikutuksen roolipelilehtiin kirjoittamiensa artikkelien kautta, kun en pysty kuvittelemaan skeneen ketään muuta Ville L -tyyppiä.

Oma uutuuteni on  Lännen maat - peli valoon astumisesta. Tämä kuolemaroolipelini koettaa myös ehtiä Ropeconiin. Kyseessä siis uudenlainen monta pelinjohtajaa, yksi pelaaja -tyyppinen helppo sosiaalinen rope, joka käsittelee muinaisegyptiläistä kuolemanjälkeistä elämää.

Kuulostaa hyvältä! Hienoa että olet palannut takaisin pelijulkaisijoiden joukkoihin.