Tarkentavia kysymyksiä

[Tommi Brander]

Satupeliäni testatessa on tullut hoksattua oleellinen sääntö: Älä esitä tarkentavia kysymyksiä.

Tarkentavalla kysymyksellä tarkoitan tilannetta, jossa (yleensä) pelaaja  haluaa saada tarkemman kuvan fiktiosta kyselemällä pelinjohtajalta yksityiskohtia. Vaikkapa: Kuinka syvä se rotko on? Entä leveä? Onko lähellä puita? Saisinko heitettyä kiven toiselle puolelle?

Stalkeria, OSR-tyylistä D&D:tä ja joitakin salapoliisipelejä pelattaessa pelaajat kysyvät usein tällaisia kysymyksiä (kokemukseni mukaan), tai ainakin heidän kannattaisi. Fiktiosta siis haetaan lisätietoa joko ilman hahmon toimintaa tai ainakin ilman järin merkittävää hahmon toimintaa. Usein se kolmimetrisellä seipäällä tökkiminen tai mutterin heittäminen ovat melko riskittömiä tekoja.

Vapaamman kerronnan peleissä, tai ehkäpä no myth-tyyliin pelatessa, kuvittelisin että tarkentavia kysymyksiä ei esiinny juurikaan, mutta eipä aiemmin ole tullut mieleen tarkkailla tätä. Osaisiko joku sellaisia aktiivisemman pelaava vahvistaa tai kumota mututuntumani?

Tarkentaviin kysymyksiin taitaa liittyä myös sääntöjen ohi pelaaminen, jossa tarkalla tai fiksulla kerronalla ja joskus omien tarkoitusperien piilottamisella saavutetaan jokin tulos eikä noppiin tullut hommassa koskettua lainkaan. Tämä vastaa Eric Wujcikin D&D-pelaamista (linkki).

[SnowDog]

Satupeliäni testatessa on tullut hoksattua oleellinen sääntö: Älä esitä tarkentavia kysymyksiä.

Miksi ei saisi esittää tarkentavia kysymyksiä?

Tarkentavalla kysymyksellä tarkoitan tilannetta, jossa (yleensä) pelaaja  haluaa saada tarkemman kuvan fiktiosta kyselemällä pelinjohtajalta yksityiskohtia. Vaikkapa: Kuinka syvä se rotko on? Entä leveä? Onko lähellä puita? Saisinko heitettyä kiven toiselle puolelle?

Stalkeria, OSR-tyylistä D&D:tä ja joitakin salapoliisipelejä pelattaessa pelaajat kysyvät usein tällaisia kysymyksiä (kokemukseni mukaan), tai ainakin heidän kannattaisi. Fiktiosta siis haetaan lisätietoa joko ilman hahmon toimintaa tai ainakin ilman järin merkittävää hahmon toimintaa. Usein se kolmimetrisellä seipäällä tökkiminen tai mutterin heittäminen ovat melko riskittömiä tekoja.

Eikös jotkin asiat selviä rauhallisessa tilanteessa aika helposti katsomalla/kokeilemalla? Rotkon syvyyden ja leveyden voi heittää tyyliin arviona, mikä voi tietysti olla pielessä (kun hahmon arvio ei osunut kohdalleen). Pystyykö kiven heittämään yli? Kokeilemallahan se selviää


Jos etsitään johtolankoja vaikka rikospaikalta, niin eikös se yleensä hoideta kertomalla mistä niitä etsitään, miten niitä etsitään ja/tai heitetään noppaa?


Mikäli haluaa tehdä mutterin heitosta ja/tai seipäällä kokeilusta vähän jännittävämpää, niin ainahan se voi laukaista jonkin ikävän tilanteen

Tarkentaviin kysymyksiin taitaa liittyä myös sääntöjen ohi pelaaminen, jossa tarkalla tai fiksulla kerronalla ja joskus omien tarkoitusperien piilottamisella saavutetaan jokin tulos eikä noppiin tullut hommassa koskettua lainkaan. Tämä vastaa Eric Wujcikin D&D-pelaamista (linkki).

Varsin mielenkiintoinen linkki. Ihan samanlaiseen meidän ryhmissä ei olla päästy tai kukaan ei ole yrittänytkään.


Mutta joo, osa lisätiedon hankkimisesta voi olla ihan hyvä jättää vaikkapa nopanheiton varaan. Osittain siksi, että ko. pelaaja ei varasta liikaa peliaikaa, tällaista lisätietoa ei ehdi hankkia, tämä ei kuulu hahmon osaamisalueeseen jne.

[Taustavoima]

Riskinä on tietenkin, että pelaajien mielikuvat asioista poikkeavat toisistaan yhteensovittamattomalla tavalla.  Jos ristiriita saadaan heti ratkottua, vahinko ei yleensä ole suuri, mutta mitä pidempään pelaaja tekee päätöksiä "väärän" informaation varassa, sitä enemmän mielikuvien korjaaminen ja sähläyksen selvittäminen ärsyttää. Eikö tarkentavien kysymysten kysymysten kieltäminen lisää huomattavasti tällaisten ristiriitojen mahdollisuutta ja pitkitä niiden esilletuloa?

[Tommi Brander]

Pelityyleissä, joissa jonkin asian selkeyttäminen on tärkeä osa pelaamista, niin tarkentavat kysymykset ehdottomasti kuuluvat peliin. Mysteerien ratkominen ja jännien ilmiöiden tutkinta, kuten Stalker ja OSR, suuntaavat peliä näihin aika vahvasti.

Sellaisissa peleissä, joissa pelaaja ajaa hahmonsa menestystä, tarkentavien kysymysten käyttöä kannattanee vahtia. Jos se "ei heitetty noppaa kertaakaan" koetaan hyväksi, niin kysymykset ja riskejä välttävä pelaaminen antavat yhden tien sinne (kuten Wujcik näyttää). Toisaalta, jos draama halutaan vahvasti sitoa noppiin (esim. Burning Wheel), niin tarkentavat kysymykset kannattanee usein tulkita hahmon aikaa vieviksi toiminnoiksi (esim. assess BW:n taistelussa) tai taitoheitoksi (erityisesti wise-taidot Palavassa pyörässä), mutta ei tietenkään ilmiselvien kysymysten tapauksessa, juurikin jotta fiktiosta kaikilla olisi kohtalaisen yhtenevä kuva.

Satupelissä jos ihmisten kuva fiktiosta eroaa kovasti toisistaan, niin se ero yleensä ratkeaa tavalla joka ei hirveästi vaikuta pelin sujuvuuteen. Tarkentavat kysymykset puolestaan hidastavat ja luovat mutkia, eikä tuon satupelin keskiössä kuitenkaan ole suoriintuminen asioista mahdollisimman pienellä riskillä. Siihen siis tarkentavat kysymykset mielestäni eivät (juuri koskaan) sovi.

Näin yleisemmin hoksasin, että tietty tekniikka (tarkentavat kysymykset, keksikää parempi nimi) näyttää vaikuttavan eri tavoilla eri pelityyleissä, ja siksi sitä kannattaa pohtia tarkemmin. Se ei myöskään tunnu yhtä tuomitsevalta termiltä kuin vaikkapa ratakiskotus tai pelinjohtajan fiatti, joten se ei välttämättä aja keskusteluja suohon yhtä äkkiä.

[Taustavoima]

Ehkä olet mua parempi kuvailemaan asioita, mutta kyllä mä olen saanut korjata pelaajien käsityksiä ihan kaikenlaisissa peleissä Praedor-mysteerikampanjasta Parhaan katseluaikaan. Satupelien genre ei ole mulle tuttu, mutta en nyt äkkiseltään keksi, miksi eriävät tulkinnat tilanteesta eivät muodostuisi välillä ongelmaksi. Eikö satupelissä (vaikkapa pelitesteissänne) kukaan koskaan sano "Niin siis joko me lähdettiin sieltä talosta vai ei?" tai "Mä luulin, että se aita on semmoinen tavallinen aita, mistä pääsee kyllä helposti yli. No en mä sitten tietenkään niin tee."?

Kokemukseni mukaan pelaajat eivät yleensä kysy kysymyksiä selvitäkseen tilanteesta mahdollsimman pienellä riskillä, vaan koska he haluavat sujuvoittaa peliä ja päästä samalla sivulle pelinjohtajan ja muiden pelaajien kanssa. Jopa tuo Wujcikin kokemus oli seurausta hyvin erityisestä tilanteesta – hän pelasi taktista ongelmanratkaisupeliä erittäin heikolla hahmolla, ja nopanheitto olisi todennäköisesti sulkenut hänet pelistä pois ainakin joksikin aikaa.


Yleisesti ottaen yhteensopimattomat tulkinnat hajottavat peliä, oli tavoitteena sitten taktinen ongelmanratkaisu, eläytyminen tai draaman rakentaminen. Miten pelinjohtajan on tarkoitus erottaa "ilmiselvät kysymykset" sellaisista, joilla pelaaja koettaa keplotella itselleen etua? Ja miksi tällainen keplottelu – jos sitä joskus esiintyy – on tässä pelissä niin iso ongelma, että se pitäisi pyrkiä kitkemään pois?


Kaikissa pelaamissani peleissä – myös vapaan kerronnan peleissä – tarkentavien kysymysten kategorinen kieltäminen olisi varmuudella hidastanut peliä, ei nopeuttanut sitä. Oma kokemukseni siis käy mututuntumaasi vastaan. Miksi tämä peli tai pelityyli on mielestäsi poikkeus?

[Tanan]

Tarkentaviin kysymyksiin taitaa liittyä myös sääntöjen ohi pelaaminen, jossa tarkalla tai fiksulla kerronalla ja joskus omien tarkoitusperien piilottamisella saavutetaan jokin tulos eikä noppiin tullut hommassa koskettua lainkaan. Tämä vastaa Eric Wujcikin D&D-pelaamista (linkki).

Olen hiukan eri mieltä. Kuvatussa pelityylissä ei käytännössä ole muita sääntöjä kuin PJ:n mielivalta. Lyhyesti sanottuna, tällaisessa pelissä paras pelitaktiikka on PJ:n egon hivelöinti. Pelaajan tarkentavat kysymykset implikoivat, että hän pelkää/kunnioittaa/nöyristelee pelimaailmaa, joka hivelöi (pelimaailmasta vastuussa) olevan PJ:n egoa. Se, miksi tällainen pelinjohtamiskulttuuri on sangen yleinen länsimaisessa pelaajapopulaatiossa, lienee toisen keskustelun aihe.

Jos kerrontavalta on jakaantunut tasaisemmin tai jos yksinkertaisesti haluat että kaikilla on kivaa pelipöydässä, tarkentavilla kysymyksillä voi osoittaa olevansa kiinnostunut kanssapelaajien tekemisistä/hahmoista. Omien kokemuksieni mukaan pelaajat ovat oikein otettuja tällaisesta huomiosta ja pyrkivät vastaamaan samanlaisella kohteliaisuudella.

Tämä ketju sai minut lukemaan Satupelin säännöt, minkä epäilen olevan perimmäinen tavoitteesi  . Hyvin pelattu. Laitanko sääntökysymykseni tähän ketjuun vai siihen vanhempaan?

[Tommi Brander]

Ehkä olet mua parempi kuvailemaan asioita, mutta kyllä mä olen saanut korjata pelaajien käsityksiä ihan kaikenlaisissa peleissä Praedor-mysteerikampanjasta Parhaan katseluaikaan.

Kyllähän noita aina tulee - tuskin minä erityisen taitavasti asioita kuvailen.

Satupelien genre ei ole mulle tuttu, mutta en nyt äkkiseltään keksi, miksi eriävät tulkinnat tilanteesta eivät muodostuisi välillä ongelmaksi. Eikö satupelissä (vaikkapa pelitesteissänne) kukaan koskaan sano "Niin siis joko me lähdettiin sieltä talosta vai ei?" tai "Mä luulin, että se aita on semmoinen tavallinen aita, mistä pääsee kyllä helposti yli. No en mä sitten tietenkään niin tee."?

Talosta poistuminen luultavasti ei muodostu ongelmaksi, koska jos se olisi tärkeää, niin joku luultavasti olisi jo heittänyt noppia. Yleisissä tilanteissa en näy sitä tärkeänä. Tuo aidanylitys puolestaan hoituisi sääntöjen taholta.

Osana satupelaamista voit pitää sitä, että kukaan ei etukäteen voi sanoa, mihin hahmot pystyvät tai suostuvat.

Kokemukseni mukaan pelaajat eivät yleensä kysy kysymyksiä selvitäkseen tilanteesta mahdollsimman pienellä riskillä, vaan koska he haluavat sujuvoittaa peliä ja päästä samalla sivulle pelinjohtajan ja muiden pelaajien kanssa. Jopa tuo Wujcikin kokemus oli seurausta hyvin erityisestä tilanteesta – hän pelasi taktista ongelmanratkaisupeliä erittäin heikolla hahmolla, ja nopanheitto olisi todennäköisesti sulkenut hänet pelistä pois ainakin joksikin aikaa.

Näin yleensä, kyllä. Jotkut pelaajat puolestaan nauttivat sääntöjen ohi pelaamisesta ja riskien välttämisestä sitä kautta, aivan kuten jotkut nauttivat hahmojen mekaanisesta optimoinnista. (Wujcik myös suunnitteli nopattoman Amber-ropen, ihan kontekstina.)

Yleisesti ottaen yhteensopimattomat tulkinnat hajottavat peliä, oli tavoitteena sitten taktinen ongelmanratkaisu, eläytyminen tai draaman rakentaminen. Miten pelinjohtajan on tarkoitus erottaa "ilmiselvät kysymykset" sellaisista, joilla pelaaja koettaa keplotella itselleen etua? Ja miksi tällainen keplottelu – jos sitä joskus esiintyy – on tässä pelissä niin iso ongelma, että se pitäisi pyrkiä kitkemään pois?

Ilmiselvien kysymysten ja keplottelun erottelu: Kerro ihmeessä jos keksit jotain. En osaa mitään pelisilmää kummempaa työkalua nimetä.

Keplottelua pitäisin ongelmana lähinnä silloin, jos porukka ei siitä pidä. Jotkut pelit olettavat, että tärkeät tapahtumat kulkevat noppien kautta (Palava pyörä ja Dogs tulevat mieleen), kun taas joissain peleissä reiluuden nimissä vaikkapa huonon karisman hahmon ei pitäisi hirveästi dominoida sosiaalisissa tilanteissa.

Kaikissa pelaamissani peleissä – myös vapaan kerronnan peleissä – tarkentavien kysymysten kategorinen kieltäminen olisi varmuudella hidastanut peliä, ei nopeuttanut sitä. Oma kokemukseni siis käy mututuntumaasi vastaan. Miksi tämä peli tai pelityyli on mielestäsi poikkeus?

Osittain tätä ajatusta inspiroi Play unsafe-kirjanen, jossa kirjoittaja (Graham Walmsley muistaakseni) soveltaa impro-teatterin menetelmiä roolipelaamiseen. Improssa yksi periaate sanoo enklanniksi, että Don't block. Erot vaikkapa pelimaailman hahmottamisessa usein johtavat muiden estämiseen. Minua kiinnostaa, että millaisin keinoin voidaan estäminen ja sen aiheuttama tökkiminen pelatessa minimoida.

Tällä hetkellä ainoa ratkaisupolkuni näyttää olevan, että jos fiktion yksityiskohdat eivät näy säännöissä, niin sitten eroavat mielikuvat fiktiosta eivät välttämättä pysäytä peliä, kunhan selvästi tiedetään, kenen mielikuvaa milloinkin noudatetaan. Tähän en vielä ole täysin tyytyväinen.

Olen hiukan eri mieltä. Kuvatussa pelityylissä ei käytännössä ole muita sääntöjä kuin PJ:n mielivalta. Lyhyesti sanottuna, tällaisessa pelissä paras pelitaktiikka on PJ:n egon hivelöinti. Pelaajan tarkentavat kysymykset implikoivat, että hän pelkää/kunnioittaa/nöyristelee pelimaailmaa, joka hivelöi (pelimaailmasta vastuussa) olevan PJ:n egoa. Se, miksi tällainen pelinjohtamiskulttuuri on sangen yleinen länsimaisessa pelaajapopulaatiossa, lienee toisen keskustelun aihe.

Kyllähän säännöt löytyvät - tietääkseni vanhahko D&D antaa matalan tason varkaille minimaalisen mahdollisuuden purkaa tai löytää ansoja, ja tappelusäännöt myös löytyvät. Tämä toki kannustaa siirtymään pois sääntöjen piiristä, ne kun johtavat tuhoon ja turmioon hahmolle, jolloin PJ:n kautta pelaaminen muuttuu houkuttelevammaksi. Sen voi esittää niin negatiivisin tai positiivisen termein kun haluaa.

Jos kerrontavalta on jakaantunut tasaisemmin tai jos yksinkertaisesti haluat että kaikilla on kivaa pelipöydässä, tarkentavilla kysymyksillä voi osoittaa olevansa kiinnostunut kanssapelaajien tekemisistä/hahmoista. Omien kokemuksieni mukaan pelaajat ovat oikein otettuja tällaisesta huomiosta ja pyrkivät vastaamaan samanlaisella kohteliaisuudella.

Tarkentavilla kysymyksillä kiinnostuksen osoittaminen kiinnostaa tekniikkana. En tiedä, että näenkö sitä usein pelipöydän ympärillä - en tietenkään ole osannut etsiä. Osaisitko antaa jonkin esimerkin tästä?

Tämä ketju sai minut lukemaan Satupelin säännöt, minkä epäilen olevan perimmäinen tavoitteesi  . Hyvin pelattu. Laitanko sääntökysymykseni tähän ketjuun vai siihen vanhempaan?

Kyllä tämän ketjun aihe itsessään minua myös kiinnostaa, mutta kyllä sen linkin ihan tällaisen ilmiön toivossa siihen sijoitin.

Luultavasti toinen ketju toimii paremmin pelin sääntöjä koskevaan keskusteluun. Laajensin juuri kohtaa 1.3, minkä kirjoittaminen osoittaa numeroinnin hyödyllisyyden.

[SnowDog]

Jos kerrontavalta on jakaantunut tasaisemmin tai jos yksinkertaisesti haluat että kaikilla on kivaa pelipöydässä, tarkentavilla kysymyksillä voi osoittaa olevansa kiinnostunut kanssapelaajien tekemisistä/hahmoista. Omien kokemuksieni mukaan pelaajat ovat oikein otettuja tällaisesta huomiosta ja pyrkivät vastaamaan samanlaisella kohteliaisuudella.

Uskoakseni kyseessä on melko perinteistä pelitapaa käyttävä säännöstö (en tosin ole sitä ehtinyt lukea). Tältä pohjalta väittäisin, että vaikka PJ:ltä asioita kysellään, luonnollisesti ja ehkä se sitten hivelee PJ:n egoa. Sanoisin, että jos kukaan ei näytä osoittavan kiinnostusta PJ:n työhön, niin tuskin hän sitä peliä haluaa kovin pitkään vetää. Mutta tärkeämpänä pointtina on se, että hiveleekö pelaajan egoa se, että PJ kyselee tarkemmin pelaajahahmon toimintaa?


Ja lisäys, joka unohtui.


Omakohtaisesti olen huomannut sen, että pelissä haettu tyyli vaikuttaa kysymysten määrään. Jos mennään vauhdikkaassa pelissä, yritän hoitaan kuvailutkin melko nopeasti. Sen sijaan jos tarkoitus on suunnitella jokin keikka mahdollisimman vähällä draamalla ja mahdollisimman ammattimaisesti, niin tarkentavat kysymykset ovat täysin hyväksyttäviä, jopa oleellisia.


Kerrottakoon tästä, näiden puolivälissä, oleva esimerkki. Hahmot olivat perus-palkkiksia ja kun peliaika oli vähän erikoinen, niin sovittiin seuraavaa. Ensimmäinen pelikerta: Tehtävänanto, suunnittelu ja varustautuminen. Suunnitteluun kuului tiedustelutieto ja muut tarkentavat kysymykset. Sen avulla hahmot osasivat varustautua kunnolla.


Toinen pelikerta oli varattu käytännössä pelkästään keikan toteutukselle ja jälkipuinnille. Tämä jako antoi hyvän mutta rajoitetun mahdollisuuden tehdä kysymyksiä. Toisaalta tällä tavalla saatiin varattua riittävä aika myös toteutukselle.


Meillä ei ollut toiminnan aikana olleista lisäkyselyistä ongelmia, koska ne vain selvittivät vähän tilannetta ja toiminta heitettiin aika pitkälti nopilla (eli lukon tiirikointi olisi mennyt nopilla, ei tuolla tavalla kyselyillä).

[Tanan]

Sanoisin, että jos kukaan ei näytä osoittavan kiinnostusta PJ:n työhön, niin tuskin hän sitä peliä haluaa kovin pitkään vetää.

Olet minusta täysin oikeassa. Omien kokemuksieni mukaan harva pelaaja/pelinjohtaja kuitenkaan ajattelee tarkentavia kysymyksiä tältä kantilta, mikä aiheuttaa tietysti paljon itkua ja hammasten kiristystä.

Jotta kantani ei jäisi kenellekään epäselväksi, minusta perinteisissä peleissä pelaajat kyselevät tarkentavia kysymyksiä, koska pelinjohtaja nauttii siitä, kun pelaajat kysyvät häneltä tarkentavia kysymyksiä. Jos pelinjohtaja ei nauti siitä, että pelaajat kysyvät häneltä tarkentavia kysymyksiä, hänen kannattaa tuoda tämä ilmi pelaajille ja kannustaa näitä omaksumaan vaaroja vähättelevä (itsevarmempi?) pelityyli. Jos pelaajat ovat oikein jämähtäneitä vanhoihiin prosesseihin pelinjohtajalle voi olla jopa järkevää palkita kaikkein ylimielisin pelaaja/hahmo pelikerran päätteeksi ylimääräisillä kokemuspisteillä.

Mutta tärkeämpänä pointtina on se, että hiveleekö pelaajan egoa se, että PJ kyselee tarkemmin pelaajahahmon toimintaa?

Hivelee tietenkin. Tai ei hivele, jos kohteena oleva pelaaja ei kysymystä arvosta  . Sama on luonnollisesti totta myös PJ:n kohdalla. Ilmiselvä kysymys tietenkin on, miten ja millaisen kysymys sinun kannattaa esittää, että kohteena olevan pelaaja/pelinjohtaja kokee sen kohteliaisuutena kyseisellä ajanhetkellä?

Omien kokemuksieni mukaan ainakin seuraavat muuttujat vaikuttavat olennaisesti metodin onnistumiseen:
- Mikä on kohteena olevan pelaajan yleinen vireystila? Väsyneitä tai ärtyneitä ihmisiä kannattaa lähestyä hyvin varovaisesti, jos ollenkaan.
- Tykkääkö kohteena oleva pelaaja helpoista vai vaikeista kysymyksistä? ”Millainen hahmosi miekka on?” vs. ”Miksi hahmosi on niin pelkurimainen?”
- Onko peliryhmässä tapana pyöräyttää kysymykset hahmorajapinnan kautta vai ei? ”Hahmoni tutkii käytävän” vs. ”Tökkään ensimmäistä kivilaattaa kolmen metrin kepillä... ”
- Haastaako kysymys peliryhmän nykyisen dynamiikan? Kunnon itsevaltias estää alamaisiansa muodostamasta kahdenvälisiä suhteita toistensa kanssa. Vallananastaja pyrkii luonnollisesti luomaan tällaisia suhteita ja provosoimaan itsevaltiaan taisteluun tälle huonossa ”maastossa”.

[SnowDog]

Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että en ole koskaan edes ajatellut, että tarkentavat kysymykset hivelisivät egoani. Näen kyllä pelaajien ruumiinkielestä ja yleisestä toiminnasta, onko kiinnostusta vai ei. Tähänkin tietty vaikuttaa esim. väsymys. Sama pätee tietysti pelinjohtajaankin. Tästä on huvittavana esimerkkinä se, kun välillä pelatessa PJ oli kamalassa kankkusessa


Itse kyselen pelaajilta asioita lähinnä sen suhteen mikä voi vaikuttaa tilanteeseen kuten vaatetuksesta, aseistuksesta (onko esillä tai mukana), miten kulkee jne. Tässä olisi tietysti parantamisen varaa ja kysellä vähän tilanteeseen vähemmän tiukasti kuuluvia asioita. Miltä tuntuu, millainen ilme on jne. jos pelaaja ei pysty sitä omalla kehonkielellä tuomaan esille.