Kirjoittaja Aihe: Peliketju (K-16)  (Luettu 15587 kertaa)

Poissa Sam!

  • Moderator
  • *****
  • Viestejä: 840
  • Liked: 3
  • Sami Koponen
    • Profiili
    • Mythopoeia: blogi tarinankerronnasta
Vs: Peliketju / kierros 9
« Vastaus #30 : Elokuu 28, 2012, 16:19:46 »
Laskeva aurinko venyttää varjoja ja maalaa taivaanrannan syvän punaiseksi. Yhtäkkiä kartanon hiljaisuuden rikkoo särkyvän lasin ääni. Matilda kurkistaa ulos lasinsirpaleiden keskeltä: sadevesikouru ei ole liian kaukana alapuolella. Kiinnijäämisen pelko kuristaa hänen sydäntään, eikä hän edes huomaa niitä muutamia haavoja, jotka hän saa jalkoihinsa kiivetessään ulos rikotusta ikkunasta.

Katonreunaa pitkin on helppo ryömiä eteenpäin, vaikka pari kertaa navakka puhuri yrittääkin horjuttaa Matildaa. Vaikeudet alkavat, kun hän saapuu katonreunan kulmalle. Siellä ei ole mitään, mitä pitkin kiivetä alas; läheinen ikkuna veisi takaisin vankeuteen; katonharja puolestaan näyttää etäiseltä vuorenhuipulta. Matilda kyyristyy katonreunalle pyyhkimään kyyneleitä silmistään ja keräämään rohkeutta yrittääkseen uhkarohkeaa kiipeämistä katonharjalle.
Pyöreän pöydän ritarit - roolipeli sankaruudesta
Pelintekijän blogi: Efemeros

Poissa petroos

  • Viestejä: 231
  • Liked: 0
    • Profiili
Vs: Peliketju
« Vastaus #31 : Elokuu 30, 2012, 14:35:36 »
Se oli niihin aikoihin Äiti, kun minä olin rikkonut sen peilin ja menny hakeen syötävää kun minä hoksasin, että niitä peilejä oli vaikka kuinka monta. Ja sitten minä tulin ne rikkoneeksi kun minä söin siinä leipää samalla ja aina nakkelin pilkkaa niihin peileihin. Se oli aika hauskaa puuhaa, kun ensin koitti mennä huoneeseen sillain että se peili ei näkis minua ja sitten hiipiä etsimään joku ammus, vaikka tuhkakuppi taikka kynttilänjalka ja sitten piti yrittää keritä nakata sitä peiliä ennenkun se toinen Konrad näkis minut.

Minun pisteet oli 12-3 toisen Konradin häviöksi kun minä tulin viimein eteishalliin missä oli oikeen iso ja hieno peili, josta näki melkeen joka nurkkaan. Niin minä sitten otin semmosen ison maljakon ja nakkasin sen nurkan takaa ja se peili räsähti ja ihan kuin ois kuulunut lasin hajoamista muualtakin talosta. Mutta kun minä menin katsomaan sitä peiliä niin lattialla oli isoja palasia, joista se toinen Konrad kyyläsi minua ja minun piti talloa niitä palasiksi vaikka kuinka kauan. Ja sitten minä hoksasin että minä olin tehny kamalan siivon ja  säikähdin mitä Isäntä sanois ja menin pakoon metsään niinkun minä aina tein pienempänäkin kun jos olin rikkonut jotain.

Ilta oli tulossa ja minun korvat kuuli muka semmosta nyyhkytystä, mutta minä tiesin että olin vaan menossa sekasin kun kerta näin sen toisen Konradinkin aina vaan kaikista peileistä ja minä laitoin kädet korville ja juoksin ja juoksin vaan.

Ja ihan huomaamatta minä olin taas kylän likellä. Ja sillon minä muistin taas minun haavat ja niisä siteistä valukin verta läpi ja minulla alko pelottaan että minua taas ammutaan pyssyllä. Mutta kaikki oli jo enimmäkseen sisällä ja minä hiivin ihan huomaamatta siellä kujilla kun minä apteekin kohalla taas rupesin kuuleen itkua ja huutoa. Ja taas minä laitoin kädet korville ja taas minä juoksin ja juoksin vaan. Miksi ne ei voineet olla minun päässä hiljaa? Kun hyväähän Isäntä niille vaan halusi ja... se toinen Konrad? Halusiko sekin vaan hyvää niille? Vai tykkäskö se kuristaa sitä paimentakin? Ja nähdä kun sen jalat sätkii vaan ilmassa?

Ja sitten minä yhtäkkiä olin lammen rannalla ja siellä oli keskellä lampea kivella se mykkä poika joka kans keräsi perhosia ja minä hoksasin että se poika itkeä tuhertaa, kun sen lautta oli ajelehtinut pois sieltä kiveltä eikä se edes voinut huutaa apua kun oli kerta mykkä. Minä riisuin paitahihasilleen ja otin kengät pois jalasta ja kahlasin sinne lampeen hakemaan sen lautan. sitten minä hoksasin että se lautta ei kestäis minun painoa niin että minä sitten työnsin sen lautan sille kivelle sillälailla että minä itse uin sen perässä. Ja sitten minä polskutin sen lautan takasin rantaan se poika kyytissä.

(Pelko-järki=2d4 =2 , Järki - Itseinho= 1d4 = 2, Tuttavallisuus pelastamisesta 1d4= 4=0 -> Rakkaus +1)

Ja sitten minä hoksasin että siinä lautalla oli lasipurkissa vielä tappamattomia perhosia jotka se poika oli pyydystäny ja minä otin sen purkin käteen ja näin, että kaksi niistä oli tamminopsasiipiä ja ne näytti niin kauniilta. Ja minä katsoin sitä poikaa ja sanoin että "Nämä on oikeen kauniita perhosia. Mutta ne ois vielä kauniimpia jos päästettäis ne takasin lentoon, eikö oiski?" Aatella että minun suu sano ne sanat justiinsa niinku minä meinasinki!

Ja se poika katto minua ja se katto niitä perhosia, ja se otti sen purkin, mutta sitten  minä molskahin sinne veteen kun astuin semmosen sammaleisen kiven päälle ja vedin vettä kauheasti henkeen. Ja kun minä sain taas hengen kulkeen kontallani rantaveessä niin minä hoksasin että se poika oli menny purkkeineen päivineen. Ja minä näin minun naaman heijastuvan siitä rantaveestä ja minä säikähin että se on se toinen Konrad, mutta se olinkin minä. Ja sitten minä hoksasin että se vesi on sitten himmetin kylmää!

Poissa Laxi

  • RST
  • Viestejä: 213
  • Liked: 0
  • Pelisuunnittelija - Northern Realms
    • Profiili
    • Northern Realmsin kotisivut
Vs: Peliketju
« Vastaus #32 : Syyskuu 24, 2012, 22:45:53 »
[Apua, minä olen näemmä ihan kokonaan unohtanut koko homman Suomeen palattuani. Mietinkin että miksi ei tule uusia viestejä koko threadiin, kun jäin odottamaan jonkun muun vastausta. Pahoitteluni -_-]

Murehtiessani viimeaikaisia tapahtumia kuulin jotain lasin helinää. Hetken aikaa asiaa ihmeteltyäni kuulin katolta töminää ja ymmärsin mistä oli kyse. Kiireen vilkkaa kiipesin ullakolle, jonka ikkunasta kuroteltuani näin Matildan kyyristyneenä katolla epäröiden.

En tiennyt mitä minun tulisi tehdä. Rakkauteni Matildaa kohtaan kannusti minua auttamaan hänet alas, mutta toisaalta velvollisuuteni herra Carnoytä kohtaan muistutti kovasti siitä että joutuisimme vaikeuksiin mikäli hän pääsisi karkuun.

Lopulta sain karistettua asian mielestäni, ja päätin auttaa häntä. Muistin kuinka joskus nuorempana olin puumajaa rakentaessani tehnyt solmutetun köyden kiipeilyn helpottamiseksi, ja päätin soveltaa tätä samaa ajatusta tähänkin tilanteeseen. Juoksin takaisin Matildan huoneeseen ja aloin repimään sängyn lakanoista pitkiä suikaleita joista saisin tehtyä hänelle köyden.

Saatuani köyden valmiiksi, kurotin rikkoutuneen lasin yli ja huhuilin Matildaa varovaisesti. Yritin saada häntä huomaamaan minut, jotta voisin antaa hänelle köyden jonka varassa laskeutua katonharjalta maahan.

[Suhde lähimmäiseen:
Richard: (Järki 3 - Itseinho 4 = 1d4) 2  (+ tuttavallisuusnoppa 2) = 4
Matilda: (Pelko 5 - järki 3 = 2d4) 4,4 = 0
-> Rakkaus +1]

Onnekseni Matilda huomasi minun huhuiluni ennen kuin herätin liikaa huomiota. Hymyillen ojensin hänelle köyttä, jonka hän otti ihmetellen vastaan. Sain lopulta sanottua hänelle "Ole varovainen".

Köyden avulla Matilda pääsi vaivatta laskeutumaan katonreunalta maahan. Hän olisi pian matkalla vapauteen. Seuratessani ikkunasta hänen karkumatkaansa, huomasin kyyneleiden valuvan poskiani pitkin.

Poissa Sam!

  • Moderator
  • *****
  • Viestejä: 840
  • Liked: 3
  • Sami Koponen
    • Profiili
    • Mythopoeia: blogi tarinankerronnasta
Vs: Peliketju / kierros 10
« Vastaus #33 : Syyskuu 26, 2012, 20:04:22 »
Richard sulkee vierashuoneen oven perässään ja hätkähtää tajutessaan tohtori Carnoyn seisovan käytävän päässä. Kuuliko hän jotain? Tajuaisiko hän, mitä Richard teki?

Tohtori ei sano sanaakaan, katsoo vain Richardia vakavana. Ahdistavan pitkän hiljaisen hetken jälkeen hän puhuu: "Ensimmäinen kokeeni epäonnistui. Koleratartunnan aiheuttaminen ei ollut ongelma, mutta kehittelemäni lääke ei näytä auttavan. Kenties tauti ehti edetä liian pitkälle. Tarvitaan lisää kokeita. Siivoa sinä edellisen jäljet pois."

Tohtori vetää takkinsa päälleen ja lähtee alakertaan taakseen katsomatta. Ulko-ovi kolahtaa hetkeä myöhemmin.

Laboratoriossa vastaan löyhähtää kuvottava haju. Paimenpoika Tom makaa lattialla oksennuksensa ja ulosteensa tahrimana. Hän tärisee kuin horkassa, iho on harmaantunut vakavasta nestehukasta.

***

On myöhäinen yö, kun Konrad hiipii takaisin kartanolle. Hän kiipeää keittiön aukijätetystä ikkunasta sisään ja pujahtaa varjoisen salin läpi kohti omaa huonettaan. Jos ehtii nukkumaan ilman että kukaan näkee, niin huomenna ei välttämättä rangaista peilien rikkomisesta. Ei niin paljon ainakaan.

Konrad ennen kuin edes avannut huoneensa ovea, että jokin on pielessä. Sydän alkaa jyskyttää, mutta piilopaikkaa ei ole. Hän vetää oven auki valmiina kohtaamaan vaanivan kohtalonsa. Lattialla on sirpaleita ja kehysten säleitä. Perhoskokoelma on hävitetty. Ei hurjasti, niin kuin silloin kun äiti suuttuu, vaan järjestelmällisesti ja huolellisesti. Yhtä ainoaa perhosta ei ole jäljellä, ne ovat kaikki poissa.

Vuoteeseen ei voi mennä, se on sirpaleiden peitossa. Perhosten hautausmaa. Konrad pelkää pahoin, että mestarin rangaistus ei ole vielä täyttynyt. Jäätä sisällään hän kulkee halki kuun valaisemien käytävien kellarin huoneisiin. Tulenloimotus kertoo, mistä tohtorin löytää. Hän heittää juuri viimeiset perhoset pieneen uuniin ja kääntyy sitten Konradin puoleen. Hänellä on yllään valkoinen laboratorioasunsa.

"Käyhän makuulle tuohon laverille, niin autan sinua vapautumaan raivostasi", tohtori Carnoy käskee ja tarttuu lääkärinlaukkuunsa.


Muoks: Kierrosnumero kohdalleen.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 26, 2012, 20:10:26 kirjoittanut Sam! »
Pyöreän pöydän ritarit - roolipeli sankaruudesta
Pelintekijän blogi: Efemeros

Poissa petroos

  • Viestejä: 231
  • Liked: 0
    • Profiili
Vs: Peliketju
« Vastaus #34 : Lokakuu 02, 2012, 13:08:55 »
Minä katsoin Isäntää ja semmoinen kylmä tunne nousi pitkin minun selkää. Ja sitten minun silmät oli ihan  märät. "Minun perhoset on kaikki kuollu." Sitten minun piti nieleskellä ja sanat meni vaikeaksi, mutta minusta tuntu, että minun on pakko saada tietää yksi asia, joka oli alkanu vaivaamaan minua kovasti. "Äitikin on kuollu, eikö niin... Isä?"

(Isäntä 10d4=23
Kätyri vastustaa 2d4+1d6(epätoivo)=6)

Isäntä järjesteli justiinsa instrumentteja ja minä näin, että sen olkapäät jäykisty hetkeksi ja minä jo aattelin, että... en minä kyllä tiedä mitä minä aattelin. Mutta sitten Isäntä vaan sanoi, että: "Suolilanka näyttää päässeen loppumaan. Riisuudu sillävälin kun käyn hakemassa sitä lisää."

Ja sitten kun Isäntä palasi, niin hän laittoi minulle eetterinaamion. "Orkiektomia on yksinkertainen operaatio, mutta emme toki halua, että vääntelehtimiselläsi aiheutat reisivaltimosi katkeamisen."

Sittenkun minä taas heräsin niin minä huomasin semmoisen tylsän ja tyhjän kivun siellä niin alhaalla. Sieltä puuttui jotain.

"Minun onkin pitänyt tehdä tämä jo kauan. En nimittäin halua, että kiihkoissasi otat jonkun kylän hempukoista väkisin ja saamme vaivoiksemme toisenkin vähämielisen. Koeta pitää nivusten alue mahdollisimman kylmänä ja puhtaana kahden tunnin ajan turvotuksen laskemiseksi. Luulenpa, että säästän nämä", Isäntä näytti minulle teräksisessä astiassa kahta veristä möykkyä, "tutkittavaksi. On kiinnostavaa tietää, liittyykö niiden abnormaali koko muuhun vajaakehittyneisyyteesi."

Niin minä sitten aattelin, että menen taas joelle, kun se vesi on niin puhtosta ja kylmää siellä. Käveleminen oli kyllä kauhean hankalaa kun sinne niin sattui niin kovasti, mutta sitten minä istuin sinne kylmään jokeen. Minä koitin aatella, että miten minä tietäisin että se kaksi tuntia on mennyt, mutta en minä osannut laskea edes sitä että kuinka monta sydämenlyöntiä menis tuntiin taikka edes varttituntiin. Ja kyllä se oli sitten pirkuleen kylmää se vesi! Minua alkoi tutisuttaa ja minä näin että kädet oli ihan siniset. Mutta minä se istuin vaan, kun se kaksi tuntia on ihan sitten hemmetin pitkä aika. Mutta sitten minua alkoi ihan oikeasti paleleen, niin että minä en enää nähnykkään taikka kuullu mitään ja minä aattelin että turvotkoon saakeli vie pallisäkki mutta minähän en enää istu tässä joessa yhtään minuttia! Mutta minun kädet oli jo niin voimattomat ja jaloissa ei ollu enää mitään tuntoa niin enhän minä enää päässyt sieltä ylös. Ja sitten minä kaaduin ja korvissa kuului vaan että bulb bulb.

Kun minä heräsin niin siinä oli iso nuotio ja minut oli kääritty vilttiin.

"Jaha, no ollaanhan sitä sentäs hengissä! Vaikka kyllä minusta näytti että mennyttä se on. Etkös sinä ole tohtori Carnoyn palkollisia? Mennyttä oisit ollutkin ellei Jonas tässä olisi hakenut minua hätiin! Kyllä se on reipas nuorimies tämä Jonas, vai häh?"

Minä tiesin että se vanha mies kuka puhui minulle ja pörrötti nyt sen mykän perhostenkerääjäpojan hiuksia oli polttopuunkerääjä, mutta minä en tiennyt sen nimeä.

"Vahdippas Jonas nuotiota niin minä käyn hakeen sen minun laukkuni, jonka minä jätin tuonne lanssiin, niin saadaan hiukan evästä. Karhukos sinut on telonut, on meinaan paikka paikan päällä, niinkun sanotaan!"

Ja me sitten kateltiin sen pojan kanssa nuotiota ja sitten me kateltiin puita ja taivaalle ja sitten aika pitkän ajan päästä sitten me katottiin toisiamme. Ja minun suu aukes ja alko puhumaan: "Minä... tuota... minä... tuota onko sulla vielä ne nopsasiivet? Ne oli oikeen hienoja."

(Pelko-järki=2d4 =2, 4=2 , Järki - Itseinho= 1d4 = 1, Tuttavallisuus yhteisestä puheenaiheesta 1d4= 2=3 -> Rakkaus +1)

Ja sitten se poika hymyili ja otti sen laukusta sen purkin ja sitten se aukasi sen ja ne perhoset lähti lentoon ja kimmelsi oikein kauniisti niin että minulla unohtui se kipu haaroissa ja minua alko melkeen naurattaan ja minä sanoin vielä että:

"Niin ja... kiitoksia pelastuksesta!"
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 02, 2012, 21:50:34 kirjoittanut petroos »

Poissa Laxi

  • RST
  • Viestejä: 213
  • Liked: 0
  • Pelisuunnittelija - Northern Realms
    • Profiili
    • Northern Realmsin kotisivut
Vs: Peliketju
« Vastaus #35 : Lokakuu 12, 2012, 20:43:33 »
Nähdessäni lattialla makaavan ihmisraunion, en voinut olla voimatta pahoin. Ymmärrän kyllä että tiede vaatii veronsa, mutta tämän paimenpojan karu kohtalo olisi varmasti ollut vältettävissä.

Ensimmäisen shokin laannuttua aloin kuitenkin järkeilemään tilannetta uudesta näkökulmasta. Nyt minulla olisi vihdoin tilaisuus päästä eroon tästä minun ja Matildan väliin tunkeutuneesta maalaistollosta.

Päättäväisesti kävelin huoneen halki leikkauspöydälle josta poimin pienen leikkausveitsen. Lähestyessäni paimenpoikaa, tämä onnistui kömpimään puoliksi istuvaan asentoon ja katsoi minua sääliä kerjäten, kuin koira joka tietää tulevansa lopetetuksi.

"Auta... minua..." hän sai lopulta sanottua.

[Väkivalta sivuhahmoa kohtaan:
Richard: (Pelko 5 + Itseinho 4 = 9d4) = 4 - 1 - 2 - 4 - 4 - 3 - 3 - 2 - 1 = 12
Tom: (Järki 3 + Väsymys 0 = 3d4) = 4 - 2 - 3 = 5
-> Itseinho +1]

En antanut tämän ruikuttavan koiran häiritä työtäni vaan lopetin sen siihen paikkaan.

Kammottavan työni jälkeen seisoin paikallani hetken tasaten hengitystäni. Lopulta kävin hakemassa varastosta lapion sekä säkin, johon tunkisin tuon kuvottavan ruhon. Jos vain Konrad olisi ollut paikalla, olisin komentanut häntä raahaamaan tämän säkin takapihalle puolestani, mutta kirosin mielessäni sitä kuinka kukaan muu herra Carnoyn palvelijoista ei ollut yhtään luottamuskelpoinen.

Ilta laskeutui kaivaessani kuoppaa linnan takapihalle. Kylmä puhuri toi mukanaan sateen, joka teki työskentelystä erittäin epämiellyttävää ja raskasta. Poskillani virtaavat sadepisarat maistuivat suolaisilta, vaikka en ymmärtänyt miksi.

Poissa Sam!

  • Moderator
  • *****
  • Viestejä: 840
  • Liked: 3
  • Sami Koponen
    • Profiili
    • Mythopoeia: blogi tarinankerronnasta
Vs: Peliketju / kierros 11
« Vastaus #36 : Lokakuu 13, 2012, 16:14:14 »
Viimeiset lapiolliset ja maa kätki tapetun paimenpojan ruumiin. Rankkasade hävittäisi kaikki jäljet huomiseen mennessä. Tohtori Carnoy seisoo ankaran työn tehneen Richardin vieressä ja pitelee sateenvarjoa, joka suojelee heitä molempia taivaan raivolta.

"Epäilen, että olen menettämässä otteeni Konradiin. Avustani huolimatta hän on jälleen lähtenyt omille teilleen. En voi enää antaa hänen jarruttaa suunnitelmiamme."

Tohtori Carnoy laskee kätensä Richardin olkapäälle, mutta kasvot jäävät varjojen kätköihin. "Sinä olet ainoa, johon voin enää luottaa. Meidän on vietävä työmme päätökseen ennen kuin ulkopuoliset alkavat häiritä meitä enempää. Edellinen kokeeni epäonnistui aineiston vähyyden vuoksi. Tarvitsen enemmän koehenkilöitä, mutta emme voi enää kulkea kuin rosvot yössä."

"Tässä, ota tämä", tohtori sanoo ja ojentaa Richardille pienen lasipullon. "Kaada tämä tänä yönä kylän kaivoon, niin meiltä eivät koehenkilöt lopu eikä kukaan enää epäile meitä vääryyksistä. Rajuilma pitää ihmiset kotosalla, joten onnistut kyllä kenenkään huomaamatta. Meidän on löydettävä lääke nopeasti."

***

Nuotio rätisi iloisesti ja lähetti välillä pieniä kieppuvia kipinäperhosia kohti taivasta. Puunhakkaajalla oli semmoista hassua pehmeää leipää ja sitten omenoita, jotka rouskuivat hampaissa. Kädet ja jalat lämpeävät ihan huomaamatta, eikä kukaan komentanut mihinkään. Ainakaan hetkeen.

"Jahas, näyttää tuo taivas keräävän niin tummia pilviä, että meidän on paras lähteä kotia kohti. Kuules iso mies, en pyytäisi tätä ellen olisi jo vanha ja raihnainen ja Jonas pelkkä untuvikko. Kun tuo polttopuunippu on aika raskas meikäläisen kannettavaksi, niin jotta viitsisitkös sen verran? Me asutaan tässä aika lähellä, ei tule pitkää matkaa. Ehdit kyllä kotiin illaksi."

Konrad ei voi olla huomaamatta, että vanhuksen viimeiset sanat lausutaan vilkkaasti, ihan niin kuin ne olisivat käyneet jossain pahanteossa.
Pyöreän pöydän ritarit - roolipeli sankaruudesta
Pelintekijän blogi: Efemeros

Poissa petroos

  • Viestejä: 231
  • Liked: 0
    • Profiili
Vs: Peliketju
« Vastaus #37 : Marraskuu 01, 2012, 19:54:07 »
Kyllä se sitten jaksoikin painaa se polttopuunippu mitä minä raahasin sinne puunhakkaajan mökille! Mutta minäpä vaan purin hammasta kun se ukko oli pelastanut minun kurjan hengen. Välistä minä kokeilin minun housuista ja kyllä se vaan joessa istuminen oli kannattanu kun ei ollu yhtään turvonnu minun pissauspaikat!

Minulla tuli sinut Äiti mieleen ja ne tuhmat patsaat siellä puistossa kun niitten kikkelit oli kans niin pieniä kuin ne ois jäädyttäneet ne purossa ja minä mietin että miksi ne kuvanveistäjät tykkää kuvanveistää purossa istuneita nakupellejä ja minä oisin kovasti halunnu kysyä sitä sinulta. Ja sitten minusta alko tuntua ihan epätoivoselta niinkun minä en muka koskaan enään näkis sinua.

Mutta sitten me oltiin siellä mökillä ja se puunhakkaaja sano, että kiitoksia vaan kantamisesta, mutta että hän taitaa laittaa levolle, että hyvää illanjatkoa vaan! Ja minuahan ei tarttenu kahta kertaa käskiä ja minä rysäytin sen helkkarin raskaan polttopuunipun maahan. Räks van kuulu semmonen räsähdys ja alko haisemaan spriille niinkun Isännän laboratoriossa.  Ja se puunhakkaaja meni säikähtäneen näköseksi ja husi meiät kaikki sisään ja katteli ihan luihuna ettei kukaan vaan nähny. Ja sitten se alko juttelemaan poliiseista ja muista viran omasista minulle ja Joonakselle ja kotipolttosesta ja minä tarkotin että se liitty siihen spriihin. Ja minä kovasti ihmettelin että miksi se puhuu "kotipolttosesta" kun ei siellä ollut yhtään spriikeitintä taikka muitakaan laboratoriovehkeitä. Mutta minä sanoin sille kun se oli siitä niin huolissaan että minua ei haluttanu puhua viran omasille muutenkaan saatikka sitten jostain olemattomista laboratoriavehkeistä.

Ja sitten minä kuulin toisesta huoneesta kun minun nimi sanottiin hiljaa ja sitten se puunhakkaaja vasta kalpeaksi meni ja alko höpöttään lisää apteekkarista ja kotipolttosesta ja viranomasista ja vissiin jostain ruuveista tai vanteista kun jotakin kuulemma kiristettiin ja siksi se tyttö oli siellä puunhakkaajan kotona kun se apteekkari oli käskenyt puunhakkaajaa kätkeen hänet. Mutta en minä sitä kuunnellu kun minä tunnistin sen äänen leipurintytöksi. Ja siellä se makasi sängyssä pieksettynä ihan siniseksi ja punaseksi ja itki kovasti, enkä minä ees kerinny suuttua sille puunhakkaajalle taikka apteekkarillekkaan kun minä niin huolestuin siitä tytöstä ja sillä oli revityt vaatteet ja se oli ihan kummallinen niinkun sillon kun Isän... Isä näki kun sinä Äiti olit jääny niitten vaunujen alle, se vaan katso eteenpäin ja kun se näki minut se tyttö niin sillä tuli kova itku.

Ja niin minä sitten hoisin niitä tytön haavoja niinkun se oli hoitanu minun haavoja ja vaikka sillä oli silmä mustana ja huuli halki ja hammas katki niin minusta tuntu että sitä oli sattunu enempi siihen Sieluun mistä sinä Äiti minulle aina ruukasit puhua.

(Pelko-järki=2d4 =1,3=4 , Järki - Itseinho= 1d4 = 1, Epätoivo 1d6 (voikohan tätä käyttää tässä, tilanne on ainakin murskaavan surullinen ja Konrad tuntee voimakasta sukulaissieluisuutta runneltuun tyttöön?)= 2=3 -> Rakkaus +1, Itseinho +1)

Ja minä laitoin sidettä ja kostutin pyyhkeitä ja siivosin verta ja viilensin kuumetta, mutta se tyttö aina värähti minun kosketusta ja tuntu pelkäävän minua kovasti ja niin minä sitten vaan valvoin hänen katkonaista unta kauempaa ja ihmettelin että miten häntä oli voitu satuttaa niin kovasti Sieluun.

Poissa Laxi

  • RST
  • Viestejä: 213
  • Liked: 0
  • Pelisuunnittelija - Northern Realms
    • Profiili
    • Northern Realmsin kotisivut
Vs: Peliketju
« Vastaus #38 : Marraskuu 02, 2012, 15:18:52 »
Yön pimeinä tunteina, sateen ropistessa herra Carnoyn sateenvarjoon, tunsin ensin hetkellisen saavutuksen tunteen. Olin paiskinut kovasti töitä ja jopa tahrannut käteni sivullisen verellä. Kuullessani tunnustuksen omasta kovasta työstäni, tunsin kuitenkin saavuttaneeni vihdoin jotain. En olisi vain enää pelkkä assistentti, vaan oikea tiedemies!

Mutta kun ymmärsin mitä herra Carnoy ehdotti minulle, olin aivan kauhusta kankeana. Ymmärsin kyllä kuinka tärkeää lääkkeen löytäminen on, ja kuinka sen eteen olisi tehtävä uhrauksia. Mutta kokonainen kylällinen sivullisia ihmisiä...

[Isäntä käskee:
Herra Carnoy 5+5 = 10d4 -> 4 - 3 - 4 - 1 - 1 - 2 - 2 - 2 - 2 - 4 = 13
Richard 3-0 = 3 + 1d6 (epätoivo) = 1 - 1 - 2 + 1 = 5
-> Pakko noudattaa käskyä]

Yritin saada sanotuksi jotain vastaväitteitä, mutta herra Carnoyn kylmä ja terävä katse vei viimeisetkin aikeeni väittää hänelle vastaan. Hetken sateen ropinassa seisottuamme vastasin hänelle lopulta vain lyhyesti

"Kyllä herra Carnoy"

***

Hypistelin koko matkan pulloa taskussani. Mietin kovasti miten pääsisin siitä eroon, mutta tiesin etten voisi hylätä pulloa mihinkään, sillä herra Carnoy tietäisi välittömästi jos en suorittaisi tehtävääni. Jos hän tietäisi että ajattelisinkin hänen ohjeidensa vastustamista, hän saattaisi päätyä käyttämään minua koehenkilönä. Jo pelkkä ajatus sai minut hytisemään enemmän kuin kolea ja sateinen ulkoilma.

Päästyäni kylän laitamille, sain ajatuksen. Jos varoittaisin Matildaa sekä hänen isäänsä Haroldia, ehkä he voisivat tehdä asialle jotain. Haroldhan on sentään apteekkari, häneltä saattaisi löytyä jotain lieventävää vasta-ainetta myrkylle. Ja mikäli ei, varoittaisin heitä ja kehottaisin heitä pakenemaan jonnekin ennenkuin on liian myöhäistä.

***

Koputin varovasti apteekkarin talon oveen ja sain vastaukseksi jotain epämääräistä mutinaa. Koko talo lemahti vahvasti viinalta, ja Harold makasi puoliksi istuvassa asennossa apteekkarinhyllyjen vieressä.

"Harold, oletko kunnossa? Näytät kamalalta."

En saanut kysymykseeni kunnollista vastausta, mutta miehen kädestä pudonnut tyhjä viskipullo kertoi hänen tilastaan enemmän kuin tarpeeksi.

"Harold, missä Matilda on? Tämä on hyvin tärkeää!"

Hän sai vain mutistua lyhyen vastauksen, "Poissa", kunnes alkoi nyyhkyttämään ja hapuilemaan tyhjää viskipulloaan.

Päätin että mies olisi saatava hetkeksi sänkyyn jotta hänen päänsä selkiintyisi.

"Harold, kuuntele minua. Matilda on kunnossa, hän tulee varmaan pian tänne. Sinun täytyy ryhdistyä ja auttaa meitä, kylää kohtaa suuri vaara!"

[Suhde lähimmäiseen:
Richard: (Järki 3 - Itseinho 5 = 1d4) 2  (+ tuttavallisuusnoppa 1d4 = 4) = 6
Harold: (Pelko 5 - Järki 3 = 2d4) 3,3 = 6
-> Selkkaus keskeytyy, Rakkaus +1]

Yrittäessäni nostaa painavaa vanhaa miestä ylös, Harold mutisi minulle kiitoksen sanoja ja pyyteli kovasti anteeksi. Hän ei vaikuttanut olevan niin pahasti humalassa kuin olin aiemmin olettanut, mutta huomasin kuinka hän vaikutti siltä ettei ollut levännyt kunnolla pitkään aikaan.

Juuri kun olin avustamassa häntä kohti makuuhuonetta, Matilda tuli ovesta sisään.

"Richard! Mitä helvettiä sinä luulet tekeväsi! Ensiksi vangitset minut sinne kamalaan kartanoon ja nyt olet viemässä isäänikin! Ala painua äläkä koskaan näyttäydy minun silmieni edessä!"

Yritin turhaan selitellä tilannetta, eikä Haroldkaan kyennyt sanomaan kauheasti mitään. Jätin Haroldin lopulta istumaan tuolilleen ja lähdin pikaisesti ovesta ulos, pyydellen kovasti anteeksi. Mutta minähän yritin vain auttaa heitä! Miksi tämä kaikki käy näin kurjasti!

Synkkine aatteineni lähdin suunnistamaan kohti kylän kaivoa.

Poissa Sam!

  • Moderator
  • *****
  • Viestejä: 840
  • Liked: 3
  • Sami Koponen
    • Profiili
    • Mythopoeia: blogi tarinankerronnasta
Vs: Peliketju / kierros 12
« Vastaus #39 : Marraskuu 04, 2012, 03:09:30 »
Konrad tietää, että tohtori on ovella jo ennen kuin koputukset loppuvat. Hän tunnistaisi sen äänen missä tahansa. Puunhakkaaja nousee makuusijaltaan ja köpöttelee epäluuloisena raottamaan ovea. Hän puhuu hetken pimeyteen. Niin Konrad ainakin luulee; jostain syystä hänen korvissaan tuntuu vain kummaa kohinaa. Sitten puunhakkaaja kääntyy hänen puoleensa ja viittelöi häntä ovesta ulos. Kankein jaloin Konrad astuu ulos sateeseen.

Tohtori Carnoy ei puhu mitään. Konradin vatsa meinaa mennä solmuun. Hiljaisuus on paha juttu. Vaiti miehet kävelevät pimeän ja sateisen metsän halki. Konradin on marssittava ripeästi pysyäkseen tohtorin rinnalla, vaikka tämä tuntuu kävelevän ihan rauhallisesti. Sitten edestä alkaa näkyä valontuiketta ja Konrad tajuaa heidän tulleen kylän laitamille.

Määrätietoisesti tohtori suunnistaa jonkin mökin ovelle ja koputtaa siihen. Ovi avataan ja tohtori astuu sisään sulkien oven perässään. Konrad seisoo yksin ulkona sateessa, mutta siitä huolimatta hänen on yhtäkkiä jotenkin helpompi hengittää. Sitä kestää vain hetken, kun tohtori astuu takaisin ulos retuuttaen sitä kartanolla vieraillutta tyttöä perässään. Tyttö yrittää turhaan vastustella, kun tohtori raahaa hänet kylän laidalle myllylle.

"Sinä odotat ja vahdit tässä", tohtori sihahtaa Konradille ja astuu pimeään myllyyn kiskoen Matildaa edelleen perässään. Oven salpa kolahtaa paikoilleen. Sisältä kuuluu katkelmia keskustelusta, sana sieltä ja toinen täältä. Kaikki Matildan sanoja.

"Ei, minä lupaan olla kertomatta mitään..."
"Älkää, lop..."
tukahdutettu kirkaisu

Konrad painaa sormet korviinsa ja yrittää kadota. Kylmä sade ei anna sen tapahtua. Sitten hän koittaa avata ovea, mutta turhaan. Hän kiskoo kahvasta, painaa sitä, koittaa ottaa koko ovesta kiinni, mutta jykevä ovi pitää pintansa. Konrad puristaa silmänsä kiinni ja on juuri lyömässä ovea kaikin voimin, kun se yhtäkkiä avataan. Konrad kurkistaa varovasti luomiensa raosta. Tohtori astuu sivummalle, kuunsäde valaisee peremmällä makaavan mytyn.

Konrad tulee lähemmäs kuin koiperhonen kohti liekkiä. Matilda nyyhkyttää hassusti, ihan kuin sen olisi vaikea hengittää. Hänen hameensa on revennyt. Tytön katseesta näkyy, että hänenkin sielunsa on lyöty pirstaleiksi.

"Hyvä Luoja", tohtori Carnoy parahtaa Konradille. "Nyt sinä sen viimeisen virheen teit, senkin hirviö! Minä olen yrittänyt kasvattaa sinusta ihmistä ja sitten sinä teet tällaista! Mikä piru sinua oikein riivaa?"

"Kuuntele ja kuuntele tarkkaan", Carnoy sanoo Konradille yhteenpuristettujen hampaidensa välistä. "Jos sinä et jatkossa tottele minun käskyjäni viimeistä piirtoa myöten, vaan lähdet vielä omille teillesi, minä paljastan tämän sinun hirmutekosi kaikille sinun ystävillesi. Niin, pikku Jonas, viehättävä Chantel, toverisi Richard... he kaikki saavat kuulla totuuden sinusta. He saavat kuulla, että olet hirviö. Hirviö, jota oma äitikin inhosi."

"Ja nyt me menemme kotiin. Meidän on valmistauduttava töihin", hän lopettaa ja astelee ulos myllystä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 28, 2012, 17:42:27 kirjoittanut Sam! »
Pyöreän pöydän ritarit - roolipeli sankaruudesta
Pelintekijän blogi: Efemeros

Poissa petroos

  • Viestejä: 231
  • Liked: 0
    • Profiili
Vs: Peliketju (K-16)
« Vastaus #40 : Marraskuu 20, 2012, 19:53:12 »
Ja niin siinä sitten mentiin kotia kohti! Ja vesi vaan tippasi minun nenästä ja se oli sitten metkan tuntuista. Ihan kun oisi aina ollut uusi räkätippa nokassa paitsi että se ei maistunut suolaiselta kun vaan kylmältä ja vedeltä. Ja minä mietin, että varmana se vesi tippasee samalla lailla Isänkin nenästä, tip tip tip vaan askelten tahdissa ja sitten minun piti miettiä äkkiä jotakin muuta kun minua pakkasi naurattamaan se tippasu sieltä Isännän pitkästä nokasta.

Ja sitten minusta näytti että Isäntä ei ollu ollenkaan niin ison näköinen kun ennen, ja kun minä katsoin sen niskassa olevia harvenevia hiuksia niin minun kädet alkoi sillä lailla mennä auki ja kiinni askelten tahtii yks ja kaks, yks ja kaks, mutta sitten minä lopetin sen äkkiä kun minä muistin miten ne oli sulkeutuneet sen paimenen kurkun ympärille ja säikähdin että se Peili-Konrad alkais taas kiusaamaan minua. Ja niin minä sitten laitoin ne kädet nyrkkiin ja ne näytti minusta ihan kavioilta, ja minä aloin loikkimaan sillä lailla vuorolaukkaa Isännän perässä niin kuin hevonen, koppoti-koppoti, vasen eellä, koppoti-koppoti oikea eellä, vasen eellä, oikea eellä. Ja Isäntä katsoi minua ärtyneesti mutta kumma kyllä ei sanonu mitään. Ja sitten minua alkoi tekemään mieli makkaravoileipää ja lopun matkaa minä aattelinkin sitä leipää.
]---
Ja sitten minä yhtäkkiä heräsin. "...jota oma äitisikin inhosi..." Oli pimeää ja sade rummutti ikkunaan ja minun pissauspaikkoja särki ihan vietävästi. Peiton alta löyhähti makea mädän löyhkä. "...äi-ti-si-kin in-ho-si..." Sillälailla pisarat rummutti ikkunaan. Ja minä aukasin sen ikkunan ettei rummuttais ja tuulikuoro laulaa kuiskien: "...ääiiihtiiihhsiihhkiinhh iiinhhoossshiiihh..." Ja sitten minulla alko pelottaan ja huimaan yhtä aikaa ja tuntu ettei sais henkeä ollenkaan ja silmissä näky valkosia pisteitä. Minua paleli aivan kauhesti ja minä en meinannut jaksaa seisoa. Ja vaikka minä olin sisällä kuivassa niin minun naama oli ihan märkä. Ja sitten minä näin Sinut Äiti siellä käytävässä, varmana näin kun sinä olit niin kauniskin! Ja sinulla oli surullinen ilme ja sinä kutsuit minua sinun luokse ja niin minä sitten lähdin seuraamaan Sinua. Vaikka Sinä inhositkin minua.

Enkä minä siitä matkasta sinne myllylle muista mitään kun minun päässä vaan humisi kovasti ja kohisi ja maailma oli niinkuin merellä kun se huojui sinne tänne ja minä aina välistä menin mukkelis makkelis ja sitten välistä oli kauhean kuuma ja välistä hirmuisen kylmä, mutta minä seurasin Sinua. Vaikka Sinä inhositkin minua.

Se Matilde ei painanut yhtään mitään. Se oli kevyt kun pieni perhonen kun vesipisarat takoi sen kalpeita kasvoja ja askel kerrallaan me kannettiin sitä Matildea pitkä matka ja sitten Sinä Äiti hävisit. Kun Sinäkin inhosit minua.

Ja sitten minä huomasin että me ollaan kylässä ja sitten minä hoksasin Richardin kun se kyhötti kaivon vieressä ja minä sanoin että "Richard... tämä Neitoperhonen... häntä on sattunut... sieluun" Ja minä laskin Matilden maahan ja lähdin taas hoiperteleen kun minä aattelin, että minä vielä näkisin Sinut. Vaikka Sinä inhositkin minua.

Minä muistan vaan taloja ja katuja ja oksia ja puita ja että minua paleli ja oli kuuma ja että pippeliin sattui joka askeleella ja minä huusin siellä metsässä että "Äitii! Äitii! Älä jätä minua!" Ja sitten minä olin vuoteessa ja minun sidettä vaihdettiin ja minä huomasin, että se Chantel oli viereisessä vuoteessa. Ja kun se joku avasi minun siteet sieltä nimettömästä paikasta, niin kuului kakomista ja että "Hyvä Jumala! Joku on leikannut pois hänen... vakava tulehdus, tämä poikaparka taitaa olla mennyttä!" Ja sitten minä kurottauduin katsomaan Chantelia ja sanoin että "Tässä sitä ollaan molemmat, mutta kyllä se sielu vielä paranee, minun äiti on enkeli ja se sanoi niin."

Lähimmäisen noppakuppi: Pelko miinus Järki 2d4 (2,1=3)Kätyrin noppakuppi: Järki miinus Itseinho 1 +tuttavallisuus 1d4 (jaettu tilanne) (4,3=3) Rakkaus+1 selkkaus keskeytyy.

"Viekää se tyttö toiseen huoneeseen, tämä poika hourailee kuumeen takia."

Poissa Laxi

  • RST
  • Viestejä: 213
  • Liked: 0
  • Pelisuunnittelija - Northern Realms
    • Profiili
    • Northern Realmsin kotisivut
Vs: Peliketju (K-16)
« Vastaus #41 : Marraskuu 24, 2012, 23:22:42 »
Olin jo valmis heittämään myrkkypullon kylän kaivoon kun kuulin Konradin huohottavan äänen selkäni takaa. Käännähdin aikomuksenani sihahtaa hänelle muutaman valitun sanan minun häiritsemisestäni, mutta silmäni pyöristyivät ja sanani katosivat kuin tuhka tuuleen.

"Konrad, mitä sinä..? Mitä on tapahtunut?

Yritin tivata mieheltä vastausta, mutta hän ei tuntunut saavan sanottua mitään järkevää. Lopulta hän katosi kylän sateisille kaduille, jättäen minut yksin Matildan kanssa. Katsoin epäuskoisesti sylissä makaavaa Matildaa, joka oli kuin särkynyt nukke.

Hätääntyneenä kannoin tytön takaisin apteekkarin talolle. Onneksi ilta oli jo sen verran pitkällä ettei kylällä liikkunut enää ketään. Mutta vaikka tiesin että apteekkarin talo ei ollut kaukana, matka tuntui minusta kestävän ikuisuuden. Saavuttuani talolle huomasin oven olevan raollaan. Menin sisään ja huhuilin Haroldia, joka ei kuitenkaan vastannut mitään. En edes tiennyt oliko hän enää kotona vai oliko hän lähtenyt hakemaan apua.

Laskin nyyhkyttävän Matildan sängylle ja rauhoittelin häntä. Sydäntäni särki nähdä rakkaani tässä tilassa, ja vannoin tekeväni kaikkeni hänen vuokseen. Kysyin varovasti häneltä mitä oli oikeastaan tapahtunut, samalla kun katsoin hänen ruhjeitaan. Matilda kavahti jo pelkästä katseestani, mikä sai minut tuntemaan oloni entistäkin tungettelevammaksi.

[Suhde lähimmäiseen:
Richard: (Järki 3 - Itseinho 5 = 1d4) 1 (+ epätoivonoppa 1d6 = 6) = 7
Harold: (Pelko 5 - Järki 3 = 2d4) 1,1 = 2
-> Rakkaus +1]

Hoitaessani nyyhkyttävää Matildaa, alkoi kammottava totuus pian valjeta minulle. En tiennyt oikein mitä sanoa, ja katsoin vain Matildan mustelmien peittämiä kasvoja. Lopulta en voinut omille tunteilleni mitään vaan halasin tätä varovasti ja kuiskasin hänelle:

"Älä huoli, kaikki järjestyy. Minä huolehdin sinusta, ja kuka ikinä tämän on sinulle tehnytkään joutuu kärsimään siitä mitä hän on tehnyt.

Varovaisesti Matilda vastasi halaukseeni, muttei sanonut sanaakaan. Lopulta nousin ja annoin hänelle pienen suudelman otsalle hymyillen.

"Etkö... vihaakaan minua? Nyt kun minä olen..." hän kysyi varovasti.

Lopulta sain rohkeutta kertoa siitä kuinka olin jo pitkään pitänyt hänestä ja kuinka aikomuksenani oli suojella häntä niin kauan kuin minussa henki pihisi. Mutta kun Matilda kertoi kuka hänet oli väkisin ottanut, silmiini valahti epätoivo. Olisiko mitään sittenkään tehtävissä?

Poissa Sam!

  • Moderator
  • *****
  • Viestejä: 840
  • Liked: 3
  • Sami Koponen
    • Profiili
    • Mythopoeia: blogi tarinankerronnasta
Vs: Peliketju (K-16) / kierros 13
« Vastaus #42 : Marraskuu 28, 2012, 17:57:27 »
Konradille jäi niistä päivistä vain kummia muistikuvia. Välillä oli kuuma, välillä kylmä. Hevosen turpa ja eläimen killittävä silmä. Pistävä tuoksu, joka oli tuttu jostakin. Joku huusi, ehkä se oli Konrad itse. Vuoteesta ei pääse ylös.

***

"Ehkä hänen olisi parempi kuolla tuohon tulehdukseensa", tohtori Carnoy sanoo Richardille, kun he istuvat salissa takkatulen loisteessa. Loimusta huolimatta pitkä varjot sulkevat tohtorin syliinsä. Pöydälle heidän välilleen katettu ateria, mutta tohtori ei ole kohottanutkaan haarukkaansa.

"Olen todella pahoillani siitä, etten jo aikaisemmin kahlinnut häntä vuoteeseen. Tämä tragedia olisi voitu välttää. Mutta en osannut aavistaa että hänen myrkyllinen kateutensa sinua kohtaan oli muuttunut piinaavaksi hulluudeksi. En todella voi ymmärtää, mitä sen pedon päässä liikkuu. Satutettuaan sitä tyttöä hän... silpoi itseään. Ehkä se oli jonkinlainen primitiivinen synnintunto tai kenties hän ei pystynyt enää hulluudessaan tunnistamaan oman ruumiinsa rajoja", tohtori pohtii katsellessaan halkoja nieleviä liekkejä.

Tohtori hieroo silmiään kuin olisi väsynyt tai kenties salatakseen kyyneleensä. "Tästä huolimatta meidän on keskityttävä", Carnoy sanoo kohottaen katseensa Richardin silmiin. "Suuren saavutuksemme hetki lähestyy. Kylästä on jo tullut ensimmäiset pyynnöt lääkärin vierailulle. Kunhan haudankaivaja on käynyt työhönsä, he rukoilevat meidän apuamme. Silloin me saamme tehdä heillä kokeitamme rauhassa."

"Nyt sinun syytä ruveta kokoamaan lääkeaineita ja valmistelemaan leikkausvälineitä. Meidän on siirrettävä koko laboratorio kylään jo muutaman päivän päästä. Älä mene Konradin luo, vaan hukuta vihasi työntekoon. Aloita vaikka hankkimalla desinfiointialkoholia siltä vanhalta puunhakkaajalta. Ja kerro hänellekin, millaisen hirmuteon Konrad teki Matildalle - osaa sitten pitää pikku-Jonaksen poissa sen pedon luota", tohtori käskee.

***

Konrad kohottaa jyskyttävää päätään, kun kuulee melua eteisestä. Joku sanoi hänen nimensä. Puhe kuuluu katkonaisesti, vain kun joku korottaa ääntään.

"...hän on erittäin huonossa kunnossa..." se on isännän painokas ääni.
"Mutta se hänen haavansa!" hätää täynnä oleva ääni. Chantel.
"Hyvä on, mitä kerron totuuden! Hän teki sen itse! Sen jälkeen kun oli hyökännyt..." kummallista, miten tohtorin ääni kuulostaa sihinältä.

Sitten itkua. Chantel itkee enkelin äänellä.
Pyöreän pöydän ritarit - roolipeli sankaruudesta
Pelintekijän blogi: Efemeros

Poissa Laxi

  • RST
  • Viestejä: 213
  • Liked: 0
  • Pelisuunnittelija - Northern Realms
    • Profiili
    • Northern Realmsin kotisivut
Vs: Peliketju (K-16)
« Vastaus #43 : Tammikuu 04, 2013, 20:40:58 »
Koko juttu haiskahti pahasti. Herra Carnoy väitti Konradin käyneen Matildan kimppuun, mutta Matilda väitti aivan toista. En lisäksi uskonut hetkeäkään että Konrad, vaikka yksinkertainen luonteeltaan onkin, olisi niin vain hyökännyt Matildan kimppuun. Ei ainakaan niin kuin tämän väitettiin käyneen.

Pohdin asiaa palatessani takaisin kartanolle  mukanani muutama pullollinen desinfiointialkoholia, jotka olin saanut puunhakkaajalta pyydettyäni hänen apuaan. Mutta nähdessäni valoa eteisessä aloin hämmästellä mitä oli oikein tekeillä, ja lopulta kuulin oven läpi herra Carnoyn puhuvan jonkun kanssa. Vaikka salakuunteleminen tuntuikin kovin vastenmieliseltä, en voinut itselleni mitään vaan jäin seuraamaan keskustelua. Kun lopulta ymmärsin mistä oli kyse, en kyennyt enää hillitsemään itseäni vaan paiskasin oven auki ja marssin sisään.

"Herra Carnoy! Mitä te oikein teette?"

Nähdessäni herra Carnoyn vieressä nyyhkyttävän leipurintyttären muistui mieleeni elävästi se ilta jolloin Matilda kertoi minulle mitä oikein oli tapahtunut. Vereni kiehui raivosta. Herra Carnoy ei sanonut mitään, pudisti vain hiljaa päätään ja loi minuun jyrkän katseen.

"Tyttö, mene katsomaan onko Konrad kunnossa, äläkä luota yhtään tuon miehen sanoihin. Hän on valehdellut meille kaikille. Ei Konrad hyökännyt Matildan kimppuun, vaan se oli tuo itseään tiedemieheksi kutsuva raakalainen!"

Vaikka yritin kaikkeni pitääkseni ääneni tiukkana ja mieleni kurissa, tunsin kuinka pelko tuota hullua miestä kohtaan alkoi hieman kerrallaan musertaa päättäväisyyttäni. Olin kuitenkin päätökseni tehnyt, eikä ollut enää mitään keinoa luikerrella kuiville tästä tilanteesta. Tyttö nousi nyyhkyttäen pystyyn ja otti muutaman askeleen poispäin herra Carnoystä ja suuntasi kohti Konradin huoneen ovea.

"Richard. Tiedätkö sinä mitä sinä olet tekemässä? Heitätkö hukkaan koko tutkimuksemme, vaarannatko sinä meidän kokeemme vain moisen tunteen kuohahduksen tähden? Vain yhden typerän tytön tähden!"

Herra Carnoyn äänessä oli pilkahdus pettymystä, mutta se oli silti uhkaava. Hän astui minua kohti ja otin askeleen taaksepäin kuin huomaamattani. En voinut kuitenkaan perääntyä, vaan syöksyin kohti tuota raakalaista jota olin aiemmin kunnioittanut suurena tiedemiehenä.

Päädyimme ensin käsirysyyn, ja lopulta painimme kartanon lattialla yrittäen molemmat päästä toisen kurkulle ja saada tämän pois päiviltä. Siinä me olimme, kaksi tiedemiestä jotka olivat päätyneet yhteen tiedonjanonsa vuoksi, mutta jotka kunnia ja oikeudenmukaisuus ajoi erilleen. En voinut kuin toivoa että Konrad auttaisi minua, sillä tiesin etten kykenisi tähän yksin.

Poissa petroos

  • Viestejä: 231
  • Liked: 0
    • Profiili
Vs: Peliketju (K-16)
« Vastaus #44 : Helmikuu 08, 2013, 08:49:57 »
Pienet kädet, kosteat ja hätäiset aukoivat siteitä.

"Konrad! Sinun täytyy auttaa Richardia!"

Outoja sanoja, sumusta, usvasta tehty ja kauniita kuin pilvet. Mitähän ne merkitsivät?

Käsi johdatti minua, hentona ja hauraana kuin perhonen, ja niin minä sitä pitelinkin, kuin pientä perhosta. 

"Konrad! Auta! Herra Carnoy, ei! Älkää!"

Ja sitten minun käsissäni ei ollut perhonen vaan kärmes, peto. Ja kourani puristivat ja puristivat. Napsahdus ja rusahdus ja sitten kolinaa ja särkyvän lasin helähdys. Humahdus ja kuumuus.

"Tuli on irti! Knonrad tule pois sieltä!", sanoi miehen ääni, ja sitten  itkuinen lapsen ääni huusi minun nimeäni. Oli hyvin lämmin, hyvin lämmin. Savun katku haihtui ja liekkien kuumuus vaihtui kesäisen kedon paahteeksi.

Katselin polvillani sinistä taivasta ja haistelin raikkaan leppeää tuulta. Tulin tietoiseksi painosta sylissäni ja loin katseeni alas. Isä makasi siinä kasvot kalpeina mutta rauhallisina. Silitin hänen hiuksiaan ja hän avasi silmänsä.

"Konrad, minä... anteek..."

"Shh", minä sanoin. "Ei tarvitse puhua, lepää sinä vain. Sinun ei tarvitse enää taistella, ole rauhassa."

Tuulessa tuoksuivat laventeli ja auringossa paahtuvien alppimäntyjen havut. Vuoret olivat siniset ja ilmassa pörräsi kimalainen. Niin, äiti, minä odotin isän kanssa siellä niityllä niin kauan että tuli hänen aikansa lähteä. Ja sitten hän lähti, ja minä tiedän äiti, että hänen ei tarvitse kamppailla enää.

---

"Se on hyvä, Konrad. Sinä olet hyvä poika.", sinä sanot ja kasvosi ovat lempeät ja kauniit liekkien loimottaessa. Minua yskittää.

"Mutta Konrad, sinun pitää lähteä ulos. Olet tulipalossa ja kuolet ellet lähde."

"Äiti, minusta tuntuu että kaikki nämä vuodet Isä ei ollut isä lainkaan vaan joku ihan muu."

"Konrad... suru ja menetys... ne ovat hirveitä voimia.... mutta nyt sinun täytyy mennä..."

"Ei äiti. Minä olen liian väsynyt."

Ja siihen minä sitten laitan lepäämään, isän vierelle. Savu tanssii kiemurrellen ja kipinät satavat päällemme  ja minä laitan silmät kiinni.