Sam! ampuu
blogissaan vesilintua kovilla:D
Vastaan tänne, vaikka siis näistä asioista on täällä paljon jauhettukin. Tarkoitus ei ole aiheuttaa kellekään empäs-tautikohtausta, mutta jos jotain lisäkeskustelua syntyy, niin blogikommenttiraidalla niitä on vaa nii rasittavan hankala seurata.
...
Tärkeetä kulttuuritutkimusta ja mielenkiintosta dataa. Täytyy kuitenkin myöntää, että oon varmaan lähempänä puolisukeltajaa, jos kohta myös erillinen entiteettini. Tässä jotain akanoita pohdittavaksi:
"Harrastuksen aloitusvuodesta lienee paikallaan huomioida aloittajamäärät vuosikymmenittäin. Vuosina 1986-1990 roolipelaamisen aloitti 17 vastaajaa, vuosina 1991-2000 13 vastaajaa ja vuosina 2001-2007 15 vastaajaa. Tämän aineiston valossa näyttää siis siltä, että aloittelijoiden määrä olisi 2000-luvulla ollut suurempi kuin 1990-luvulla (eikä aineisto edes yllä kuin vuoteen 2007 asti). "
Jos lähdetään siitä, että aika vie jotkut mukanaan, ja jos sanotaan että vuosikymmenessä puolet lopettaa pelaamisen, niin 90-lukulaisten määrä pitäisi tuplata ja 80-lukulaisten nelinkertaistaa.
"Vaikka ykköspaikka kuuluukin Punalaatikolle, on syytä huomata, että sen suosio myös aika tavalla rajoittuu 1980-luvun viimeisin vuosiin. Näin Punalaatikon voittoa onkin syytä selittää ennen muuta tarjonnan nojalla: 1980-luvun lopulla sillä ei juuri ollut suomenkielisiä kilpailijoita. "
Punalaatikkoa, toisin kuin Runequestia, myytiin kirjakaupoissa ja marketeissa, mutta niin myytiin myös Adventures of the North Kalevala Heroessia, vaikka se toki tulikin jakoon myöhemmin.
...
Sopen kanssa olen samoilla linjoilla ennenkaikkea siinä, että aloittelijat tarvitsisivat markinoilta saatavissa olevia pelejä paremman pelin. Omasta mielestäni nykyiset ovat aina ainakin jonkun toteutuksensa osa-alueen puolesta joko paskaa tai parfymoitua paskaa
Esimerkiksi kelpaa mikä tahansa peli, jonka säännöistä kaikki skippaa osan (melkein kaikki taakkasäännöt), tai jossa skippaaminen on tehty pelaajan puolesta jättämällä säännöt enemmän tai vähemmän pois, jolloin pelaajalle myydään pensseli vapautena maalata Mona Lisa.
Ritarithan taas edustaa tuota parfymoitua osastoa ainakin pelaajanäkökulmasta, enkä sitä kokeilleena sano sitä huonoksi roolipeliksi, eikä siinä systeemissä ollut mitään, mikä olisi pilannut sen pelin, mutta ei se myöskään ihan hirveästi antanut eväitä. Kirjaa en tosin ole lukenut, enkä itsekään ole varma, mitä niiden eväiden pitäisi oikeastaan olla, että ne mulle kelpais.
Skenen kuolemasta taas mulla on sellainen teoria, että suurin osa siitä perustuu roolipelaajien kokemukseen heidän henkilökohtaisen skenensä kuolemasta, mikä on täysin todellinen ilmiö. Yleinen skenen kuolema on kuitenkin myös todellisuutta, siinä muodossa kuin mikä se oli 90-luvun alkupuolella, koska mikä tahansa skene kuolee ajan myötä, ja syntyy uudelleen enemmän tai vähemmän nahkansa luoneena. Vaihtuneen nahan määrästä sitten riippuu, onko meillä vanhan liiton miehillä mitään käyttöä tälle KAWAII-sukupolvelle (ja heillä meille): Totuus on kuitenkin se, etteivät he tarvitse meitä, vaan me heitä. Eivät kissankorvatytöt haaveile saavansa vanhoja ropepartoja mukaan pusupiiriin, melkein päinvastoin, heh heh.
Vielä sellainen aika usein esitetty väite, että kun punalaatikko kilpaili 16 värin ja kolmen pikselin kanssa, oli se itse asiassa aikansa state of the art teknologia, mitä tulee interaktiiviseen taiteeseen, ja pelinä riitti olla parempi kuin käärmeet ja tikapuut. Nyt on Game of Thronesit telkkarissa, Skyrimit koneessa ja Galactica the Boardgamet pöydällä. Jos mikään noista ei ookaan roolipeli, niin kaikki onkin hauskempaa, viihdyttävämpää ja kaikin puolin kehittävämpää ajanvietettä kuin huono roolipeli, poislukien epäonnistumisista oppimisen kehittävä vaikutus
Sitten on tuo kuvitus. Elmoren ja Easleyn kuvitus punalaatikossa aikanan ennen internettiä oli parasta mitä oli jokseenkin missään saatavilla. Nykyajan useimpien pelien kuvitus ei pärjäisi edes Deviantartin "amatöörien" keskuudessa. Tästä ehkä pahimpina esimerkkeinä 3. ja 4. laitoksen D&D:n aivan luokattoman huono matikankirjamarginaalikuvitus. Paizon munat on tässäkin suhteessa korissaan paremmin maalattuina, ja niin paljon kun Tuliprinsessan itkuvirttä voikin kritisoidan siitä, miten James Edward IV tuntuu keskittyvän enemmän kosmetiikkaan kuin sisältöön, niin ne on sentään tuotteita, joista maksettuaan ei tuntis itteensä huijatuks edes tullessaan huijatuksi.
Lopuksi ehdotan, että joku tilastitiedosta kiinnostunut järjestäisi ensi vuoden Ropeconissa ihan tosissaan pätevän tutkimuksen ihmisten roolipelitaustoista. Parempaa tilaisuutta tuskin löytyy ainakaan millekään kyselytutkimukselle, ja jos tutkimuksen uusii muutaman vuoden välein, saataneen jotain dataa aika-akselillakin, joskin Ropeconin järjestäjillä on varmaan jotain tietoa jo siitä, kuinka moni tulee viimeiseen coniinsa vuosittain. (eli mikä on ropeaktiivien passivoitumisprosentti).
edit (Moderaattori): Jaettu omaan aiheeseen peruspelien tekoketjusta.