Foorumi > Roolipelit

Pelikerta kolmella virkkkeellä

(1/37) > >>

Kuusikeiju:
Paljon on foorumeilla kyselty, että mitä peliä ihmiset pelaavat. Pelisysteemi ei kuitenkaan välttämättä kerro paljonkaan, että mitä siellä pelissä tapahtuu.

Niksun kirjavalioissa maailmankirjallisuuden kuuluisia teoksia on tiivistetty hyvin pieneen pähkinänkuoreen. http://www.cs.helsinki.fi/u/nikander/kirjavaliot/
Yrittäkääpä luonnehtia omaa viimeisintä pelikertaanne samalla tavalla. Mitä pelissänne oikeastaan tapahtui ja pyrkikää vaikkapa ohjeelliseen maksimissaan kolmen virkkeen kuvaukseen. Eteen voi laittaa vaikka pelin tai seikkailun nimen. Siis esimerkiksi näin:

Cthulhun kutsu: Linnanrauniossa oli ansa. Aika kaareutuu mutkalle.
tai
Ajan pyörä: sankarit ovat pulassa, mutta löytävät salaisen reitin ja tappavat hirviöt. Jatkuu.


SnowDog:
Easton retkikunta: Ritarien johtama kauppiaiden ja käännyttäjien muodostama retkikunta kamppailee niin luonnonvoimia kuin olematonta tiestöä vastaan jokivartta seuraten. Retkikunta löytää paikallista asutusta, jossa alkavat tekemään kauppaa ja käännytystyötä, sekä hierovat sopua kahden kylän välille. Jatkuu.

Nuurori:
Tutkielma: Maalaiset joutuvat byrokraattiseen helvettiin. Eivät suostu. Tappavat kaikki.

petroos:
Cthulhun kutsu foorumipelinä:  KKK:n raivoraittiit rasistit kieltolain kurimuksessa yltiösuvaitsevina Vanhempien Rotujen suhteen. Viinaanmenevät vähemmistötyhjäntoimittajat Fightaavat the Poweria.

Sam!:
Zombeja! Ovella!: WTC:n liekehtivä torni. Pääosassa Steven Seagal.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta