Kirjoittaja Aihe: Hulks & Horrors: 30.8. Total party Giger  (Luettu 751 kertaa)

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Hulks & Horrors: 30.8. Total party Giger
« : Elokuu 19, 2016, 01:15:04 »
Jassoo, sitä sitten tuli vissiin vedettyä vähän scifiäkin vaihteeksi.

Tällä kertaa seikkaillaankin ihmiskunnan varhaisessa tähtiinastumisvaiheessa, n. vuoden 2500 kieppeillä, kun oman aurinkokuntamme tarkempi kartoitus on päässyt vauhtiin. Saturnuksen suurin kuu, Titan, on muutaman tuhannen ihmisen asuttama peräkorpi, jota hallinnoi Max Magg'ara ja tämän totaalisen lainkuuliaiset velanperintäjoukot. Ei muuten kannata jäädä ähmimään lainanmaksuissa, yo. Planeetan ympärillä on jonkin verran sotilas- ja tutkimuspresenssiä, mutta muuten ollaan aika syvästi oman käden oikeuden alueella.

16.8. Avaruusvalaita ja saunoja

Sekalainen seurakunta juoppoja ja onnensotureita ajelehti Titanin satamissa. Oli niin Maasta matkanneita sotilaskarkureita kuin muistia vailla darrasta heränneitä pilottejakin, sekä kaiken tietävä tieteilijä tri. Quantum Scott. Gänäs ja läpällä joukkiomme päätti ostaa itselleen purtilon ja päätyi katselemaan Magg'aran käytettyjä laivoja, päätyen lopulta SSS Kilpikonnaan joka nimettiin samantien uudelleen SSS Saunakuutioksi sen sisältämien erinomaisten pesumahdollisuuksien vuoksi.

Avaruuskykyiset alukset vaan tuppaavat olemaan sikamaisen kalliita ja käytännössä perseen myynniksi tämäkin menisi seuraavaksi vuosikymmeneksi. Huhut kertoivat "läheisen" Atlas-kuun luona olleen havaintoja tuntemattomista laivoista (piraatteja tai muukalaisia, kenties) ja Iapetuksessa havaitun mahdollisesti parisen sataa vuotta takaperin kadonneen tutkimusaluksen hylyn. Pienenä komplikaatiolla Saunakuution ikälopuilla moottorintuhnuilla matka minne tahansa kestäisi ikuisuuden ja ensimmäinen vähennyserä odottelisi jo muutaman kuukauden päässä, joten rahaa pitäisi saada ja pronto. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että Atlaksen suuntaan täytyi mennä vaarallisempaa, tutkimattomampaa kieroutumisavaruusreittiä pitkin. Joku pelotteli, että sinne olisi viimeaikoina ilmestynyt asteroideihin kiinnitettyjä aluksentorjuntajärjestelmiäkin.

Matkaan ahoy! Saunakuution moottorit jyrähtivät vihreän peltipurkin prutkauttaessa matkaan. Kaikki näytti menevän ihan hyvin, kunnes ensimmäisen parin viikon hiljaisen mansikkahillotripeissä seilatun hyperajon jälkeen tohtori Scott heräsi tutkapaneelin hälytykseen. Meteoriparvi edessä! Pilotti väänti ruoria väistökeliikkeeseen ja sotilaat hyppivät tykkitorneihin. Laserit paukkuivat pimeyteen ja lähimmät kivet räjähtelivät muruiksi. Muutamat kuitenkin singahtelivat ohi ja kolisivat aluksen panssareihin. Ensimmäinen väänsi peltiä pahasti ruttuun mutta sitten kuuluikin jo ilkeä repäisy kun aluksen korjaustarvikevarasto muutti avaruuteen kipinöiden ja pellinpalojen lennellessä. Kun toinen tykkitorni romahti sisäänpäin kiven alta ja tykkimieskin säilyi hengissä lähinnä vakuuminkestävän taisteluhaarniskansa ansiosta, päätti pilotti että nyt riittää ja pudotti aluksen reaaliavaruuteen hälytysnappia painaen. Kaikki eivät kuitenkaan ehtineet tajuamaan missä mennään ja lyömään turvavöitä niskaansa ja romuttuneen tornin ampuja sinkoutui avaruuteen hätäjarrutuksen yhteydessä. Onneksi hänet kuitenkin saatiin napattua kiinni muutaman tunnin päästä, kiitos hätärakettien.

Seuraavat päivät kuluivatkin alusta korjaillessa. Eniten huolta aiheutti kuitenkin tohtori Scottin yritys rakennella saunasta pelastuskapselia ryminän keskellä. Hyi hyi, priorisoidaanpas nyt kuitenkin oikein nämä asiat.

Seuraava yritys johti happopilvien väistelyyn ja siihen, että loputkin melkein täysin pirstaloituneesta panssaroinnista uhkasi syöpyä pois. Samalla kuitenkin löydettiin jotain kiintoisaa, nimittäin noin aluksen kokoinen olento, joka hiljaksiin ajelehti hyperavaruudessa heidän edellään. Seuraavien tuntien ajan Scott koetti ryhmän psionikon kanssa selvittää tutkineen mikä ihme tuo valtava putkula oli. Se kenties havaitsi yrityksen, sillä hieman ennen Atlakselle saapumista se pieraisi uuden hapokkaan pilven Saunakuution eteen ja katosi näkyvistä kiihdyttäen. Nopean väistön ja reaaliavaruuteen pudottautumisen jälkeen urhea miehistömme oli saapunut ensimmäiseen kohteeseensa, pienen Atlas-kuun ympäristöön. Aikaa oli kulunut reilu kuukausi, joten rahaa pitäisi kohta alkaa saada kasaan. Kenties Mimaksen tiedekommuuni olisi kiinnostunut näistä suurista olennoista, joita tuntui hibernoivan kuun ympäristössä puolisen tusinaa? Tumman vihertäviä putkuloita, jotkut useita satoja metrejä, perässään suuria kynsiä kuin purjeita tai siipiä, lipui rauhallisesti avaruuden pimeyttä vasten. Pieniä skannauksia ja taskurahoja myöhemmin havaittiin myös, että Atlaksella voisi teoriassa olla jotain. Jokin hentoinen energiahavainto? Saunakuutio lähestyi hitaasti polttimot leiskuen muutamien kymmenien kilometrien levyistä kiviperunaa ja miehistö kiskoi avaruuspukuja niskaansa, se olisi nyt tutkimustiimin vuoro (ajatus saattoi aiheuttaa sotilasosastossa satunnaisia "nörtit hiljaa!" -huutoja).

Aluksen päästyä lähemmäs se laskeutui ensin lievästi nokka pintaa raahaten tusinan kilometriä ohi kohteen, mutta pienellä säädöllä ja putoilleilla pulteilla se saatiin kuitenkin saatettua lähemmäs paikkaa, jossa havaittiin lähitutkissa lämpöjälki kuin keinoilmakehästä konsanaan. Ja kappas, olihan siellä näemmä kallioluolaan upotettu bunkkerin ovikin! Sotilaiden verenhimon ja nörttidissauksen yltyessä porukka huthuttasi ulos kylmään avaruuteen tutkimaan kallion kylkeen lyötyjä ovia. Kovasti näyttivät ilmalukoilta, mutta työjälki ei näyttänyt Maasta periytyvältä. Etteivät olisi muinaisteknologiaa, jotain vastaavaa kun oli löytynyt aikanaan Marsistakin kun sitä kolonisoitiin? Tohtori Scottin mielipide nopean Google Translate -ajon jälkeen oli, että nämä ovet olivat selkeästi hyperborealaista käsityötä Atlantiksesta ja niissä luki, että parasta elämässä on kasvattaa sieniä, murskata kasvustoja ja kuulla niiden kosteat maiskahdukset. Arvon tohtori saattoi tässä vaiheessa todeta, ettei yleisessä verkossa olevien salaliittofoorumien käyttäminen kääntökorpuksena välttämättä ollut maailman paras idea.

Toinen piloteista, Maxine Hansen, joka oli lähinnä nuokkunut saunan lauteilla kuukauden matkan tänne asti, näytti vähän kynsiään intuitiivisen muukalaisteknologian kanssa ja räpläsi ilmalukon kontrolleistaan auki. Sotilaskolmikko romppasi sisään, jääden ilmalukon taa odottelemaan muiden tuloa. Kun jengi oli saatu lukosta käytävään, valot olivat syttyneet ja Jeesuksen toisesta tulemisesta vakuuttuneen fundissotilaan enviropuku väitti rakennuksessa olevan suunnilleen hengitettävää kaasua, vaihdettiin pukuja paremmin taisteluun sopiviin ja edettiin. Ainakin viisi metriä. Sotilaiden edetessä taistelukiilassa, kattovalo välähti punaisena ja jokin vieras kieli ilmoitti jotakin. Tohtorin kääntökone, jonka kalibrointi oli vielä hieman kesken, kehotti kaikkia polvistumaan Sekhin käärmeiden edessä. Tämä tulkittiin jonkinlaiseksi puolustusjärjestelmän pysähtymiskäskyksi ja kun Maxine ehdotti että sen voisi ehkä ohittaa salasanalla, sotilaat nauroivat moiselle munapäistelylle ja syöksyivät eteenpäin. Katosta edessäpäin pudottautunut nelipiippuinen tykkitorni alkoi suoltaa kuolemaa käytävään solttupoikien vastatessa turhaan tuleen. Luodit vinkuivat ilmassa repien niin lihaa kuin varusteita rikki kirkkaina välähdyksinä. Plasmakivääriä kantanut souldjaboy sai niin pahan osuman, että hänen aseensa räjähti kappaleiksi, vieden mukana joka hiton romun joka kaverilla oli kannossaan, hävittäen tämän niin totaalisesti että sähköiset henkilötiedotkin katosivat. Jopa toverien muistot miehestä katosivat. Mutta videotallenteet eivät...

Anyhoo, Max H. sai takana pian kaiken kuntoon ja vihreän valon vaihtuessa päälle tykkitorni upposi takaisin kattoon. Fundamentalisti makasi maassa henkitoreissaan, mutta hänet saatiin sopivilla huumeilla ja pikaliimalla takaisin kuntoon. Asema jakautui useaan suuntaan ovien taa, risteyksen kohotessa ritilänä mahdollisesti happea tuottavan sienimassan ylle. Viimeinen täysikuntoinen sotilas, kommunistinen irkkumme taistelulapioineen, asteli suoraan eteenpäin kohti aseman keskustaa. Edessä oli ovi, jossa luki jotain (testifarmi 1 tjsp, jotain käärmemieshörhöilyä kuitenkin), mutta jossa oli ikkuna pimeään. Hän koetti avata sen, mutta mokoma päästi ä-ää! -äänen ja pysyi lukossa. Voimakas koputuskaan ei sitä avannut, mutta herätti ilmeisestikin jonkin mielenkiinnon. Mustanahkainen, suurehko humanoidi painoi toisella puolella äkisti pimeästä ilmestyen naamansa lasiin. Se ei kuitenkaan reagoinut kädenheilautuksiin tai lamppuun, kuin se olisi sokea. Se suunta oli joka tapauksessa lukossa, joten väliäpä sillä.

Toisaalla kuitenkin ruettiin rähisemään. Selkeän vartiohuoneen ovi potkaistiin auki, vaikka siellä selkeästi nähtiin lentelevän jotakin robotteja. Kun aiemmin haavoittunut uskonsoturimme avasi vielä välittömästi tulen laserkarbiinillaan, koneista putkahti äkisti tykkejä ja monofilamenttisirkkeleitä. Taisteluasu räsähti punaisen lasersäteen paukahtaessa sen läpi, räjäyttäen saarnaajan aivot seinille. Kommaripoika nappasi taistelulapiostaan energiakentän päälle ja ryntäsi hakkaamaan toista roboteista kappaleiksi samalla vääntäen tämän sirkkeliä pois naamastaan. Tiimin kone-empaatti ryntäsi paikalle jututtamaan toista koneista ja olikin saada rauhallisen yhteyden aikaan, mutta se kääntyikin pian taaksepäin kostamaan toverinsa tuhoutumisen. Jotain yhteyttä oltiin sentään saatu ja lasertykillä osoittaen se vaati vain kommarin antautumista eikä saman tien ampunut tätä tohjoksi. Tämä ei kuitenkaan pienen vänkäämisen jälkeen sopinut jengille ja pian oltiinkin taas painissa niin että pistoolit lauloivat ja sirkkeli soi. Laserit napsuivat tuon koneen kylkeen, sytyttäen sen palamaan ja saaden sen rymisemään alas kipinäsateessa, muttei ennen kuin sen kimeästi pyörivä saha oli fataalisti halkonut sen kanssa painineen miehen rintakehän.

Kauan sitten kenties itsemurhan tehneitä kiinalaisia upseereita, nootteja reisille menneistä kokeista, paljon Saunakuutioon raahattavaa techiä josta voisi yrittää viritellä uusia osia kotiinlentoa varten, kaverien ryöstelyä ja satunnaisia alastomia naisia joita ei tosiaankaan jääty ihmettelemään tässä vaiheessa enempää ja ansaittu saunailta.

Tätä saattaa tapahtua enemmänkin, piu piu ja tiedemehua akku!
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 10, 2016, 15:03:16 kirjoittanut Sherrypie »

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Vs: Hulks & Horrors: Surullisten sattumusten sarja Saturnuksessa
« Vastaus #1 : Elokuu 24, 2016, 20:20:21 »
23.8. They see me trolling

SSS Saunakuution väki vietti hieman aikaa korjaillen paattiaan. Bunkkerista kannettua vanhaa kiinalaisromua otettiin surutta käyttöön eri tarkoituksiin niin, että laivasta saataisiin taas vähän lentokelpoisempi. Tri. Scott viritteli samalla vaurioituneista palveluboteista yhtä toimivaa häkkyrää, mutta jätti sen kuitenkin toistaiseksi pulttien taa virrattomana ja aseettomana ettei joku vahingossa käynnistäisi vihastunutta murharobottia aluksella.

Sisään koetettiin ensin eteläiseltä pääovelta, itäkäytävään siirtyen, mutta eteneminen pysähtyi pian lukittuun vartiotupaan. Onnensoturi Saul Eliot kuikki likaisesta ikkunasta taskulampun kanssa sisään, kun verinen ruumis iskeytyi toiselta puolen sitä vasten. Rikottu avaruuspuku yllään, se painautui lasiin, sotkien sen ruumiinnesteillään sitä raapiessaan. Huono suunta, mennään toisaalle.

Läntisellä puolella kompleksia oli viimeksi havaittu omituisia alastomia hahmoja, jotka nytkin odottelivat houkutellen käytävän toisessa päässä. Vakuuttuneena niiden epätodellisesta luonteesta Saul rupesi huutelemaan käytävään ja hämmästyi, kun nuo väriään vaihtavat naiset itseasiassa vastailivatkin hänelle. Keskustelua käytiin hetki täysin järkevästi, kunnes Saul totesi että tässä täytyy olla joku juju ja heitti sirpalekranaatin pitkälle käytävään. Hänen toverinsa katselivat järkyttyneinä, kun räjähde pamahti kauempana ja ihmiset kirkuivat edessä sinkoilevien metallinsirpaleiden niittäessä heitä maihin. Antamatta aikaa vastalauseille tai "vihollisen" valmisteluille näiden vetäytyessä, Saul ja hänen toverinsa syöksyivät aseitaan puristaen eteenpäin. Juostessaan kumpikaan mies ei huomannut tuttua punertavaa valonvälähdystä ja muukalaiskielistä kuulutusta ennen kuin oli myöhäistä. Käytävän seinistä pyörähti esiin joukko valokennoja ja tiheä punainen lasersäteiden seinä ilmestyi heidän eteensä, polttaen heidän varusteitaan ja lähes tappaen molemmat siihen paikkaan. He saivat kuitenkin kiskaistua itsensä taaemmas ennen kuin oli myöhäistä ja toikkaroivat savuten takaisin. Saul viskasi vetäytymistä suojatakseen lisää räjähteitä eteenpäin laserverkon rei'istä, missä ne pamahtelivat tyhjyyteen. Enempää kirkumista ei kuulunut.

Pilotti Maxine näytti taas kynsiään muukalaisteknologian kanssa ja sulki turvajärjestelyt. Okei, täällä vissiin edetään hiljaa ja rauhassa, jengi päätti ja lähti kävelemään etiäpäin. Eturivin sotilaat kävelivät kohti seuraavaa huonetta, jossa nyt ilmeisen kranaatista ottamattomat naiset edelleen heitä odottivat. Mihin ne ruumiit oikein katosivat? Hologrammeja? Saul sohi hieman haulikollaan, todeten ettei noissa naikkosissa tosiaan ollut juuri sisältöä, mutta niin tehdessään jäi yllätetyksi jonkin kaapatessa hänet rusentavalla voimalla syliinsä. Sotilas hänen vierellään alkoi tulittamaan pulssikiväärillään, koettaen katkoa mustankiiltäviä lonkeroita jotka nyt näki päälle painavien naisten sijasta. Molemmat miehet napattiin kiinni radioon kiljuen muiden juostessa tilanteeseen. Tri. Scottin ja kaverien videoidessa tilannetta, Maxine ja kone-empaatti Vahase Odotako juoksivat ovensuulle pistoolit soiden, tulittaen nyt erottuvien öljypintaisten, palmumaisten kasvihirviöiden suuntaan villisti. Nämä aukoivat rungoistaan suuria suuaukkoja, joista erottuivat monet rivit teräviä mustia piikkejä kuin hampaita, joihin ne koettivat lehtevillä lonkeroillaan nostella tajuttomaksi piestyjä sotilaita, mutta sinkoilevat laserpulssit häiritsivät moista. Lyöden paikalle juosseen telekineetikko Reynoldsin maihin ruoskamaisilla ulokkeillaan ne lähtivät pakoon kohti huoneen takaa avautuvaa käytävää, minne niistä Saulia perässään kiskova otus ammuttiin rikki tarpeeksi pian että mies ehdittiin vielä pelastaa. Toinen katosi jonnekin toista sotilasta muassaan raahaten.

Taistelun jälkeen haavoittuneita paikattiin ja Vahase tunsi yhteyttä rikottujen ja vanhojen kontrollien kanssa. Jokin suurehko mieli uinui niissä ja halusi herätä, joten empaatti paineli kuin vanhasta tottumuksesta tiettyjä nappeja, herättäen tietokoneen pitkästä levostaan. Suuret tuulettimet hurisivat käyntiin kompleksissa. Se kutsui itseään Yksikkö kolmeksi, Luojien työn vartijaksi. Empaattinen keskustelu sai selville, että Y3 oli jokseenkin kärttyinen kiinalaisten siihen aikanaan pulttaamista lisäosista, joilla he olivat yrittäneet saada sen tekemään omia komentojaan sen varsinaisten velvollisuuksien sijaan. Luojat olivat aikoinaan tutkineet täällä Syntyä, kunnes olivat kaatuneet tai kadonneet suuren epidemian yhteydessä. Tiimimme tarjoutui siivoamaan aluetta kiinalaisten romuista ja Y3 tarjosikin heille vapaat kädet noiden tunkeilijoiden tavaroihin, ehdottaen vielä kriittisesti kommunikaatiossa onnistuneelle Vahaselle josko tämä haluaisi Luojien tavoin hylätä heikon ihmisyytensä ja siirtyä ylemmäs. Kiinnihitsatun testifarmi ykkösen takaa löytyisi labra, jossa hän löytäisi tarvittavat välineet. Sitä varten pitäisi kuitenkin hakea laivalta raskaita työkaluja ja raahata öljyinen palmuhirviön raato ulos odottamaan myyntiä. Saul, jonka kaikki tarvikkeet olivat muutenkin sen mustassa limassa, sai kunnian sitoa raahauskaapelit sen ympärille.

Palmu vietiin ulos jäätymään, Saulin kamat grillattiin pienitehoisella laserilla puhtaaksi, tri. Scott viritteli yhden robotin voimalähteen kiinni irrotettuun sirkkeliin rakennellen kannettavan leikkurin, Saul jäi parantelemaan murtuneita kylkiluitaan ja niin edelleen. Levättyään illan he lähtivät seuraavana aamuna murtautumaan testifarmille, repien parissa tunnissa tiensä läpi paksujen teräsovien. Tietämättä mitä myrkkykaasuja takana odotti, jengi napsautti visorit kiinni avaruuspuvuistaan ja tarkkaili sensoreitaan. EVA-asut ilmoittivatkin pian ilman muuttuneen hengityskelvottomaksi, varmistaen epäilykset. "Y3, onko tuo kaasu jotain vaarallista?", Vahase kysyi. "Toki, se on aseman puolustukseen suunniteltua myrkkyä", vastasi tunteeton koneääni. "Olisitko voinut kertoa siitä meille?" "Olisin", se vastasi. "..."

 Raskas ovi rymäytettiin hirveällä kumahduksella auki ja osasto eteni varovasti. Sahaamisen aikana kun ikkunan takaa oltiin nähty laahustamassa ja lasia vasten kuulostelemassa jälleen suuri, kirkkaan valkeaihoinen sienten peittämä humanoidi, jonka pitkä musta tukka valui rasvaisina ja hoitamattomina laineina rinnuksille. Hiljaisissa käytävissä, joissa särjetyt lamput räpsyivät, näkyi vain ylikasvaneen sienimassan laattoja ja sekalaisia lattioilla lojuvia kuolleita. Revittyihin biosuojapukuihin puetut kiinalaiset olivat selkeästi jääneet aikanaan ongelmiin ja kuolleet pitkin laitosta, yhä satoja vuosia myöhemmin nojaillen kosketuksesta hajoavina luurankoina seiniin. Ovet kerroksen keskustaan ja syvemmälle olivat räjäytetty auki, toinen johtaen suureen käsistä karanneeseen ja viidakoituneeseen viljelmään, toinen kohti laboratorioita ja miehistötiloja. Villin sieniviidakon keskellä kulki korotettu ritiläsilta, josta roikkui ja kasvoi liaanimaisia rihmoja ja itiöemiä, suuret puumaiset tornit notkuivat omituisia hedelmiä ja koteloita, massa sykki ja huojui joka puolella. Valokiilat pyyhkivät synkkää hallia, paljastaen välillä suuren valkoisen naaman olennon liikkuessa sienten lomassa. Välitöntä agressiota ei kuitenkaan tapahtunut ja seurue suuntasi toisaalle. Labran ovi oli vastaavasti hitsattu kiinni ja vaatisi sirklaamista, mutta viereinen varasto tarjosi kiintoisampaa antia. Sen lisäksi että varastossa itsessään oli varmaan muutamien tonnien edestä maatalousromua, työkaluja ja suojapukuja, sen nurkassa oli kovasti asekaapilta näyttävä kiinalaisrotisko, joka sahattiin kipinäsateessa auki seuraavan tunnin mittaan. Takaa löytyi melkoinen varasto Kalashnikoveja, tuhansittain panoksia ja laatikoittain erilaisia kranaatteja. Selkeä hätävarasto, jos aseman kiinalaisväki olisi joutunut taistelemaan, mutta avaruuden roskakuskeille arvokas löytö. Maxine oli ensimmäinen sisäänmenijä, joka ei löytänyt ansoja mutta sai sen sijaan kyllä kipeästi kaatuvasta kivääristä päähänsä. Tämä kriittisellä tarkastelussa epäonnistumisella saatu yksi ironinen vauriopiste osoittautuisi hyvinkin merkittäväksi myöhemmin.

Vahase ja toinen pilotti, Jack Scooter, jäivät taaemmas sirklaamaan labran ovea auki muiden edetessä tutkimaan makuutiloja. Risteyksissä makasi taistelunjälkien peittämiä kuolleita ja käytettyjä aseita, seinät olivat liekkien ja luotien jälkien kuvioimat. Serbisotilas Milosev poimi natsat talteen sekä kersantilta että luutnantilta, löytämättä etsinnöistään huolimatta kuitenkaan vaikkapa kirjoitettuja käskyjä tai muita hyödyllisiä tietoja. Kadonneet tuhoutuneiden ja ajan syömien digitaalisten laitteiden mukana, luultavasti. Milosev naputteli ensimmäisen oven auki, paljastaen pyöreän makuutilan parinekymmenine lepoarkkuineen. Muutamia kuolleita lojui täälläkin, mutta mikään ei liikkunut hänen vartioidessaan kiväärinsä kanssa kun muut alkoivat potkimaan paikkaa ympäri saaliin toivossa. Vahase ja Scooterkin kutsuttiin paikalle, koska olisi turvallisempaa selata ensin nämä paikat läpi kuin avata mahdollisesti vaaran takia suljettua labratilaa takana. Siltä se aluksi vaikuttikin, kun jengi repi kuolleiden päältä sekalaisia koruja, kunnostettavia varusteita, lokimerkintöjä, patukan (selkeästi menneeltä, sivistyneemmältä aikakaudelta), voimayksiköttömän kantolaitteen ja muuta pientä. Vessastakaan ei tullut rujoja yllätyksiä, vaan itsemurhan tehnyt kaverikin pistoolinromuineen tosiaan oli vain kuollut.

Seuraavasta huoneesta nimittäin tulikin jo jotain vastaan. Milosevin astuessa hämärään mikään ei näyttänyt liikkuvan, mutta kun muutkin saapuivat ja melua tuli enemmän, alkoivat kalmojen kädet hapuilemaan kiväärejä ja luodit suhisivat ilman halki. Lähinnä seinään. Ovi lyötiin nopeasti kiinni joukkojen vetäytyessä, satunnaisten laukausten kimpoillessa sen sisäpinnasta. Mitään ei tullut hetkeen läpi, joten puolustuslinja hellitti ja päätti mieluummin vain ansoittaa koko roskan. Kasa asevaraston vanhoja venäläiskranaatteja jesaroitiin kaapelinpätkän kanssa oveen, valmiina heittämään läpi yrittävät kuolleet oikeasti autuaammille metsästysmaille. Vahasen jäädessä kranaatti kourassa varmistamaan, muut siirtyivät kohti toista päätä ja muita huoneita. Tämä osoittautui kohtalokkaaksi, kun etumiehenä toiminut Milosev lähti ampumaan testiksi huoneen kalmoja ja asteli roskan seassa yhden eloisan yksilön päälle. Tämä tarrasi häntä ronskisti jalasta, estäen häntä liikkumasta helposti ja samalla tukkien oviaukkoa kun huoneessa rupesi kuhisemaan sienimehuja ja muita eritteitä valuvia raatoja. Tilanne paheni entisestään, kun Maxine juoksi paikalle tarkoituksenaan ampua jalkaan tarttunut kaveri paloiksi, mutta osuikin vahingossa sotilastoveriaan polvitaipeeseen niin että veri lensi ja silmissä sumeni. Jack oli nopeasti paikalla koettamassa kiskoa serbiä turviin Reynoldsin hakatessa sapelillaan vanhaa kiinalaista, mutta homma oli jo tyritty. Oviaukolla oli tungosta ja satunnaiset luotipurskeet repivät joukkoon. Maxine sai osuman ja kaatui (vain sen yhden pisteen tähden, oh the ignomity!), muidenkin ottaessa naarmuja. Kalmojen joukko uhkasi päästä ovelle ja purkautua käytävään, joten Reynolds näki ainoana pelastuksena koettaa telekinesiallaan puskea toverinsa jalassa roikkuvaa apinaa kauemmas. Tämä kuitenkin piteli liian lujaa kiinni ja tajuton sotilas raahautui mukana. Jack ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin hylätä tämän muiden puolesta ja potkaisi loputkin hänestä oven tunnistimien tieltä ja iski nyrkillä kontrollipaneelia, sulkien oven heidän ja kuoleman välistä.

Perään jäänyt Vahase Odotako katsahti muita päin käytävästä, ihmetellen oliko kaikki kunnossa ja juoksi paikalle. Matkalla, kun toisaalla koetettiin paikata Maxinea turhaan enää kuntoon, hän tunsi jonkun laskevan kätensä hänen olalleen. Hypäten pelästyksissään pari metriä ilmaan, hän sukelsi eteenpäin ja käännähti katsomaan mikä piru hänet oli yllättänyt. Aiemmin nähty sienigootti seisoi hänen takanaan, ilmeisen uteliaana ja sokeana, hönkäillen matalasti muristen ennenkuin lähti laahustamaan häntä kohti. Vahasen EVA-puku huuti hoosiannaa jonkinlaisen toksiinipilven ilmestymisestä hänen rynnätessään kohti muuta joukkiota. Sokean olennon edessä he koettivat hipihiljaa kiertää sitä käytävän reunaa pitkin, mutta arvaahan sen miten hyvin sellainen onnistuu raskaissa avaruuspuvuissa. Scooter kolisi ilmeisesti eniten letkan perällä, sillä tuo konkelo otus lompsi muiden ohi hänen luokseen ja tarrasi tätä yhdellä kädellä kypärästä, saaden sen natisemaan liitoksissaan. Pilotin kaivaessa paniikissa pistooliaan tri Scott ja Reynolds, pelkureita sydämissään, luikkivat nopeasti pois. Vahase, todeten yksinjäämisen huonoksi eläkesuunnitelmaksi, todisti kuinka olento hiljenti sinne tänne aseellaan räiskivän Scootterin tymäkällä lyönnillä vatsaan nostettuaan tämän ensin seinää vasten ja päätti paremmaksi sännätä muiden perään.

Menetettyjä tovereita muisteltaisiin saunan lauteilla, kun pahimmat sienipölyt ja myrkkykaasujen jämät olisi putsattu varusteista. Useampaankin kertaan, herkimpien saatua oireita ensimmäisen käsittelyn jälkeenkin.

Seuraavalla kerralla syvemmälle, kohti viidakkoa vai kenties minimirahojen kanssa kotiin?

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Vs: Hulks & Horrors: 23.8. They see me trolling
« Vastaus #2 : Syyskuu 10, 2016, 15:02:46 »
 30.8. Hulkkeja ja hörrööriä, giger-tpk

Villi meno jatkui Atlaksella. Kone-empaatti halusi edelleen eteenpäin lihaisasta vankilastaan, kohti transendenttia keinoelämää, joten jengi puski kohti ykköskerroksen labraa. Etusotilas tarkasteli tilannetta ja jännittyneenä vanhasta tavasta vippasi vahingossa kranaatin menemään nurkan taa, kuin nähtyään jotain. Sirpaleräjähde suljetussa käytävässä hyvin lähellä nurkan takana sai koko tiimin vahingon tajutessaan hyppäämään maihin hetkeä ennen kuin pamahti, mutta jyrähdys houkutteli heidän takaansa jotain esiin. Suuresta sienikasvattamosta lompsi esiin kalpea jättiläinen, joka takkuinen tukka heiluen murskasi taaimmaisen mekaanikon siihen paikkaan. Muut ryömivät aseilleen ja käytävässä räiskyi hetken joka suuntaan niin nyrkkejä, lasereita kuin pienoisrakettejakin, kunnes vihainen paikallinen päätti paremmaksi liueta takaisin pesäänsä. Tiimin rynnäkkönunna ei kuitenkaan moista sallinut vaan ampui sen selän auki köyhdytetyillä uraanipaukuillaan, saaden sen putoamaan kaiteen yli sienien pimeyteen mekaanikon ruumista raahaten, missä se sitten perään heitetyn kranaatin voimasta räjähtikin kappaleiksi.

Labran avaamiseksi piti käydä neuvottelemassa Yksikkö Kolmosen kanssa, joka ehdotti työkalujen hakemista alakerroksista. Sinne vievät hissit olivat kiinalaisten majoitustilojen yhteydessä, joiden tutkinta sai hetkeksi prioriteetin. Kranaattiansat olivat lauenneet ja muutamia aktiivikalmoja tuli yhä vastaan, yksi niistä jopa ampui rätättävällä Kalashnikovillaan rynnäkkönunnan maihin ennen hiljentymistään. Kuinka onnekasta olikaan, että taistelusisaria mustissa haarniskoissaan oli useampia, sillä heistä toinenkin kaatui radioaktiiviseen limahirviöön, joka odotteli huoneen vessassa, jonka avaaminen sai geigermittarit paukkumaan joka puolella. Limaa lenteli ympäriinsä ja räjähdykset repivät niin hirviötä kuin sisartakin, kunnes tuo vaaniva saalistaja koetti pakoon vessanpyttyyn, jonne sitä ehkä hieman päätyikin ennen lopun räjähtelyä rikki.

Tässä vaiheessa vastaan oli tullut sen verta ikävästi osumaa että "turvallisempi" labrareissu kuulosti aiheelliselta. Työkaluja haettiin syvemmistä kerroksista, kipinäsateessa leikattiin tunnin mittaan kiinnihitsattu ovi taas auki ja ryhdyttiin ihmettelemään. Suljetussa laboratoriossa oli jäljellä hävityksen kauhistus: katosta roikkui valtavasta konemassasta rikottuja letkuja, näppäimistöjä ja näyttöjä, seiniä vierustavat jääkaapit ja lokerikot oli revitty tyhjiin ja operointivälineet oli heitelty miten sattuu pitkin tiloja. Keskellä huonetta kuitenkin seisoivat yhä kolme kulmattavaa gigeriäänistä pöytää letkuineen ja kahlepaikkoineen, yhdellä niistä juovikas ja avattu haarniska. Haarniska on ehkä jopa hieman huono sana, mutta siltä se jokseenkin tuntui avonaisine rintaluukkuineen ja ihmisen kokoisine sisuksineen, jonne työntyi jos jonkinmoista toistaan terävämpää ja likaista piikkiä. Osa niistä työntyisi varmasti ainakin selkäytimeen ja lihaksiin, vahvistaen joko kidutusvälineen tai integroidun taisteluvarusteen tunnelmaa. Tiimin tiedemiehet alkoivat käkättää mielipuolisesti ja valmistautuivat toimintaan, empaatti Vahasen valmistautuessa hyppäämään sisään. Tunnin säätämisen, hitsailun ja yleisen perseilyn (sekä pienten avaruussitsien) jälkeen järjestelmä tuntui käyttökelpoiselta ja empaatti riisuuntui sen sisään, huutaen kivusta kun monet piikit työntyivät hänen sisäänsä. Tieteilijät työnsivät luukut kiinni ja löivät pultit sisään, lukiten kivusta pyörtyvän psionikon uuteen kuoreensa. Ennen tämän tajunnan haipumista he väänsivät katkaisijasta virrat päälle ja kipinöiden sataessa katosta, Vahasen huudot nousivat särisevästä haarniskasta rasvantuoksuisen savun saattelemana, kunnes nekin lopulta hiljenivät. Kaikki olivat hiljaa. Hups, sano.

Kun alkoi varttia myöhemmin olla selvää että eipä tuo kaveri ainakaan perinteisessä mielessä hengissä tainnut enää olla, pohdittiin josko haarniska vaan otettaisiin irti ja roijattaisiin myyntiin. Kahleita irrottamaan mennyt tieteilijä koki rujon yllätyksen, kun viimeisten siteiden irrotessa vihertävänmustan haarniskan toinen käsi lävähtikin ottamaan häntä kurkusta kiinni ja ranteen piiloputkista esiin välähtäneet puolimetriset kynnet räjäyttivät hänen päänsä punaisena utuna. Tilanne repesi käsistä. Osa juoksi käytävään pois, yksi hyppäsi viereiseen kaappiin piiloon, toinen koetti sitsipöytäkunnossa tarjota viinaa vihulaiselle ja taisipa lähinnä rynnäkkönunna #3 vetää rakettikiväärinsä esiin räjäyttääkseen pirulaisen kappaleiksi. Kevyesti kuin viikatemies itse tuo otus silpoi eteensä sattuvia yksi kerrallaan, kunnes uhreina kaatuivat niin nunna, juoppo, oppinut, sotilas, pilotti kuin muutkin jotka eivät samantien pakoon koittaneet. Kissamaisen rennoin mutta jäntevin harppauksin se seurasi, väistäen nurkan takana odotelleen haulikkomiehen yllätyksen ja vastaten kuolettavalla raapaisulla. Vajaan kymmenen toverin jo kaaduttua, viimeinen pilotti koetti hätäisesti saada ilmalukkoa auki veren tahriman saalistajan kävellessä kohti käytävää pitkin. Hän hyppäsi lukkoon ja katseli malttamattomana, kun sen ovet lähtivät sulkeutumaan. Hetkeä liian myöhään, traagisesti, sillä tummat kädet ehtivät väliin ja metalli kirskuen alkoivat vääntää itselleen tietä lukkoon. Syvään huokaisten, SSS Saunakuution viimeinen ulkoryhmän jäsen viritti kranaatin kädessään, jos mokoma paskiainen vaikka oikeasti päätyisikin sisään. Tilanteen valuessa liian pitkälle, hän käveli tyynesti tuon tumman hahmon luo ja päästi irti. Räjähdys repi oviaukkoa ja sinkosi osapuolet erilleen sirpaleiden kilistessä pitkin seiniä, kunnes pimeys laskeutui taas hiljenneen aseman ylle.

Kevyesti kilahdellen, veren tahrima haarniska nousi lattialta ja lähti kävelemään syvemmälle kompleksiin, Vahasen keho sisällään...