Kustantajat, järjestöt jne > Myrrysmiehet

Mitä roolipelit ovat -laatikko

(1/2) > >>

V:
Olemme parasta aikaa viimeistelemässä Vihan lasten seuraavaa vedosta. Kyseessä ei tule olemaan mitenkään erityisesti aloittelijoille tarkoitettu peli, mutta siitä huolimatta halusimme laittaa peliin lyhyen "mitä roolipelit ovat" infolaatikon.

Mulle heräsi tässä yhteydessä ajatus siitä, että "miksi ihmeessä kaikki aina kirjoittaa uudestaan tän saman tekstin". Koska emme keksineet mitään hyvää syytä olla jakamatta tätä tekstiä, niin tässä on tekstin uusin versio


--- Lainaus ---Mikä ihmeen roolipeli?

Roolipeleissä elokuvien ja näytelmien roolihahmojen tapaiset pelihahmot seikkailevat yhdessä kerrotun tarinan puitteissa. Yhtä roolipeliin osallistujista kutsutaan pelinjohtajaksi. Hän toimii pelin tilanteiden ohjaajana ja lavastajana. Muita osallistujia kutsutaan pelaajiksi ja he pelaavat kukin yhtä pelin pääosaa esittävistä pelihahmoista kuvaillen hahmonsa toimia ja puhuen hahmonsa suulla.

Tämän pelin pelaaminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta roolipeleistä, mutta varsinkin pelinjohtajan aikaisemmasta roolipelikokemuksesta on hyötyä. Pelaamisen oppii parhaiten kokeilemalla, ja pelinjohtamiseen liittyviä vinkkejä löytyy siitä toisesta oppaasta.

Jos roolipelit ovat ajatuksena kokonaan uusi, kannattaa ennen aloittamista tutustua verkosta löytyvään roolipelimateriaaliin tai kysyä vinkkejä pelilaudan roolipelifoorumilta osoitteessa http://pelilauta.fi

--- Lainaus päättyy ---

Oisko parannusehdotuksia?

Meidän puolesta tekstiä saa käyttää sellaisenaan kunhan mainitsee lähteen (Myrrysmiehet)

Sam!:
Tuo lause "Hän toimii pelin tilanteiden ohjaajana ja lavastajana" vähän hyppää silmille. Sekä ohjaaja että erityisesti lavastaja vievät ajatukset näyttämötaiteisiin eivätkä tarinankerronnan suuntaan. Tiedä sitten, että onko se mikään ongelma.

V:
Hyvä kysymys. Lavastaminen miljöövastuuna on melko vakiintunut termi roolipeleistä puhuttaessa.


Luulisin sen kuitenkin olevan yleistajuinen kielikuva...

JJKM:

--- Lainaus käyttäjältä: V - Helmikuu 21, 2012, 10:39:12 ---
Luulisin sen kuitenkin olevan yleistajuinen kielikuva...

--- Lainaus päättyy ---

Ei ole, tällä viikolla selitin mitä on roolipelaaminen kaksi kertaa ja yhdelle uteliaalla oli jostain tullut mielikuvia siitä että roolipeleissä on merkittävä rooli teatterityylisillä lavasteilla, puvuilla ja maskeerauksella ja fyysisellä esiintymisellä, larppinöröt oli siis selvästi ehtinyt kutemaan kaivoon. Toisen tyypin hylkäsin googlauksen ja wikipedian armoille koska sillä oli semmoinen ilme naamalla että se erehtyi kysymään väärästä aiheesta ja varmaan pelkäsi että päätyy kohta pakettiautoon ja jonnekin roolipelikellariin.

Ohjaaminen antaa mielestäni väärän mielikuvan siitä että seurataan jotain käsistä ja PJ kertoo mitä tehdä pelaajille. Vuosikausia ropeltaneille voi olla vaikea tajuta että kaikkein ratakiskoitetuin pelikin on pökerryttävän täynnä omaa säveltämistä täydelle nyypälle, ihan se että joudut keksimään mitä hahmosi päästää suustaan voi olla ihan kipeä haaste.

Revontuli:
Itse selitin juuri viikko sitten eräälle kulttuurileidille roolipeleistä ja meni jonkin aikaa, ennen kuin hän suostui ymmärtämään, että siinä ei pyritä voittamaan, vaikka kyseessä on peli. Siinä mielessä sanaa peli kannattaa ehkä käyttää säästeliäästi tai selittää suoraan, että roolipeli ei ole peli perinteisessä mielessä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta