Kirjoittaja Aihe: Kertsidunskun kronikat - Follannissa jytisee! 26.10. hienoinen tilannepäivitys  (Luettu 19360 kertaa)

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Vs: Kertsidunskun kronikat - Follannissa jytisee! 18.2. Totally worth it!
« Vastaus #15 : Helmikuu 19, 2014, 05:52:11 »
18.2. Totally worth it! Pakanaraunioilla jälleen kerran.

Ei kai voi kuin taputtaa hitaasti käsiään ykköstason seurueen klaaratessa 5-8 tasoille suunnattua settiä mennen tullen hyvällä suunnittelutyöllä ja virtaviivaisella suorituksella. Bravo, meine Kameraten, bravo.

*********

Tietäjäkolmikko noitavaimo Loruxi, kirjaviisas Alma-mummo ja henkipuhuja Kevryn ovat henganneet hiidensalmella ja huomanneet ilmapiirin kiristyvän. Piispanistuimesta on marssinut paikalle yli puolensataa sotilasta johdossaan tuomari Frollo, julma ja karu mies, joka on luultavasti valmis polttamaan vaikka koko Hiidensalmen jos se tuo Otto-pojan hänen käsiinsä. Samaan aikaan ovat kylään saapuneet akateemikko Colin Firth ja hänen seurueensa, tarkoituksenaan löytää parinkymmenen mailin säteellä sijaitsevat vanhat druidirauniot. Oppaita hakevat ja 30 hopearahan palkkiolla tietäjämme lähtevät mieluusti toimeen.

Matkalla tulee vastaan kylmään kuolleen miehen runneltu ruumis, jonka Loruxi tunnistaa Calcaneukseksi ja tarjoaa tälle säälliset hautajaiset tienposkeen. Matka jatkuu samojen virstanpylväitten kautta hapuillen kuin aiemmallakin seikkailijajoukolla, mutta seuraavana päivänä kivikehä löytyy kyllä. Colinin tiimin silmät loistavat innostuksesta kiiluen ja he puskevatkin melkein heti maan alle, tietäjäkolmikon jäädessä pariksi tunniksi maan päälle tutkimaan asioita. Alma-mummo pyrkii ymmärtämään kehän kahdeksaan ulompaan siirtolohkareeseen tehtyjä kaiverruksia ja muut vetävät tajuntaa laajentavia aineita, päätyen elämänsä oudoimmille tripeille. Värit ja pituudet muuttuvat, aika pyörii takaperin tuhansia vuosia ja varjomaiset kaapuhemmot alkavat vaikuttaa todellisemmilta ja todellisemmilta kunnes kaikki räjähtää ryöppyyn vuohia, joista syntyy mustia aurinkoja joista syntyy vuohia joista syntyy mustia aurinkoja... Lopulta Kevryn pääsee niin pitkälle, että Universumi vastaa kun siltä kysyy.

"Ovatko mustat hiidet Homeperseen suolla?" "Ovat."

Jälkikäteen on hämäriä muistikuvia Punaisista Munkeista. Colinilla oli btw punertava munkinkaapu. DUN DUN DUUUUH.

Taistelija Madmanin liittyessä remmiin tehdään moraalinen päätös siitä, että ehkäpä Colinin tiimi ei olekaan läpensä paha eikä heitä tarvitse näännyttää nälkään sulkemalla luolaston kantta. Sen sijaan voidaan lähteä tutkimaan sitä itsekin, huhuillen välillä turvallista tunnussanaa "Guacamolea!" käytäville. Tutkiskelua tapahtuu ja ennenpitkää alkaa ihmetyttämään, miksi yksi suuri alue on noen peitossa kunnes jonkinsorttisen kaasuräjähdyksen (viime viikkoisen tulipalloansan) keskipiste, jonkin sorttinen alkemistiriimu, löytyy muuan huoneen seinästä. Samasta huoneesta löytyy myös salaluukku, irtonaisempi kivilaatta, joka muodostuu myöhemmin tärkeäksi.

Nyt enemmän kiinnostusta herätti kuitenkin satoja vuosia takaperin romuttunut makuuhuone, jossa makasi hauraita ja lähes kosketuksesta hajoavia luurankoja roskan seassa. Huoneen takanurkassa oli kuitenkin ovi, johon oli naulittu kyynärpäistää, rinnastaan ja polvistaan luuranko, jonka rintakehän sisässä kimmelsi jotain. Kun tuota katseli tarkemmin, huomasi että siellä olikin oikeastaan aika himskatin tyyriin oloinen kultainen kaulakoru, lepakonsiipisen vasaran logoa kantava ja rubiinilla koristeltu käsityön mestarinäyte. Niin houkuttelevan oloinen kuin tuo kääty olikin, ei kenelläkään oikeasti ollut enää niin suuria haluja näpistää sitä kun Loruxin huumorilla heittämään kysymykseen kuului hyytävä "ei"-vastaus jostain luurangon sisältä. Se vastaili joko "ei", pysyi hiljaa tai vilkutti toisessa silmäkuopassaan tuikkivaa punaista valopistettä pienen "blim"-ääniefektin saattelemana. Tietäjäkolmikko vietti melkoisen tovin jutustellen tuon vainaan kanssa, Madmanin kyllästyessä ja lähtiessä etsimään uusia seikkailuja omillaan. Kun hän löysikin kolme kaksimetristä koiramiestä nuuskimasta etuovella, ääni kellossa muuttui hyvin nopeasti.

Koiramiehet osoittivat myöhemmin agressiivisuuden merkkejä, mutta Alman pelottavalla olemuksella ja ruokalahjuksilla tästäkin selkkauksesta selvittiin ilman vaurioita kummallekaan puolelle.

Pääasiallinen setti tämänkertaisesta seikkailusta löytyi kuitenkin ansoitetun huoneen salaluukun alta, sillä sen alta avautuva metrin levyinen ja hieman syvempi kuoppa ja siitä lähtevä metrin korkuinen luonnollisen kiven käytävä näyttivät johtavan jonnekin ylös, kenties salattuun huoneeseen? Käytävä ei ollut pitkä, mutta sen keskellä oleva lätäkkö sai Madmanin epäileväiseksi ja tämä heitti isohkon kiven sen keskelle, saaden katossa väijyneen limanuljaskan pudottautumaan. Mitä tuo lima sitten olikin, ei se ainakaan liikkunut vaan jäi vain lätäkköön hyllymään. Ei se palanutkaan, mutta samperin hyvin se tuntui orgaanista materiaalia kaltaisekseen ruskean vihertäväksi hyytelöksi muuttavan. Loruxi keksikin tästä ottaa puunpaloilla pulloihinsa kehkeytymään testikappaleita.

Koska käytävän tukki nyt luultavasti letaali määrä löllöä, olisi ehkä parempi jos löytyisi vaihtoehtoinen reitti kohteeseen, joten tiimi alkoi tutkia läheisin käytävän seiniä salaisten reittien varalta ja sai ainakin varmistettua seinän olevan tietystä kohtaa ontto. Eihän siinä sitten kuin vasara heilumaan ja reikää seinään, sano. Tunteja ja väsyneitä kaivajia myöhemmin alkoi seinään ilmestyä sen kokoista reikää, että siitä sai jo läpi katseltua ja herran jestat mitä takana ajelehtikaan. Huone, jonka lattia oli täynnä tuhansia erilaisia kolikoita, koruja, jalokiviä, valtikkoja ja miekkoja. Mahtuipa mukaan luinen käsikin, joka piteli kiinni irtonaisia luisia sormia joissa oli kultaisia sormuksia. Huoneen ilma tuoksui järkyttävältä, kuin haudalta suorastaan, ja sieltä kuului jonkinsorttista tuulen ääntä. Tässä vaiheessa tiimi alkoi olla hieman varpaillaan ja henkipuhuja Kevryn päästettiin tarkistamaan tilannetta. Tuntia myöhemmin hän pystyi varmistamaan saaneensa jonkinlaista yhteyttä huoneessa majaileviin ilman henkiin, mutta koki että saisi paljon enemmän irti jos tulisi huomenna hyvin varustautuneena yrittämään pidempää sessiota. Muu tiimi törmäsi odotellessaan tusinan paikalle tulleen hiiden partioon, joka oli sangen ystävällismielinen ja alkoholin ja rauhansätkän vaihtoja suoritettiin.

Seuraavana päivänä operaatio jatkui, muitten leventäessä aukkoa seinässä tai vartioidessa tilannetta annettiin Kevrynin valmistautua viisi tuntia kestävään urakkaansa. Muu tiimi odotteli ja kuulosteli, ajaen välillä jättirottien uteliaita parvia pois joko heittelemällä niille ruokaa kauemmas tai pelottelemalla kirkkailla valoilla. Nälkäisemmälle parvelle täytyi jo tehdä jotain, ja Loruxi kastoikin yhden ruoka-annoksen pullottamaansa limaan, joka alkoi syödä niin ruokaa kuin vanhan naisen käsiä suojaavia kankaitakin. Hihat lensivät sitten mukana nyytissä, johon nälkäiset rotat innolla pureutuivat. Hätääntyneet vinkaisut aiheuttivat paniikkimyskin leviämisen ilmaan ja hetkessä koko rottalauma oli paniikissa karkaamassa pois muutamien eläessä viimeisiä sekopäisiä hetkiään ennen muuttumistaan limaisiksi läjöiksi. Nyt oli sitten mestan pääkäytävä täynnä limaisia maamiinoja, mh-mmh.

Kevrynin session lopussa oli selvinnyt paljon asioita, kuten suurten ilman henkien sitominen vuosituhat takaperin Punaisten Munkkien toimesta aarrehuoneen vartijoiksi, heidän vapauttamisensa mahdollisuus vapauttamalla Musta Vuohi alemmalta kerrokselta, henkien murhanhimoisuus ja mielihyvä toteuttaessaan käskyjä tappaa kaikki luvattomat henkilöt huoneessa ja mitä ikinä. Joko komentosanoilla tai sopivalla merkillä, eli Punaisten Munkkien veljeskunnan riipuksella, voisi kammioon astua kuolematta välittömästi vartijoitten käsittelyssä. Tässä vaiheessa tajuttiin heti, että kyseisen amuletin saisi luultavasti vain sieltä oveen naulatun luurangon rinnasta ja siitäkös riemu repeäisi. Mitähän siinä tapahtuisi? Noh, tehdäänpä siis mahdollisimman selkeä ja helppo suunnitelma: Loruxi kaataa luurangon päälle yhtäaikaisesti pullotettua limaa ja jotain tuntematonta parantavaa juomaa jonka oli aiemmin keittänyt, Madman lävistää luurangon kallon lapiollaan, Alma sytyttää sen palamaan ja Kecryn kiinnittää koruun köyden ja haan. Kaikki kerralla, mikä voisi mennä pieleen?

Tiimi jättää ennen operaation aloittamista seinään "Totally worth it!"-viestin kaikkien allekirjoituksella ja Kevry lausuu kuuluisat "This kind of treasure is totally worth this kind of an existential risk"-sanansa.

Loruxin kaataessa nesteet sekoittuivat ja kirkkaan valkoisessa välähdyksessä annihiloivat toisensa ja kaikkien silmissä säkenöi hetken kun lapion lävistämästä kallosta ryöpsähti esiin valtaisa, varjomainen entiteetti, jonka mattamustassa syvyydessä tuikkivat kaksi punaista pistettä tämän siirtyessä välinpitämättömyydestä "YOUR SOUL SHALL BE MINE!"-tasolle. Alma nappasi nyt tyhjentyneesä luurangosta amuletin ja lähti pinkomaan kohti aarrehuonetta minkä pääsi, Loruxi piakkoin kannoillaan. Madman huitoi hyödyttömästi olentoa soihdullaan ja lähti sitten moukaroidun Kevrynin kanssa toveriensa perään, olennon seuratessa tiukasti kannoilla ja pyrkien jopa ohitse. Madman pinkaisi portaat suoraan ulos, mutta Kevryn oli liian hidas ja tuo häive ehti hänen ja portaiden väliin, pakottaen nuoren tietäjän juoksemaan syvemmälle karkuun. Suuri sali olisi ollut umpikuja, mutta mahtavalla parkour-seinähypyllä hengen miehemme loikkasi ylös avautuneeseen salakäytävään turvaan. Tai, maata pitkin kulkevilta turvaan. Lentävää hirvitystähän tuo ei pidätellyt pätkääkään ja sankarimme kohtasikin mitä kauheimman kuoleman yksin ja pimeässä, vain kaksi suurta punaista silmää seuranaan.

Toisella laidalla taas Alma juoksi läpi rotista jääneitten limakasojen, tägäsi amuletin perässää juoksevalle Loruxille ja riuhtaisi samantien syöpyvän saappaansa pois. Loruxi sujahti aarrekammioon nyt amuletti visusti kaulassaan ja tunsi hellän tuulahduksen kaulansa ympärillä. Siispä säkki auki ja täyteen, d6 kierrosta se vie mutta viekööt! Avuksi ulos hän työnsi Alma-mummon käteen aarrekasasta löytämänsä hienoa työtä olevan miekan, "ehkäpä se auttaa!". Alma juoksi kuitenkin saman tien tulipalloansoitettuun huoneeseen ja hyppäsi kuoppaan piiloon olennon nähdessään. Loruxi painautui kammiossa hiljaa seinää vasten häiveen lipuessa hänen ohitseen käytävässä, uhriaan etsien. Kun Alma kohtasi karmeaa kuolemaansa ahtaassa maakuopassa elämää imevän varjomaisen olennon kanssa (seriously, how do you think that ends? Well?), Loruxi hiippaili yli rottamiinojen ja havaitessaan astuneensa yhteen kulki ensin päättäväisesti läpi ja hylkäsi tämän jälkeen uskollisesti palvelleet kenkänsä.

Kotimatkalle päässeet Loruxi ja Madman hölköttelivät rivakkaan tahtiin kylää kohden takaisin sivistykseen, piilottaen kolmasosan aarteestaan (joka oli vain murtoo-osa nähdyistä rikkauksista) sekä aarrekammioon pääsemisen mahdollistavan amuletin. Voiko tuota huonompaa jamaa ajatellakaan, kuin että veisi Frollolle suoraan tarjottimella moisen arvokalun?

********

Oppaa, n.~ 4000 kamaa ulos tällai pitkästä aikaa ja sillai. Kakkostasoille tässä kampanjassa, ei enää kauaa siihenkään!
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 26, 2014, 00:35:03 kirjoittanut Sherrypie »

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Vs: Kertsidunskun kronikat - Follannissa jytisee! 25.2. Manaajaa kyydissä
« Vastaus #16 : Helmikuu 26, 2014, 02:09:49 »
25.2. Manaajaa kyydissä

Hiidensalmella eletään tiukkoja aikoja: kulovalkean tavoin leviävät huhut valtavista kärryllisistä kultaa jota metsästä raahataan saavat seikkailullisemmat sielut liikkeelle samalla kun tuomari Frollon sotilaat kovistelevat heikompia jo melkein tosissaan. Mustalaisia, kerjäläisiä, sairaita ja ketä ikinä raahataan vankilaan tai poltetaan koteihinsa kun eivät tunnusta (tai ihan vaan tiedä) piispan Otto-pojan olinpaikkaa tai kaappaajia.

Seikkailulliset yksilöt lyöttäytyivätkin sitten joukoittain druidikehälle suunnistavien kimppaan ja lähes 20 ihmisen joukko lähti vihellellen matkaan mukanaan jopa asialle omistautunut laulaja. Tavernan seinällä oli ilmoitettu vanhan Loruxi-eukon tarjonneen parisen sataa wanhaa hopiaa kehän pahojen henkien manaamisesta ja olihan tuo ihan hyvän oloinen tarjous. Kun mukaan saatiin vielä Harrin uskollinen palvelija pappismies Obama, tuohan saattaisi vaikka onnistuakin (herran uskollisuudesta voi toki olla montaa mieltä, mies kun kävi ennen lähtöään puhaltamassa viikon kolehdin sakastista. Tuhma, tuhma poika).

Mestoilla innokkaat kyläläiset kusevat homman saman tien ja rullaavat Ken III -tynnyrin orgaanista materiaalia assimiloivaan limaan ja pyyhkivät käsillään pois. Insert fun times kun tiimin lekuri kyläläisten vastustelujen jälkeen alkaa amputoimaan limautuneita raajoja mutta jättää huomiotta syntyvän verenvuodon ja ensimmäiset kuolleet merkataan pistetauluun. Samalla törmätään piileskelevään joukkoon hiisimetsästäjiä, jotka ovat olleet pari päivää täällä jumissa "pahaa henkeä paossa". Lieneeköhän kyseessä sama pahaenteisesti punaisena tuikkiva henki, johon alas tullessa törmättiin yhdessä salissa ja jonka kanssa ei jääty jutustelemaan ensimmäisen "EI"-vastauksen jälkeen? Hiidet päästetään turvassa ulos ja heidän piilopaikastaan käydään kaivamassa esiin hieno pitkämiekka, jonka kahvan omituinen lima on tuhonnut mutta joka on muuten täysin kunnossa. Väistimen toisella puolella on kaiverrus "pimeimmässä yössä" ja piktograafeja kuudesta miehestä hohtavine miekkoineen lyömässä alas jonkinlaisten pimeyden olentojen armeijaa. Pikainen makeshift-kahva syntyy näppärästi.

Sivukäytävä osoittautuu matalaksi ja aiheuttaa syvää pahaa oloa jokaiselle sinne päin katsovallekaan. Tiimi kiljuu innoissaan tilaisuutta manaajalle näyttää taitojaan ja Obamahan ryömii sisään metrin korkuiseen tunneliin, joka kyllä nousee pian normaalille korkeudelle. Valitettavasti taskupastorimme ei pääse niinkään pitkälle, ennenkuin hänen omatuntonsa hyökkää tässä ahdistavassa tilassa häntä kiusaamaan. Tuntien Harrin ja Isän Kaikkivaltiaan katseen yllään, hän kiskoo varastamansa rahat pois taskustaan, rikkoo vihkivesipullonsa lattiaan ja Ave Mariaa hoilaten iskee lasilla aorttansa auki. Mies kiskotaan nopeasti takaisin pääkäytävään ja lekuri saa tämän rinnan korjattua ennenkuin kuolema kerkeää korjata, mutta ihan itsensä tuskin on vielä pitkään aikaan. Helskutin hyvää show'ta kyllä, kyläläiset ovat ihan kikseissä.

Vähemmän kikseissä ovat kun vastaan tulee pari pienempää huonetta, joitten kaikki pinnat ovat kuin päällystetyt muinaisella paskalla, verellä ja ties millä. Molemmissa on paskan peitossa jokin humanoidi patsas, toisessa nelikätinen nainen ja toisessa paksuhko nainen, jonka helman alaosa näytti hieman lonkeroilta. Ennenkuin näitä pystyi varsinaisesti tarkastelemaan, täytyi kuitenkin selvitä suuresta paskakasasta nousevista hiljaisista mutta hurjista olennoista, jotka huitoivat suurilla kourillaan villisti ympäriinsä ääntäkään päästämättä. Yksi maalainen otti osumaa "FATALITY!"-iskusta ja tämän selkäranka revittiin melko villisti irti jostain mistä sen ei todellakaan pitäisi tulla ulos, mutta muuten pienellä sivustasta koukkauksella taistelu oli ohi nopeasti. Kyläläisten into alkoi kuitenkin tässä vaiheessa laskea ja Obama lähtikin viemään heidät ylös muitten jatkaessa vielä iltaa kohden hieman.

Ensin kuitenkin muuan maagi tahtoi puhdistaa hieman toista paskaista patsasta ja kuuli päässään kysymyksen "hyväksytkö?". No hänhän hyväksyi ja kaupan päälle hyväksyi vielä tulevan asemansakin uuden jumaluutensa palvelijana kun Ursula opetti hänelle elämän ja kuoleman saloja.

Muuten tiimi tutkiskelikin sitten enää hieman pidemmälle leveneviin halleihin ja pohdiskeli josko ovesta löytyvät pyöreät reiät ja seiniin syntyneet urat johtuisivat mantikorasta, mikähän piru näitä seikkailijoita on tänne hallin keskelle tappanut kun ovat niska poikki ja kuivuneen oloisia ja joo ei mennä tekemään tuttavuutta tuon pimeässä vilkkuvan punaisen pisteen kanssa. Kiintoisampana yksityiskohtana korostettakoot Madmanin lähes fataalia virhettä mennä tutkimaan kuollutta hiittä sen jälkeen, kun hänen hanskansa oli hajonnut sen nahkaosien sulaessa limaiseksi mönjäksi. Hän tutki ensin huolellisesti katsellen kohdettaan ja sen jälkeen survaisi kätensä tämän taskuun, jossa piileskelleet raatomadot pureutuivat samantien hänen kämmeneensä ja aloittivat matkansa lihan läpi syvemmälle. Vain nopea reaktio maagilta tarkkuustähdätyn uniloitsun muodossa mahdollisti pikku vittupäitten kaivamisen ulos puukolla ilman suurempaa vauriota tai käden toimintakunnon menettämistä. Kaikkien ollessa aiemman taistelun jäljiltä enemmän tai vähemmän heikoilla, ei pimeässä tuikkiva valopilkku houkutellut vaan tiimi lähti palaamaan maan pinnalle.

Jonne nouseminen ei ollut erityisen hyvä idea juuri sillä hetkellä, kuten äänistä pystyi päättelemään. Katkeilevien luitten, napsahtelevien jänteitten ja repeytyvien lihasten äänistä siis, miesten kirkuessa tuskissaan elämän karatessa jäsenistään. Varovainen kurkistus kuopasta ulos varmisti tilanteen, kun nähtiin yli puolen tusinan suuren koiramiehen repivän kyläläisiä kappaleiksi. Noh, eihän tässä mitään, pidetäänpä siis hyvin hiljainen tauko tässä portaikon alapäässä ja annetaan maagin ladata uniloitsunsa takaisin käyttökuntoon kun ei uloskaan ole menemistä, ehkäpä tässä pari satunnaiskohtaamisheittoa kehtaa riskeerata.

Tuntia myöhemmin olivat kaikki olennot poistuneet, osa miesten ruumiista raahattu mukanaan, ruokavarastot tuhottuina ja tiimimme uskaliaana nousemassa pinnalle leiriytymään eteläisille kukkuloille, poispäin olentojen poistumissuunnasta. Näkymä oli vähintäänkin värikäs, veren ja suolenpätkien peittäessä viimeisten lumien hädin tuskin peittämän tantereen. Aurinko oli juuri laskemassa mailleen ja leiriytyminen olisi pakollista, ehkä kuitenkin mieluiten johonkin hieman kauemmas tästä teuraskentästä.

Yö oli rauhallinen, muttei ehkä sittenkään kaikille. Herrasmiesseikkailija, joka oli kantanut tuon hienon miekan mukanaan, uneksi tuosta miekasta ja sen kohtalosta. Hopeinen Lyhty se kertoi olevansa, luotu taistelemaan toismaailmallisia vastaan. Kammotusten kauhu ja turmelijain turma, se vaatisi arvoisensa kantajan ja tulisi luultavasti ajamaan tämän toimimaan agendansa mukaan voimattomien puolustuksessa. Oh dear.

Maagi, joka oli siistinyt vanhaa patsasta, unelmoi sen sijaan suunnattomista pimeistä syvyyksistä, valtamerten pohjista ja loputtomista etäisyyksistä. Hänen tietoisuuttaan korvensi kaikki se tieto ja käsittämättömyys, jota Ursula hänelle tarjosi palvontaansa vastaan. Häneltä tultaisiin tulevaisuudessa kenties vaatimaan mitä sanoinkuvaamattomimpia tekoja hintana tiedoistaan, mutta nyt, kuin unessa hän tarttui loitsukirjaansa ja alkoi kirjoittaa. Selvittyään tajuntaansa järkyttäneestä yhteydestä ihmisiltä kiellettyjen voimien kanssa, hän tiesi mitä oli saanut: voiman, jolla herättää kuolleet palvelukseensa. Mitä sitten, jos sen takia täytyisikin uhrata oma sielunsa?

To be continued in the next episode!
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 26, 2014, 02:21:00 kirjoittanut Sherrypie »

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
11.3. Goo-ery Fields Forever

Druidikehä kutsuu jälleen. Tiimi laskeutuu maan alle ja pyrkii laajentamaan kartoitettua aluettaan. Kulman takaa kuuluva susimainen murina saa heidät muuttamaan suuntaansa sangen nopeasti, mutta mitäpä tuo haittaisi kun paikassa on käytäviä ja ovia vähän joka suuntaan. Aiemmin suuren salin seinästä löytynyt salaovi kolmen metrin korkeudessa on kyllä saavutettavissa köysillä ja koukuilla ja sinnehän sitten suunnataankin.

Vastaan tulee taas yksi kuivettunut, muumioitunut ja tuskan vääristämään ilmeeseen jähmettynyt raato jonka noitaeukko Loruxi tunnistaa kyllä aiemmin paikalla pyörineen shamaani Kevryn ruumiiksi. Pienellä hiljaisuudella entinen toveri nostetaan odottelemaan poistumista ja hautaan pääsyä seinää vasten. Ylemmässä kerroksessa salaoven takana avautuu hieman karkeammin tehty mutta laajempi katakombi, jonka pölynkuorruttamilla käytävillä makaa seinien sisässä alkoveissaan joukoittain hiljaisia kuolleita, muinaisia ja unohdettuja. Pääkäytävä haarautuu useisiin pienempiin, lähes ilmastointikanavia muistuttaviin, käytäviin ja umpikujiin. Suuren käytävän umpikujapäässä makaa myös seitsemän suurta sarkofagia, kivistä ja kaiverrettua työtä. Seikkailija Homer ja maagi Horatius tutkivat hieman tarkemmin niitten kaiverruksia ja kirjoituksia toisten vahtiessa ja tutkiskellessa sivusilmällä rakenteita. Lähes kaikkia sarkofageja on aikojen saatossa availtu ja kohdeltu hieman kaltoin, paitsi käytävän päässä olevaa. Kaiverrusten kuvasto vaihtelee Aurinkoa palvovista ja kannattelevista humanoideista vuodenaikojen kiertoon ja kenties häiritsevämmin suuriin pukkeihin, joitten repeytyvistä sisälmyksistä puskee uusia niitten kaltaisia. "Not fucking with this thing."

Loruxin ja taistelija Madmanin päästessä yhteisymmärrykseen keikan tavoitteesta, päätetään käydä kaivamassa muutaman mailin päähän piilotettu amuletti ja aarresäkki esiin ja hakea mahdollisimman paljon aarrehuoneen sisältöä mukaan. Koko peli-illan sävyä värittää yllä häilyvän "baziljoonan hopeapalan" aarre ja siitä aiheutuva ahneus seikkailijoitten välillä.

Loppupäivähän siinä menee mutta piilotettu setti löytyy kyllä. Seuraavana päivänä lähdetäänkin sitten polleana marssimaan alas kuin valloittavat sankarit ainakin, kunnes huomataan, että orgaanista materiaa assimiloiva Tuomiopäivän Lima on levinnyt peittämään lähes koko käytävän aarrehuoneen nurkalla, peittäen metrikaupalla käytävää niin ettei siitä ilman vauhtia ja onnea pääse hyppäämälläkään yli. Mikä neuvoksi?

Mikäpä indeed, jos ei mönjän tutkimuksia varten asioikseen teetetyt karkeatekoiset rautakengät, joita Loruxi mukanaan roudaa. Raskaat ja hitaat, ei niissä taisteluun kannata joutua mutta kun ei ole kiirettä ovathan nuo aika loistava valttikortti parin tuuman syvyistä hyllyvää tuhoa vastaan. Kun vielä muistaa toisessa päässä polttaa jämät pois, ei tule levitelleeksi mömmöjä ympäriinsä. Mutta kun useampi ihminen pitäisi saada yli? Tehdään köysistä kieppi, sidotaan kengät kävelyn jälkeen siihen ja rullataan takaisin ilmassa kannatellen, tietenkin. Uuh aah.

Madman lähtee kenkien kanssa lapioimaan tietä liman keskelle, kun vastakkaiselta puolelta nurkan takaa näkyviin kliksuttelee joukko suuria kovakuoriaisia. Toiselta puolen kuin vaistomaisesti Horatius antaa paukkua uniloitsuillaan ja mutanttihyönteiset lysähtävät lattiaan yhden puskiessa vielä nurkan takaa nukahtaneitten toveriensa päälle, vain kavahtaakseen kauemmas Madmanin lapioidessa soppaa kasan päälle. Ötökkä saa vielä nuolesta ennenkuin vetäytyy pimeyteen ja pitkä äherrys pääsee alkamaan. Loruxi amuletti kaulassaan astelee jälleen aarrekammioon tutkimaan kalleuksia nyt hieman tarkemmin ja lastaamaan niitä optimistisäkkeihinsä, Madman vahtii kulmalla köysi Loruxin niskassa valmiina vetämään tämän raadon ulos jos homma menee reisille (tai Madmanin paranoia etenee niin pitkälle että hän uskoo Loruxin olemassa pettämässä hänet), Horatius valmistautuu tunnin mittaiseen rituaaliin siirtääkseen jälleen uniloitsun maagisen tiedon päähänsä talteen ja kaksi muuta seikkailijaa ottaa perävahdin. Seuraava lähes tunti kuluukin seesteisesti odotellessa ja kuunnellessa kolikoitten kilisevän säkkeihin ja säkkien käytävälle, mutta kestääkö rauha?

Se mitään kestä, vaan Hopeisen Lyhdyn kantaja huomaa Horatiuksen tunnin lähetessä loppuaan pimeässä käytävässä tutun punaisen tuikkeen, jonka välkynnän taajuus kiihtyy jatkuvasti sen lähtiessä liikkumaan kohti kiihtyvää tahtia. Punainen vana jää hetkeksi ilmaan hohtamaan sen nopeuden kasvaessa suureksi ja sen lopulta pamahtaessa näkyviin peittämään puolet käytävästä kuin luonnollisena jatkeena seinänvieriä kertäville synkille varjoille, punaiset silmät kuin kekäleet pimeydestä hehkuen ja pitkien käsien kynsimäiset sormet laajalle levittäytyen. Rohkea vahtimies syöksyy sankarien lailla miekka tanassa sen keskustaa kohti, mutta humpsahtaakin vain pimeyden keskelle olennon ympäröidessä hänet täysin. Vieressä seisonut seikkailija toteaa tämän olleen tässä ja pinkoo portaita kohti. Horatius huomaa transsissaan jonkun mustan kylmyyden kasvavan ja hätkähtää takaisin todellisuuteen. Hänen keskeneräinen rituaalinsa riistäytyy valloilleen huomion herpaantuessa ja maahan piirretty kalkkinen taikaympyrä irtoaa nousten hitusen ilmaan ja muuttuen hohtavaksi. Sen keskelle repeytyy aukko toiseen todellisuuteen, josta alkaa puskemaan hitaasti ääniä ja valoa aukon laajetessa. Horatius toteaa tilanteen olevan menetetty ja juoksee ylös toverinsa perään, jättäen maahan tömähtäneen miekkamiehen oman onnensa nojaan pimeyden hekottelevaan syleilyyn.

Madman ja Loruxi painautuvat pimeässä seinää vasten ja kuuntelevat sydän kurkussa käytävästä kantautuvia epäluonnollisia ääniä jonkin suuren, kostean ja piiskamaisen läiskiessä ympäri käytävää ja paiskoessa tuomion limaa joka paikkaan, seinille ja kattoonkin. Moniväriset valot tanssivat hetken nurkan seinillä ja katoavat pian äkillisesti, jättäen jälkeensä vain kuolleen hiljaisuuden. Hiljaa kaksi seikkailijaa odottelevat tapahtuuko mitään ja lopulta kuikkaavat nurkan yli tilannetta. Ainoa asia pimeydessä on yhä maan päällä hennosti hohtaen leijuvan taikaympyrän jälki todellisuuden kudelmassa. Pitkällisten (ja epäluuloisten, lähes sosiopaattisen paranoidien) neuvottelujen jälkeen Loruxi jättää amuletin Madmanille ja alkaa kenkineen roudata aarresäkkejä liman toiselle puolelle, yhden pudotessa matkalle liman sekaan.

Loruxi yhyttää muut seikkailijat ylhäällä leiristä ja Horatius, "lievästi häpeissään todellisuuden repimisestä", lupautuu kantamaan Madmanin limakentän yli kenkäongelman takia. Vaan eipähän taida velehomies jaksaa koko matkaa ja raavas taistelijanköriläs lipsahtaa puolimatkassa selästä! Persuksilleenhan sitä mennään ja ylös nopsaan kömmitään, kädet jo vyötä auki tapaillen. Juoksu puhdasta kohtaa päin, syöksy käytävän lattialle ja housut kinttuihin. Pöksyt hittoon, paita hittoon, hanskat hittoon ja tuleen vaan kaikki (sentään panssari oli otettu jo kantamalla säkissä aiemmin, ei muodostu ongelmaksi kiireessä). Valitettavasti kenkien kanssa ei oltu yhtä vikkeliä ja limautuminen on päässyt jo sukille. Pika-arvio ja soihdulla poltto pelastaa Madmanin amputaatioilta, mutta jalkapohjien pahanlainen polttelu tulee kyllä estämään marssimisen päiväkausiksi. Onneksi on hevonen.

Matkalla kärryt metsässä, ajajat kymmenien koiranpentujen lauman ruokana, ei härkitä. Kahden päivän marssi ylävirtaan, epäilyttävän näköinen kalastaja vuokralla viemään veneellään Hiidensalmen ohi Piispanistuimeen. Tyyppi osaa hommansa ja aarresäkit piilotetaan kalan alle, vene painotetaan tasaisesti kivillä ja tavaralla ja menoksi. Hiidensalmen aamu-udussa laiturilla hengaavia Frollon sotilaita jututetaan onnistuneesti ilman tarvetta pysähtyä tarkistukselle, illansuussa vältetään salakuljettajan mutinat "kaverien luona yöpymisestä" ja kun yöllä salakuljettaja ja hänen kaksi poikaansa vetävät puukot esiin yöllistä murhaa varten, täysparanoialla liikkeellä oleva seikkailijatiimi hyppää pystyyn kaikkien vain teeskennellessä nukkuvansa ja Loruxin kiihkeää ja sangen vakuuttavaa palopuhetta myöhemmin housuunsa paskoneet ois-voinu-olla-ryövärit palaavat ruotuun ja matka sujuu letkeästi.

Ongelmitta Piispanistuimeen ja törkeän numismaattisen helvetin jälkeen, pölyn laskeuduttua, on tiimillä edessään lähemmäs 20 000 edestä kalleuksia ja Horatiuksen mystiseksi määrittelemä sauva. Hyvän kokoinen siivu rahoista menee vaihtajalle, joka etsii uuden kodin muinaisille esineille.

*******

16. sessio ja viisi hahmoa pistettä vaille kolmostasolla! ( tasonnousuja voi olla vain yksi sessiossaan, ekspa jää sitten pistettä vaille siitä toisesta noususta) Hyvä jätkät!
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 13, 2014, 03:25:18 kirjoittanut Sherrypie »

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Tason nousun yhteydessä hahmo saa tosiaan kestopisteisiinsä ylimääräisen nopan, tasosta riippuvat bonukset (taistelijan hyökkäysbonus, tietäjien sivistysbonukset...) kasvavat ja mikäli hahmolla on vähemmän kykyjä kuin nykyisiä tasoja, saa hahmolleen kysyä jotain fiktiivisesti sopivaa kykyä. Saa kysellä ja ehdotella, vaikka tähän ketjuun.

Poissa Murska

  • Viestejä: 11
  • Liked: 0
    • Profiili
Pike the Landsknecht

Eräässä Piispanistuimen tavernoista, pöydässä seinän vierellä kaukana tulisijasta, istuu aseistettu mies kirkkaanvärisissä vaatteissa. Joku kaupunkilainen varmaan ohimennen tunnistaakin tämän rajan takaa saapuneeksi palkkasoturiksi. Kuitenkin yleisen käytännön vastaisesti hän istuu yksin pöydässään, edessään viisi tuoppia. Näistä tosin vain yksi on täysi, muut puolillaan.

Pike tyhjentää täyden tuopin, henkäisee ja kääntää yhden jäljellä olevista pöydälle ylösalaisin. "Johan."

Toinen tuoppi. "Ankel."

Kolmas. "Duck."

Ja viimeinen. "Hanson."

"Viribus unitis."

Tämän rituaalin jälkeen hän nousee ja kävelee ulos. Viimeinen jäljellä tuosta ryhmästä, joka yhdessä lähti etsimään onneaan Follannista eräänä savuisena yönä, jättäen armeijan leirin taakseen. Mutta tämän enempää ei kuolleita tovereita muistella, yhteisen sopimuksen mukaan.

Nyt on aika kuluttaa rahaa, kun sitä kerran on. Missähän täällä olisi aseseppä...


Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Ohhoh, tuplaviikko. Ensin pelattiin maanantaina Savolaisella osakunnalla jossa olin esittelemässä roolipelaamista (9 pelaajaa joista 4 tai 5 oli kokemattomia).

17.3. Never split the party

Hiidensalmelta kultakuumeessa kohti druidikehää. Ruoka loppuu matkalla, tiimi jakautuu metsästäjiin ja tutkijoihin. Kolmesta metsästäjästä vain yksi traumatisoitu tietäjä palaa seuraavana päivänä muitten kuoltua traagisesti surkuhupaisassa satunnaiskohtaamisessa stirgejen kanssa. Kehää etsiskellään ja metsässä harhaillaan seuraavan päivän aikana kympillä.

Luolastossa tutkiskeltiin fiilistellen, tarkasteltiin Tuomiopäivän Mönjää, rynkytettiin auki pönkätty ovi jonka takaa paljastui muumioituneitten seinään naulattujen ja kahlehdittujen ruumiitten reunustama makuuhuone jossa herkemmät pystyivät yhä kuin hentoisena kuulemaan valituksen, pohdittiin manaamista kun mukana kulkenut kirkonmies katsoi Helvettiin ja Helvetii katsoi takaisin saaden miehen kirkumaan jopa tajuttomana ja löydettiin taas kerran muuan tuttu varjomainen hahmo chillailemasta oveen naulatun luurangon runnellun rintakehän sisältä.

Ja pakkohan sitä oli soihdulla tökätä. Seuraa taistelu, jossa tiimi hajoaa kolmeen suuntaan yhteisen koordinaation puuttuessa kun pari jää painimaan varjon kanssa, toiset juoksevat kotiin ja osa lähtee tutkimaan eteenpäin pimeisiin käytäviin tai marmoripylväitten reunustamaan suureen halliin. Hallissa tulee turpiin samalla mitalla, kun tiimi ei välittömästi paina pakkia ja peruuta nähdessään kissamaisen kauniisti liikkuvien punakaapuisten hahmojen astahtavan varjoista heitä vastaan. Suorastaan wuxia-uskottavuutta lähentelevällä lentävät munkit -taktiikalla nuo hahmot pieksävät paskat pellolle kaikista siihen suuntaan lähteneistä hyvin nopeasti.

Pimeään sivukäytävään juossut pari törmää joukkoon kauhusta kankeita likaisia metsäläisiä kyyristelemässä nurkana takana, haastelee aikaansaamattomana ja lähtee juoksemaan eteenpäin. Kääntyessään nurkan taakse kuuluu kuitenkin vain humps! ja molemmat putoavat peräkanaa illuusiolattian läpi pitkän pudotuksen alas jonnekin. Rytinässä lamput rikkoutuvat, öljyt leviävät lattialle, toinen seikkailija meinaa katkaista koipensa ja pyörtyy toisen pudotessa tämän päälle ja kaikki on hetken hiljaista. Ennen pitkää toinen havahtuu tilanteeseen ja alkaa hapuilla pimeästä tarvikkeita ja sytyttää toisen lyhdyn, joka jäi ehjäksi ja paikkaa toverinsa haavat tämän jalan otettua ikävästi osumaa kuopan pohjalle asetetuista piikeistä. Pohjalta löytyy myös vihreänä kimmeltävä, kristallipäinen avain vanhojen luitten ja kankaanriekaleitten seasta.

Suunnitelma muodostuu: ylös on päästävä jollain ja ainoa edes vähän hommaan sopiva vehje on tämä sorkkarauta. Jos sen sitoisi tähän kymmenmetriseen köyteen, se saattaisi juuri ja juuri riittää katon tienoille. Pakkohan siinä reuna on olla jos siitä pudottiinkin läpi niin että humahti. Toinen kiipeäisi varovasti ylös ja nostaisi toisen. Sorkkarautaa heitellessä se putoaa kuitenkin onnettomasti heittäjän otsaan murtaen tämän otsaluun. Isku ei ole kuolettava, mutta huomattavasti hankaloittava. Haavoittumaton seikkailija saa kuitenkin raudan pysymään paikallaan ja kiivettyä ylös pimeään käytävään, jossa hän iskee valoa repusta löytyneeseen soihtuun ja koettaa nostaa köyteen kietoutuvan haavoittuneen toverinsa ylös. Homma on hidasta ja raskasta ja juuri onnistumaisillaan, kun juuri ennen kuopan reunaa hänen kätensä lipsuvat köydestä ja hänen toverinsa putoaa ilkeän rusahduksen saattelemana alas murtaen selkänsä. Well, crap.

Tästä on kuitenkin hyvä löytää salaovi ja juosta ulos muitten poistuneitten luo. Helvettiin katsonut kirkonmies ilmoittaa Frollolle että perkele on irti vanhoilla raunioilla.

18.3. "I'm a goblin!" and other stories of trouble

Armottoman aarrekasan kanssa Piispanistuimeen rantautunut porukka muuttaa arvoesineitään helpommin kannettavaan muotoon kuten teettää koruja joihin kiinnittää jalokiviään tai ostaa pieniä patsaita (helpommin kannettava, mitäh?). Taistelija Madman ja tietäjä Horatius luovat yhteisen tilin temppeliritarien pankissa, jossa törmätään myös puoleen tusinaan ritariin, joitten johtaja Boris esittelee heidät Valkoisen lohikäärmeen veljeskunnaksi, joka on matkalla läntisille soille. Antavat Madmanille viikon aikaa tuoda voiman merkkinä kaatamansa karhun pään Pomppivan Piällysmiehen majataloon ja harkitsevat josko hänestä olisi lähtemään mukaan.

Uutiset pohjoisesta kutsuvat kuitenkin nopeaan toimintaan Hiidensalmella, missä Frollon hulluuden valtakausi jatkuu vain. Apulaissheriffi Fagerin laskelmien mukaan kuolleita on 64 ja kidutettuja ja kärsineitä yli sata, 19 taloutta on poltettu. Aamuna jona laiva Piispanistuimesta tuo tiimin perille, tuoksuu ilmassa savua ja torilla on kuhinaa. Pienelle puulavalle kasataan kolmea kokkoa, joitten keskellä seisoviin pylväisiin sidotaan puolta tusinaa kärsineen näköistä mustalaista jotka on tarkoitus polttaa noituudesta syytettyinä puoliltapäivin eli parin tunnin päästä. Tiimi toteaa, että ilmapiiri on hyvin alamaiseksi hakatun ja hävinneen oloinen, kenties hieman kireäkin joittenkin kyläläisten hautoessa suorastaan kapinahenkisiä ajatuksia, mutta päättää lähteä ratkomaan tilannetta hiljalleen eli antaa sitten näitten parkojen kuolla tuleen. Yksi moraalisesti epämääräisempi sankari jopa ostaa satamasta kuivakalaa ja myy sitä nälkäisille välipalana päivän sirkusta odotellessa. Uh.

Druidikehän amuletti ja muita potentiaalisesti raskauttavia asioita (köh loitsukirjoja köh) jätetään muuan palaneelle talolle piiloon ja lähdetään katsomaan mitä tästä häpeällisestä ja ihmisyyttä vastaan rikkovasta tilanteesta on tullakseen. Suunnitelmana on mahdollisesti käyttää tilaisuutta hyväkseen, asemoida uniloitsuilla varustettuja velhoja torin laidoille, Fagerin kiivetä viereisen talon katolle "mahdollisimman hiiden näköisenä" eli mudassa pyörineenä odottelemaan josko tarjoutuu paikka iskeä nuoli Frollon kurkkuun ja parin muun hivuttautua väkijoukon sekaan aloittamaan ainakin rähinää jos ei nyt suoranaista kansannousua tyrannia vastaan. Ihmisiä on kerääntynyt useita satoja seuraamaan tilannetta ja huutelemaan, mutta noin 40 vahvan näköistä ja panssaroitua sotilasta suojaa koroketta. Frollo kävelee paikalle henkivartijoittensa suojaamana pormestarin talosta, jossa hän yöpyy, ja astahtaa korokkeelle pitämään kiihkeää puhetta moraalisesta puhtaudesta ja näitten poloisten uhrien hirveistä teoista niin maata kuin kirkkoa kuin koko ihmiskuntaa kohtaan (täyttä paskaa, mutta ketä se nyt yllättää tässä vaiheessa?).

Soluttautuneet agitaattorit onnistuvat suorastaan tavoitteitaan paremmin ja hyvin nopeasti mielipiteet lähtevät loimuamaan ja väkijoukko roihahtaa kaaokseen. Nyrkkitappeluita, huudeltuja mielipiteitä ja mellakointia sotilasrivistöä vastaan alkaa ilmestyä kuin kipinän jäljiltä ruutitynnyrissä. Samalla hetkellä muu tiimi näkee tilaisuuden ja rytäkässä kukaan ei huomaa muuan sivusta lentävää uniloitsua joka pudottaa yhden rivillisen sotilaita mellakoitsijoitten jalkoihin. Kun riehunta näyttää kääntyvät pahempaan, Frollo komentaa sotilaansa armotta kurmottamaan jokaisen jonka kiinni saavat ja sytyttää itse kokot rätisemään poloisten uhrien armonaneluista piittaamatta. Muuan sankari heittää oljypullolla Frolloa päähän tavoitteenaan molotovoida tämä, mutta astia vain kopsahtaa ikävästi tämän päähän kimmoten yhteen kokkoon jossa se roihahtaa samantien ilmiliekkeihin nopeuttaen siinä seisovien tuhoa. Hämmentävästi katolla tähtäilevä Fager huomaa tilaisuutensa tulleen ja laukaisee, osuen Frolloa likaisella nuolellaan jonnekin kaulan tienoille ja hullu tuomari kaatuu maahan. Pakokauhu alkaa levitä väkijoukossa sotajoukon brutaalien otteiden edessä kun nämä voimiaan säästelemättä hakkaavat hengiltä jokaisen eteensä osuvan maalaisen ja ihmiset alkavat kauhusta huudellen ryntäämään pakoon torilta. Yksi kerrallaan kukin katoaa tilanteesta kun sotilaat kantavat Frollon panssaroituun kantotuoliinsa ja vievät pois lukkojen taakse pormestarin luo. Pian kylä on taas hiljainen, paitsi palavien mustalaisten kirkuna kuuluu vielä surullisten kirkonkellojen kuminan yli. Fager huolehtii, että joku näkee hänen hiisimäisen esityksensä satamassa ja sukeltaa karkuun jokeen.
Madman ja Horatius tapaavat tyhjentyneessä kapakassa jonne pian juoksee neljä muutakin miestä ensimmäisenä tavoitteenaan ryypätä itsensä tajuttomiksi selvitäkseen aiheutuneesta rytäkästä. Pienen rauhoitteluhetken jälkeen, noin puoli tuntia myöhemmin, ovelle rynkytetään kovaa ja karkeasti "Avatkaa kirkon nimeen!" huutaen. Isäntä avaa oven ja sotilaat potkaisevat sen samantien sisään, käskien kaikkia pudottautumaan lattialle tarkistusta varten, tavoitteenaan selkeästi piestä ja vangita kaikki paikallaolijat kunnes tilanne selviää. Horatius ei moista katsele vaan napsauttaa sormiaan ja mystisillä voimillaan pudottaa suoraan niin sotilaat kuin heitä nyrkit pystyssä uhmaamaan kääntyneet miehet uneen. Madman hyppää ylös ja katkoo kurkut kaikilta sotilailta (taskujen tyhjennystä unohtamatta, ahne kakkiainen kun on) samalla kun Horatius herättelee muita. Miehet ovat peloissaan ja hämillään ja ihmettelevät mitä noituutta täällä tapahtui ja ovat shokeerattuja kuolleet sotilaat nähdessään. Lopulta tavernanpitäjä ohjaa heidät piilottamaan ruumiit äkkiä kellariin ennenkuin tästä tulee lisää ongelmia. Madman auttaa heitä ja huomaamatta kaataa pullollisen Tuomiopäivän limaa kasan päälle, vinkaten isännälle ettei raatoihin ehkä kannata koskea, wink wink.

Sotilaita vältellen eri joukot tapaavat piilopaikkana toimivalla poltetulla talolla. Todetaan, että tämä täytyy käydä varmistamassa loppuun tai Frollon hulluus vain kasvaa tämän jäljiltä ja sotilaitten kuolemanpartiot tuhoavat viimeisenkin riekaleen järjestystä tästä kylästä. Työlistalla siis yksi kommandoisku pormestarin luo, coming right up. Iltapäivän valuessa pidemmälle, tiimi lataa taktiset uniloitsu-nukensa taas käyttökuntoon ja Fagerin johtamana neljä surullisen hahmon ritaria lähtee toteuttamaan synkkää työtään.

Matkalla vältetään jälleen kohtaamasta sotilaspartioita, jotka raahaavat surkean näköistä ja piestyä ihmisjoukkoa jonnekin, osalta kädet sidottuina selän taa ja tuupinta melko anteeksipyytelemättömän oloista. Pormestarin talon ympärille on asettunut seisomaan tusina asemiestä, mutta takaa löytyy kuitenkin kulma josta valmistautua Sleep-o-nukella ampumaan vahteja Fagerin jututtaessa näitä. Täällä ei olla inhimillisellä lähestymistavalla liikenteessä joten kurkut poikki vaan. Takaovi on lukossa, mutta äkkiäkös tuo tiirikoidaan auki ja puhtaasti vittuilun vuoksi samalla sipaistaan purkillinen Tuomiopäivän mönjää takaseinään. Sisällä on hiljainen keittiö, jonka toisen oven takaa kuuluu tiskauksen ääniä. Turhapa noita on häiritä, tärkeämpää tekemistä kuin murhata jokaikinen viaton sielu talossa. Toisen oven takaa sen sijaan paljastuu pari vanhempaa palvelijaa, jotka Fager saa jututettua mukaan näyttämään tietä (tai siis olemaan samassa paikassa kun uniloitsut alkavat laulaa). Aulassa ylöspäin vievää portaikkoa vahtii puolisen tusinaa miestä, jotka putoavat samoille sijoilleen Horatiuksen tykittäessä menemään ja lisää nukkuvia kurkkuja pätkitään auki veren valuessa lammikoiksi kauniille tammilaudoitukselle. Uniloitsujen määrän laskiessa kiskotaan kaartilta panssareita ja tunnustabardeja kantoon ja heitetään lisää Mönjää nyt etuseinääkin vasten kynnykselle.

Fager irrottaa nahkaisen apulaissheriffin lätkänsä ja päästää sen putoamaan limaan, sitoen jälleen punaisen desperadon huivinsa kasvojensa eteen.

Yläkerrassa pormestarin ovea vartioi kolme miestä, joihin uppoaa viimeinen ladattuna ollut uniloitsu. 12 miestä on kuollut illan aikana kun nelikko seisoo pormestarin oven edessä, valmiina viimeiseen kohtaamiseensa Frollon kanssa. Fager muistaa tämän kersantin olleen mies nimeltään Sebastian, ja vastaa tämän nimellä kun oven takaa kysytään "kuka siellä?". Landsknecht Pike sysää oven auki kun sitä hieman raotetaan vain törmätäkseen huoneessa valmistautuneitten sotilaitten hyökkäykseen Sebastianin seistessä heidän takanaan "tuo en ole minä!" huutoineen. Fager purskauttaa vettä viimeiseen limapulloonsa ja pärskyttää sitä huoneen suuntaan Piken olan yli ennen katoamistaan nurkan taakse väijymään kun hänen haarniskoidut toverinsa ottavat vastaan sotilaitten iskun.

Raivoisa melee kääntyy pian nelikon eduksi, mutta yksi heistä sai pahan osuman Sebastianin miekasta ja romahti lattialle puolikuolleena odottamaan, että Horatius ehtisi katsoa häntä samalla kun Pike piteli viimeistä sotilasta seinää vasten käsilukossa ja kuunteli tämän paniikiksi kääntyvää valitusta kun tämä tunsi näön katoavan silmistään ja karmean kivun alkavan hiipiä esiin hänen silmiensä alkaessa nesteytyä... Armomurhaa myöhemmin Pikekin siirtyi teho-osastotiimiin huolehtimaan toveristaan Fagerin puuhatessa omiaan työhuoneessa, jossa olivat nyt paikalla kaikki silmäätekevät nimet tässä sekasotkussa.

Frollo makasi haavoittuneena ja kuolonkalpeana pormestarin sängyssä side kurkullaan paikallisen kirkkoherran Isä Camillon seistessä kädet puuskassa hänen edessään. Pormestari ulisi kauhusta jäykkänä piilossa pöytänsä takana Fagerin kohdatessa Camillon, joka suojasi haavoittunutta miestä. Kaksikko vaihtoi pikaisesti ja järkähtämättömästi sanat, jotka tulisivat päättämään Frollon kohtalon tänä hurmeisena kevätiltana. Fager ei uskonut, että Frollo tulisi koskaan kohtaamaan oikeutta tämän maan päällä eikä Camillo suostunut näkemään tässä tilanteessa kuin haavoittuneen ja avuttoman miehen, joka tarvitsi hoitoa eikä murhaajaa. Fager antoi hänelle tilaisuuden astahtaa syrjään, mutta suoraselkäinen pasifisti astahti päättäväisesti tielle antamatta tilaa hyökätä Frollon kimppuun ilman hänen kuolleen ruuminsa yli kulkemista. Yhtä pistoa ja "olen pahoillani"-lausahdusta myöhemmin makasi Camillo, kaupungin arvostettu ja syystä ihailtu rauhan ja kirkon mies, kuolleena kuin kivi muitten lain omaan käteensä ottaneitten seikkailijoitten joukkoa vastustaneitten kanssa pormestarin työhuoneen lattialla.

Desperado kääntyi Frolloa kohden ja piti tälle viimeisen puheensa siitä, miten tämä oli mennyt liian pitkälle kun hänen oli tarkoitus olla vain työkalu Fagerin suunnitelmissa Hiidensalmen hyväksi ja mustien hiisien tuhoksi, mutta tietysti tämän täytyi syöstä koko operaatio päin helvettiä. Frollo, nyt vain avuttomalta vanhalta mieheltä näyttävä ressukka, ei pystynyt muodostamaan sanoja heikkoudeltaan vaan vetisteli vain hieman silmiään kun entinen lainvalvoja survaisi tikarinsa tämän kurkkuun lopettaen tämän maallisen vaelluksen ja hulluuden valtakauden Hiidensalmella. Viimeinen asia hoideltavana oli enää pormestari, joka oli nähnyt liikaa ja ollut muutenkin aina surkea hallinnoija. Fager kääntyi häntä kohti kysyen josko tällä olisi jotain syytä säilyttää henkensä, saaden vastauksena lähinnä pakokauhuista huidontaa ja lupauksia rahoista. Todettessaan, ettei mielistely tehoaisi kylmään murhamieheen, pormestari paljasti todellisen luontonsa ja kaikki epäröinti hävisi kuin taikaiskusta hänen silmistään tämän heilauttaessa esiin piilottelemansa varsijousen ja laukaisi kohti Fagerin kasvoja.

Äkillisestä pallien kasvattamisesta vaikuttuneena Fager näpytteli seinässä törröttävää vasamaa ja jutusteli hetken täysin kylmähermoisesti paikallaan seisovan ja varsijoustaan lataavan pormestarin kanssa, ihmetellen miten tämä oli pormestariksi päätynyt ja siellä pysynyt mutta päätyi kuitenkin surmaamaan miehen tikarilla silmään kun tämä aikoi ampua häntä toistamiseen. Pikaisesti iskuryhmä heitti säkkiin tärkeän näköiset paperit ja pari kolikkopussia työpöydän laatikoista sekä Frollon sinettisormuksen, talutti haavoittuneen toverinsa mukanaan ja katosi yöhön surmatyönsä jäljiltä.

Hiidensalmi oli nyt menettänyt niin maallisen kuin henkisen johtonsa, lainvalvoja kadonnut jonnekin, kansa kaoottisessa tilassa ja sotaväen pelossa, murhaajia juoksi selkeästi vapaalla kun jopa pormestarin luo voitiin noin vain kävellä ja suorittaa moinen teurastus ja tavernan suunnalta kantautui kauhunhuutoja ilmeisesti noituuteen liittyen kun talo oli alkanut kallistua puun menetettyä muotonsa. Mistä apua moiseen hätään kun lopulliset kuolleitten, haavoittuneitten, kadonneitten ja paikkakunnalta paenneitten lukumäärä katastrofimaisen ajanjakson lopulla alkoi lähennellä puolta koko paikkakunnan väestöstä?

*******

Ei hyvä päivä mikä sekasoppa :D
Siitä sitten ihmettelemään millä estää Piispanistuinta tuomitsemasta tilannetta avoimena kapinana ja tuomasta armeijaa polttamaan koko seurakuntaa maan tasalla tai lain pitkää kouraa kaappaamasta koko seikkailijaseuruetta hirsipuuhun. Also, kolmannet tasot parille menestyksekkäälle taistelijalle nähtiin rytäkän seurauksena. Ehkäpä tästä pidetäänkin hiljaista profiilia ja lähdetään katsastamaan Homeperseensuota, josko "oikeat" syylliset löytyisivät sieltä? Ehkä pormestarin omituisista papereista löytyy koukkua suuntaan jos toiseen, siellä kun on hieman erikoista kamaa tavallisen kyläbyrokraatin papereiksi: lunnaskirjeitä, kirjeenvaihtoa ranskalaisten ja alueella tunnettujen maantierosvojen kanssa, tavaralistoja erilaisista helyistä ja kauppakaravaaneista...
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 20, 2014, 03:06:05 kirjoittanut Sherrypie »

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Vs: Kertsidunskun kronikat - Follannissa jytisee! 18.3. "I'm a goblin!"
« Vastaus #21 : Maaliskuu 29, 2014, 14:53:57 »
25.2. Herra lähetti, oletan?

Tiimillä on tukalat paikat: Frollo on kuollut mutta millä estää Piispanistuimen mahdolliset kostotoimenpiteet heidän virallisen edustajansa vastustamisesta? Kirkon ja valtaapitävien silmiinhän tässä puhutaan selkeästi jonkinasteisesta kansannoususta tai vähintään kapinoinnista, joka sylkee oikean auktoriteetin silmille ja joka täytyy murskata ennenkuin se pääsee kasvamaan.

Landsknecht Pike ja apulaissheriffi Fager piilottavat pormestarilta viedyt paperit poltetulle maatalolle ja lyöttäytyvät yhteen paikalle löytäneen baltialaistietäjä Tadivaldiksen kanssa. Tavoitteena on paikallistaa sheriffi mahdollisimman nopeasti ja saada hänet kylän johtoon ja rauhoittelemaan Piispanistuinta, miten nyt sitten parhaiten pystyy. Sotilaspartioita vältellen tiimi hipsii vallesmannin toimistolle, mutta kirottua! Joku on leperrellyt sotilaille viime yön toimista ja yksi vahdissa olijoista muistaa Fagerin kyllä hyvin tämän kävellessä ovelle. Alkaa nopea kahina, jossa toimistosta puskee lisää sotilaita pihalle ja sankarimme pakenevat kukin eri ilmansuuntiin. Paitis poloinen Tadivaldis, joka pääsee todistamaan poliisivaltion voimaa tullessaan raahatuksi sisälle ja piestyksi niin että hampaita irtoaa ja veri valuu ohimoilta. Pike juoksee pääkatua pois ja Fager soluttautuu ystävällismielisiin kalastajiin kuin paraskin videopelisalamurhaaja.

Nokkeluuden puuttesta ei Tadivaldista voida kuitenkaan syyttää, kun mies piestynäkin pystyy ylläpitämään tarinaansa ja ryöpyttämään bullshittiä sotilaitten päälle niin, että nämä oikeasti luulevat hänen olevan Piispanistuimesta tullut viestinviejä. Valeasussa, toki. Hän pyrkii ennen poistumistaan uudella sotilailta saamallaan hevosella vakuuttelemaan, ettei Fager voinut olla viime yön hirveyksien takana vaan silminnäkijälausunnon antanut Hilma-mummo (pormestarin keittiössä ollut palvelija) valehtelisi. Noh, sotilaat selvittävät kyllä, mutta tärkeintä heille on löytää jostain joku syyllinen ja hirttää tämä mieluiten pian ettei tilanne pääse käsistä. Sheriffi, vaikka epätoivon alhoissa onkin, on valitettavasti samoilla kantimilla, sillä Piispanistuinta on rauhoiteltava kaikin keinoin ettei vastaiskua tarvitse odotella henkensä kaupalla.

Tiimin kannalta ongelmallisia ovat kuitenkin neljä hevoslähettiä, jotka ovat ampaisseet matkaan aiemmin. Joen kautta heidät olisi tuurilla mahdollista saada kiinni, ja Piken käytyä katsastamassa josko Hilma-mummon saisi kohteliaasti peloteltua pois kylästä (ei ollut kotona, tosin) iltapäivästä kolmikko ottaa kiitollisina vastaan Fagerin jututtamien kalastajien soutuveneen. Alkaa kolmipäiväinen ja öinen voimainponnistus, jossa pieni soutuvene kiitää aikaa vastaan. Piispanistuimeen asti päästään kuitenkin ongelmitta ja Tadivaldis lähtee samantien kiikuttamaan väärennettyä viestiä kersantti Sebastianin nimissä katedraalille muitten jumittuessa satamakapakkaan pohtimaan, missä olisi paras väijytyspaikka lähestyville läheteille. Tadivaldiksella meinaa tulla ongelmia katedraalin vartijoiden suostuttelun kanssa, mutta hän pääsee lopulta veli Fransiscuksen, alempiarvoisen papin, tykö ja saa annettua viestinsä sekä Frollon sinetin etiäpäin. Fransiscus ei vaikuta erityisen vakuuttuneelta, mutta ottaa sanoman toki vastaan. Väärennetyssä viestissä puhutaan sotilaitten kuriongelmista ja Frollon salamurhasta mustien hiisien käsissä.

Satamassa tiimi ostaa kärryt ja palkkaa kahdeksan jokirosvon oloista miestä, jotka eivät säiky murhatyötä, tarkoituksenaan rakentaa pohjoisen tielle väijytys ratsastajille. Yksi mies hevosen kanssa lähetetään myös itäiselle reitille, vähintään tuomaan sanaa jos sanansaattajat saapuvatkin sieltä. Ei sillä että heitä enää pysäyttää ehtisi, mutta tieto on tietoa. Kärryt rikotaan keskelle tietä parin mailin päähän kaupungista ja suunnitelmana on levitellä Tuomiopäivän limaa sen molemmille puolille. Operaatio vie tuntikausia, kun viereisistä metsistä haetaan puunkappaleita ja sammalta ja mitä ikinä ja puolet rosmoista meinaa juosta samantien karkuun kun näkevät jotain tuonkaltaista noituutta. Aamulla koko työ osoittautuu toki ajanhaaskaukseksi, kun auringonsäteet höyrystävät koko roskan pois, jättäen tiehen lähinnä pienen syvennyksen muistoksi.

Jokunen matkalainen kulkee ohi, mutta sen ihmeemmittä epäilyksittä selvitään kunnes lähettinelikko toden totta rynnistää tähän suuntaan tunteja myöhemmin (ei ollut kovin kaukana ettei olisi onnistunut, joku satunnaiskohtaaminen joella tai rivakampi noppailu lähettien liikkeestä ja olisi voinut mennä ajoitus mönkään). Osa rosmoista on taaempana puitten väliin sidotun köyden kanssa valmiina taklaamaan ryntäävät hevoset, osa kärryjen takana odottamassa iskua. Satamakapakasta mukaan tarttunut taistelija Madmankin on liittynyt remmiin ja linjat rysähtävät kiinni. Nuoli pudottaa yhden ratsastajan, Pike toisen ja kärryjen takaa hyppäävät jokirosmot kahmaisevat kolmannen maihin. Viimeisen lähetin hevosen eteen pingahtaa äkkiä viritetty köysi ja ratsukko kaatuu mukkelismakkelis kovaan maahan väijyttäjien armoille. Fager singahtaa paikalle veitsellään brutalisoimaan miehen ja meinaa saada vieressä sätkivän hevosen kaviosta suuhunsa. Loput rosmot ehtivät kerätä kaikki hevoset ennen näitten katoamista omille teilleen ja operaatio on jymymenestys. Ei tappioita, viesti pysäytetty ja hevosiakin kaupan päälle. Tämän tason maanpetturuudesta olisi kardinaali Richeliukin ylpeä.

Jokirosmot saavat loput palkastaan ja pyytävät yhtä hevosta bonarina, kun kerta moisia jäi kiinni. Madman lähtee kitsaana paskiaisena tinkimään aiheesta ja saa kuin saakin miehet vakuuttuneiksi siitä, ettei heidän kannata ylenpalttisia pyydellä kun kerta sopimukset on jo tehty ja kun kerta ottivat jo uhrien varusteetkin.

Sataman rauhaisuudessa on taas hyvä jututtaa Valkoisen lohikäärmeen ritarikuntaa, joka tavernassa haaveilee matkasta läntisille soille Vanhaa Homepersettä, karmeaa peikkoa, löylyttämään. Miten käy, selvinneekö seuraavassa jaksossa? Jyrähtääkö piispa Fredrik Ylväs vai onko Hiidensalmi pelastettu?

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
1.4. Varsov... eiku Hiidensalmi -44

Moraalisesti arveluttava sankarjoukkomme jättää Piispanistuimen taakseen pohtimaan vastaustaan väärennettyyn viestiin ja karauttaa kärryineen takaisin Hiidensalmelle. Tunnelma on kuin vanhasta spagetti-westernistä, kun kadut ovat tyhjillään ja aavikkopallot pyörivät tuulessa yksinäisen haukan kirkaistessa kirkkaalta taivaalta. Sotilaspareja näkyy siellä täällä ja ilmapiiri on selkeän kireällä, vaikka Frollon murhasta on kulunut jo toista viikkoa. Murhasta etsintäkuulutettu apulaissheriffi Fager ja tämän palkkasoturiystävä landsknecht Pike piilottavat kärryt poltetulle farmille ja lähtevät naamioituneina kapakkaan tunnustelemaan uutisia. Suurimmalta osalta porukasta niinkin tuttu pärstä menee ohi, mutta joku selkeästikin tunnistaa Fagerin ja viittoo hiljaa tätä luokseen nurkkapöytään.

Selkeästi incognitona pysyttelevä mieskolmikko varmistaa ensin Fagerin henkilöllisyyden ja kyselee tältä, josko tätä kiinnostaisi olla hieman edesauttamassa kylää kohti parempaa tulevaisuutta. "Tule kolmen päivän päästä keskiyöllä hylättyyn satamavarastoon" miehet sanovat ja poistuvat tehden melkein huomaamattoman käsimerkin. Pelaajahahmot piiloskelevat ja kuulostelevat jonkun päivän saamatta ihmeemmin aikaan ennenkuin itse tapaaminen rullaa ajankohtaiseksi. Sataman öisessä pimeydessä sankarimme hipsivät hylättyjen venehallien luokse ja paikallistavat yhden oven, jonka alta kajastaa himmeää valoa. Sisälle päästyään he huomaavat seisovansa kymmenisen huppupäisen jannun edessä ja neuvottelut alkavat. Vastassa olevat paljastuvat protestanteiksi: he aikovat käyttää Hiidensalmen kaoottista tilannetta iskeäkseen sotilashallintoa vastaan ja nimittää omat miehensä kirkkoisäksi ja pormestariksi. Ilman piispan suostumusta tahi siunausta, totta kai, koska onhan se nyt selvää että piispa tahtoo oman miehensä paikallisen kirkon johtoon. Protestanttiliikkeellä on ilmeisesti idempänä Hiisikukkuloilla jossain vanhassa rauniossa tukikohta, jossa heillä on lisää miehiä odottamassa oikeaa hetkeä, puhumattakaan kyläläisistä.

Tiimi toteaa, ettei näitten sekopäitten suunnitelma tule millään onnistumaan mutta heitä voi, enintään hitusen valitettavasti, käyttää sopivana syntipukkina jolla rauhoitella Piispanistuinta. Että katsokaa, täällä meillä on näitä kerettiläisiä murhaajia, jotka tappoivat Frollon tieltään vallankumousta valmistellessaan. Puhdasta roskaa toki, mutta tilanteen huomioiden aivan legitiimiä kun masutaa sopivalla määrällä leukojen louskuttelua. Mutta miten saada se uskottavasti läpi sheriffille tai sotilaille kun Fagerin pärstä komeilee etsintäkuulutuksessakin? Noh, jospa sheriffi vielä uskoisi Fagerin olevan oikeasti hyvä mies ja hänen kanssaa pääsisi jutustelemaan privaatisti. Varjostamaan häntä siis, jos tilaisuus tarjoutuisi! Fager lähtee kalastajaksi naamioituneena myymään (paskaa) kalaa ympäri toria ja samalla pitää toimistoa silmällä samalla kun Pike jää meditoimaan miekkansa Hopeisen Lyhdyn kanssa moraalisia ongelmiaan. Torilla ei tietysti ole ketään sotilasvartijoiden ohella, joten täytyy lähteä koputtelemaan ovelta ovelle hyvin epä-epäilyttävästi. Köh.

Yhdellä ovella hämmentävästi jopa avataan ja sisällä näkyykin tuttuja kasvoja yöllisestä kohtaamisesta. Fager viitotaan nopeasti sisään ja eteisessä ryhdytään kuiskuttelemaan. Fager kuulee haamusaumalla sisempää talosta ääniä, jotka kuulostavat hiljaisilta ynähdyksiltä kuin suukapulan takaa ja lihaisan töksähdyksen kuin puukosta ja päättelee että näillä protestanteilla eivät ehkä kaikki jauhot ole ihan puhtaita vallankumouksen ohessakaan. Varsinkin kun yksi eteisessä oleva mies vastaa äänistä nousseisiin huoliin vastakysymyksellä "apulaissheriffi, mitä tiedätte lohikäärmeistä?" Noh, eipähän tunnu enää ihan niin pahalta ilmiantaa noita murhaajakultistivallankumoukselliskerettiläisapinoita.

Sheriffiä ei saada tavoitettua mutta vaihtoehtoinen suunnitelma kehkeytyy. Tiimissä on kuitenkin merkittävä keskittymä magian taitajia, joita ei arista käyttää tykkipatterillista Uni- ja Lumousloitsuja sotilasparin taivuttelemiseen. Pimeässä satamassa välähtää ja pian meillä onkin kaksi vartijaa, jotka ovat parhaitten ystäviensä vakuuttelemana suostuvaisempia kuuntelemaan mitä Fagerilla on sanottavaa aiheesta ja vievät nämä kertaamaan tarinansa toimistolle. Ennakoivasti Fager pudottaa hohtavan tikarinsa jonnekin köysikasoihin, koska olisihan se niinsanotusti helvetin noloa pilata suunnitelma tässä vaiheessa jäämällä jumiin jonkin noidutun esineen kanssa. Toimistolla porukka herätellään yöpuiltaan, sheriffi saadaan uskomaan tiimin versio ja Fagerin kavaltamana lähtee saman tien yöllinen poliisiratsia tien toisella puolella sijaitsevaan kultistitaloon. Yössä kaikuvat talossa pesineitten kultistien huudot "Dolwinin puolesta!" ja tasainen "hut hut hut hut" pelokkaitten kyläläisten kurkistellessa ikkunoistaan. Puolisen tusinaa sotilasta kaatuu mutta lopulta talosta raahataan ulos joukko piestyjä kapinallisia ja kolme sidottua ja tapettua maalaista, joista vanhin on ollut kuolleena jo ainakin viikon. Todistusaineistoksi seinältä revitään alas myös jonkinsortin rähjäinen riepu, johon on kuvioitu lohikäärmesymbolin ympärille sekalaisia geometrisia kuvioita. Setvi sitä siinä nyt sitten.

Tilannehan näyttäisi jopa ruusuiselta, ellei aamuksi vaihtuvan yön pimeyttä rikkoisi taivaanrannasta kajastava palon kajo: Piispanistuimen armeija on saapunut.

Maagit karauttavat kärryineen karkuun kylästä muitten ratsastaessa umpiväsyneinä sheriffin kanssa tapaamaan armeijan komentajaa, kapteeni Phoebusta. Satojen sotilaitten joukko on levittäytynyt laajemmalle haitarille edetessään kohti Hiidensalmea ja tuntuu raahaavan mukanaan jokaisen maalaisen jonka kiinni saa. Jokainen talo ja tila poltetaan maan tasalle. Piispan käskyt eivät ole leikkimieliset: kaikki on revittävä maahan ja uudet pystytettävä jälkikäteen, käykööt esimerkistä jos joku räkänokkainen vallankumouksellinen vielä kuvittelee lähimailla uhmaavansa piispa Fredrik Ylvään auktoriteettia. Tiimi yrittää vakuuttaa armon kapteenia pehmeämpienkin keinojen toimivuudesta, mutta mies on selkeästi komentonsa saanut ja päätöksensä tehnyt.

Hiidensalmen kansa kerätään kokoon, uudet miehityksen aikaiset säännöt tehdään selväksi ja kaikenmaailman kapinallisista ja kultisteista luvataan 30 hopean palkkio. Fager pistää pystyyn mitä tehokkaimmain etsintäprosessin ja löytää 60 lohikäärmetatuoitua kultistia jotka pistetään nopeasti hirteen armeijan toimesta ilman suuria taisteluja. Mitäpä siinä sanomaan kun nenän edessä on satoja varsijousia? Phoebus on hämmästynyt tästä tehokkuudesta ja palkitsee hänet 2000 hopeamarkalla, verirahalla joka hitusen tuntuu polttelevan Fageria joka käyttääkin samantien merkittävän osan niistä uuden tavernan pystyttämiseen kun Hilluvan Hauen omistaja selviää muutoksien rasituksesta.

********

Näin saapuu hetkelliseen päätökseensä kaari, joka alkoi ennen joulua pienen hiisipäällikön pojan murhasta. Hiidensalmen populaatiosta 85% on kuollut tai kadonnut, kylän merkit entisestä palavat puhdistavassa tulessa ja itäisillä kukkuloilla on selkeästi vaarallinen vallankumouksellisten pesäke. Dear me, mihinkähän tästä? Pelastamaan piispan poikaa vai kenties murskaamaan kapinallisia? Homeperseen suolle mustien hiisien perään? Vai pormestarin paperien perään, muuan ranskalaisupseeri kun ainakin tuntui haluavan jotakin Mustan metsän oraakkelilta...
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 05, 2014, 13:10:11 kirjoittanut Sherrypie »

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Tähän väliin haluaisin vain huomauttaa tämän ketjun juuri muuttuneen Alter Egon alafoorumin luetuimmaksi ketjuksi, ou jee. *heiluttelee käsiään kuninkaallisin elkein*

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
8.4. Run to the hills!

Tiimi landsknecht Piken johdolla hakeutuu Piispanistuimen armeijan komentajakapteenin puheille ja jutustelee itäisillä Hiisikukkuloilla olevasta huhutusta kapinallisten pesäkkeestä. Suurten ja tuntemattomien Homeperseen suon utujen huhuillaan myös kätkevän sisäänsä vallankumouksellisia ja ties mitä velhojen torneja. Kamalaa noituutta kaikki tyynni. Joka tapauksessa, 50 miehen sotilasosasto irrotetaan iskua varten muitten jatkaessa alueen pasifiointia.

Pike ja (hyvin piilossa ja miehen hahmossa pysyvä) velhotar Larana pestautuvat osaston tiedustelijaryhmäksi parillakymmenellä hopearahalla ja kasaavat tiimin metsäreissua varten. Edessä on usean päivän rämmintä tien ja metsikön halki, puhumattakaan tiedustelun venymisestä ja takaisinkin pääsemisestä joten ruokaa ostetaan hevosten kantoon paljon ja hartaasti, osa kalliimpaa matkaruokaa ja osa nopeammin pilaantuvaa perusmättöä.

Matkaan lähdetään päivää ennen sotilasosastoa, joka tulee hitaampana perästä. Ensimmäiset päivät tietä pitkin ovat rauhaisia, linnut laulavat puissa ja aurinko paistaa. Vasta eräänä letkeänä yönä tieltä poikkeamisen jälkeen päästään kokemaan satunnaiskohtaamisten kauhistuttava todellisuus kun paria tuntia ennen aamunkoita vahtipoika Sam alkaa havaita ulvovaa tuulenhuminaa, joka kiertelee tiimin leirinuotiota ja saa viereiset puskat rahisemaan karmivasti. Kun vielä jokin tuntuu liikkuvan pimeydessä ja nuotion tuli alkaa lepatellen sammumaan, on aika panikoida. Larana ryhtyy herättelemään porukkaa hiljalleen mutistuista vastalauseista huolimatta ja ihmiset sekoilevat tekostensa suhteen. Osa yrittää heräillä ja osa sytytellä soihtuja ja osa alkaa keskustella asiaan liittymättömistä ja mitä ikinä kunnes Madman ja Larana lopulta alkavat viskomaan nuolia ja tikareita pimeyteen. Nuotion uhatessa kuolla painostavassa pimeydessä Pike ottaa päättäväisen toimintamallin ja sinkoaa öljypullollisen nuotioon, joka roihahtaa jälleen. Liekkien loimussa erottuu voimistuneen huminan seasta korkeampi sähähtävä kirkaisu ja kuin muodottomat lonkerot tai kaikenpeittävä pimeä verkko vetäytyvät valon reunoja kohden varjomaiset ulokkeet peittämästä paikkoja. Samalla räsähtää taivaan halki suuri valojuova myrskyn revähtäessä päälle ja taivas repeää valumaan sankariemme niskaan. Hetkellisesti kirkkaan valon välähtäessä nähdään muutamia tummia ihmismäisiä hahmoja, mutta jotka kuitenkin jotenkin muodottomina tekevät pahaa katsella.

Taistelu on brutaali ja epätavallinen, kun elämännälkäiset ja hahmottomat varjo-olennot pyrkivät hyppimään varjoista varjoihin ja kiskomaan varomattomia mukanaan varmaan kuolemaan ja tiimi pyrkii pitämään yllä pelastavia tulia parhaansa mukaan. Pike pääsee lopultakin yhteisymmärrykseen miekkansa Hopeisen Lyhdyn kanssa ja alkaa vetää hirviöitä pataan lähes ansiokkaasti samalla kun vahtipoika Sam kiskotaan ylös puun latvaan valon ulottumattomiin ja heitetään elottomana takaisin maahan mätkähtäen. Taistelujen vaarallisuudesta muistuttaa hetkellisesti Madman, joka kolmannen tason taistelijanakin uhkaa päätyä hämärän rajamaille varjojen käyttäessä tämän epäonnistunutta taklausta hyväkseen ja painaessa tämän päälle kun tämä makaa naamallaa maissa. Hengenlähtö on hiuskarvan varassa kunnes Pike ja muut saavat ajettua varjot takaisin yöhön (ehkeivät kestäneet katsella niin paljoa tulta kun pelaajat sytyttivät laavunsakin palamaan tai kokivat aamun tulevan turhan lähelle?). Hetkellisen sairaaladraaman aikana katsotaan onko Madmanista vielä nousemaan vai pettikö tältä pumppu lopullisesti, mutta kyllähän siitä selvitään vaikka kylmissään kaatosateessa hevon kuusessa ollaankin. Miehestä näkyy kuitenkin yön jäljet, kun tämän raajat ovat kuin talven halvaannuttamat ja silmien tuikkeesta puuttuu jotain. Kuin sielusta puuttuisi palanen, sano.

Haavoittuneet lähetetään hevosten selässä Uudelle Hiidensalmelle ja matka kohti kukkuloita jatkuu. Pike spottaa täysin näkymättömiin kuluneen vanhan polun (saattaisi olla froomalaista tekoa), jota ilmeisesti vielä kuitenkin käytetään. Se johtaa koiliseen kukkuloille ja haarautuu itään pienemmäksi poluksi jonnekin kukkulan kyljen suuntaan, mutta selkeästi pääsuunta on kiintoisampi kun metsikkö muuttuu pöheiköksi ja rinteen jyrkentyessä muuttuu vaaramaiseksi puuttomaksi kukkulaksi jolla seisoo isompien kukkuloitten jonon juurella joukko vanhan vahtilinnakkeen raunioita. Surullinen kivikasa, lähinnä, muutamia torninjämiä ja tiilikasoja joitten keskellä on satunnaisia murskaantuneita rakennuksia. Myrsky hankaloittaa tarkastelua, mutta urhea voro hiipii puskia pitkin lähemmäs tarkkailemaan josko liikettä näkyisi. Ei ainakaan suoralta kädeltä, joten sisään vain. Varovasti hipsien hän sujahtaa etummaisen vartiotornin murskatusta ovesta ja yllättää neljä pienen vartiotulen ääressä mutisevaa vahtimiestä, joitten jutustelua voro jää kuuntelemaan huomaamattomana. Portaitten yläpäästä katottoman tornin ylätasanteelta on hyvä tarkkailla sisemmälle raunioihin, jossa on ainakin tusina telttaa ja muutamia kuljeksivia miehiä jakamassa soppaa. Chaijai, kyllä niitä näyttäisi ihan kiitettävä määrä olevan.

Seuraavat pari päivää kuluvatkin kahden ratsukon etsiessä sotilaita metsästä jotta viestiä voisi viedä ja loppujen kommandojen pitäessä vahtia raunioilla. Joukko yllättäviä hiisimetsästäjiä, ilmeisesti Rautasulan heimosta, päätyy kyselemään tullia ja toisella kertaa jutustelemaankin vieraitten kanssa, jopa niin hyvässä sovussa että Tadiwaldiksen kysyessä josko mukaan kehtaisi lähteä ottavat hiisisoturit tuon pohjoisen pakanan mieluusti remmiinsä. Voi mennä hetki, mutta siinäpä on oiva tilaisuus oppia kieltä, tehdä tuttavuuksia tai kenties jopa löytää uusia seikkailuja. Tai avata uusi hiisisodan uhka, uuh.

Sotilaat tavoitetaan ennen pitkää ja yöiskua aletaan suunnitella, mutta toteutus jää ensi kerran puolelle. Till then, avanti!



Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Vs: Kertsidunskun kronikat - Follannissa jytisee! 8.4. Run to the hills!
« Vastaus #25 : Huhtikuu 16, 2014, 16:57:31 »
15.4. Police Brutality

Metsänlaidassa lohikäärmekultistien tarkkailu jatkuu. Tai no jatkuu ja jatkuu, kun aamuyöstä vihamielinen hiisimetsästäjien joukko (kolmas satunnaiskohtaaminen samana yönä, that is a nice snowball of shit in the fan :D ) hyökkää pyrkimyksenään yllättää koko joukko nukkumasta. Vahdissa ollut velhotar Larana kuulee kuitenkin lähestyvät vieraat ja seuraa lyhyt ja kiihkeä taistelu, jossa uniloitsu osoittaa jälleen voimansa. Kohokohtana nähtiin, kuinka Larana loitsuna jälkeen poimittuna priimakohteena nappaa ilmasta kiinni häntä kohti sinkaistun heittokeihään ja mahtavalla repäisyllä viskasi sen takaisin kohti kahta vihollista. Yksi oman elämänsä sankari potkaisi tyhjää rytinässä, mutta sellaista on elämä.

Seuraava päivä käytettiinkin lepäillessä sen verran piilossa, ettei raunioille ollut hyvää näköyhteyttä. Mitään armeijallista sieltä ei kuitenkaan marssinut ulos, joten yöllinen isku olisi seuraavana asialistalla (vähänpä tietävät pikkuiset, että aamuöinen rytinä ja syvemmällä metsässä olo mahdollisti heidän tarkkailemisensa ja linnakkeella olevien varoittamisen. Yötä vasten sotilaat jakautuvat 30 miehen etujoukkoon ja 20 miehen sivusta koukkaavaan osastoon, jotka hyökkäävät kahdesta suunnasta kommandotiimin antaessa merkin tahi aiheuttaessa riittävästi hälyä vihollisleirissä. Nohevana poikana etumies Joakim lähtee viskomaan savupommeja raunioihin ja vippaakin täydellisen laukauksen keskelle vihollisleiriä, jossa se alkaa tupruttamaan pienoista savupatsasta... kohdassa johon kukaan ei katso. Oh c'mon! Toinen pommi on suutari joten lopulta sivusta heitellään kaikkea pikkukivistä puukeppeihin huomion herättämiseksi. Tällä välin kommandotiimin loppuosa havaitsee kyllä yöhön kohoavan ohuen savuvanan ja lähtee itse etenemään, mutta etumiehestä poiketen paljastuu heti ensimmäisen vahtitornin kohdalla. Hälytys huudetaan yöhön ja isku alkaa.

Kovimpana taistelijana Pike puhdistaa lähes yksinään ensimmäisen vahtitornin Laranan pamauttaessa uniloitsulla telttajoukon keskellä seisoskelevat miehet maihin. Joakim ja ruudintekijä Akwativix säntäävät piilostaan hiljentämään nukahtaneet lopullisesti mutta ympäröivistä vahtitorneista alkaa sataa tarkkaa nuolisadetta ja Akwativix rysähtääkin samantien maihin nuolen murskatessa hänen toisen polvilumpionsa lopullisesti. Larana hiipii kärsivän miehen luo leiritulien valon ulkopuolelta ja raahaa hänet turvaan paikattavaksi. Joakim jatkaa syöksyään nuolisateessa ja rullaa läheiseen telttaan suojaan, valmistautuen ampumaan omalla jousellaan nukkuvia miehiä hengiltä. Pike nostaa nyt tyhjennetyssä tornissaan pyörtyneen toverinsa Maxin harteilleen ja vetäytyy linjasta sotilaitten rysähtäessä paikalle valmiina puhdistamaan kaiken.
Kuin jonkinsortin ammattitaitoinen varas ainakin, onnenonkija Actionman hiipii yksinään toiseen vahtitorniin sisään ja potkaisee sen huipulla olevan jousimiehen alas kuolemaansa.

Muuten onnistuneen rynnäkön kruunaa Joakimin onneton ajoitus, kun tämä ryntää ulos suojateltastaan sotilaitten saavutettua maassa heräilevät miehet. Häntä luullaan viholliseksi ja kolme sotilasta hakkaa hänet välittömästi maihin, niin että käsivarret murtuvat ja henki lähtee.

Lopputuloksena reipas puolisen tusinaa sotilasta on haavoittunut, pääasiassa nuolista, pari kuollut ja kultistien leiri potkittu läpi. Vankeja saatiin seitsemän, mukana jonkinsorttinen matalampi johtajahahmo. Kersantti aloittaa kuulustelut melko nopeasti sotilaitten siirtäessä metsäleirinsä tänne raunioille, mutta puolen päivän kuluttua tunnelma on lähinnä turhautunut. Nuo sekopäät eivät selkeästikään välitä kivusta, eivät ole kiinnostuneita lahjuksista eivätkä henkensäkään uhalla lähde kavaltamaan tietojaan vaikka yritys on kova. Kersantti on valmis viettämään vankien kanssa muutaman päivän ja katsomaan josko pidempi "jututtaminen" saisi kielenkannat höllenemään, muitten tutkiessa leirin jämiä. Kultistien jäljiltä on yhä pystyssä reilu tusina telttaa, jotka on selkeästi hylätty hiljattain ja joissa on selkeästi yöpynyt suurempikin määrä ihmisiä. Kolmisen-nelisenkymmentä, kenties. Jotakin raskasta on raahattu suurimpaan telttaan, josta löytyykin kivinen kierreportaikko kallion sisään.

Kommandotiimi saa taas töitä ja mukaan houkutellaan 11 seikkailullisempaa sotilastakin, mutta alamaailma osoittautuu nopeasti pahaksi paikaksi. Tuskin ollaan päästy portaikon alapäätä pidemmälle, kun muuan kapeassa oviaukossa jumitutaan paikallaan jyystävään linjataistoon pimeästä rynnänneitten ja yllätystä valmistelleitten kultistien iskiessä päin näköä. Ähinää ja tönintää muttei muutosta tuntuu olevan päivän sana eturivissä, kun hampaitaan kiristelevät miehet linjan molemmin puolin pyrkivät avaamaan tietä ja sanailevat vastapuolen kanssa. "Tuu tänne niin saat voita sen leipäs päälle!" "Tuu tänne niin pääset itte juustoks sen leipäs päälle!" Tilanne näyttää jo hetken sangen karulta, kun ilmassa linjan yli viuhuu Molotovin koktaili kohti tiimiä, mutta nohevista nohevin solttupoika Rickey nappaa sen kiinni ilmasta ja viskaa takaisin toisen samanmoisen rysähtäessä huonon heiton seurauksena kultistien omaan niskaan. Mystisesti (1/6) ilmestynyt LAMMAS, joka jaksaa kantaa ihmisen (1/6), rysähtää seikkailijaneito selässään päin tiimin selkää ja tuuppaa eturivin etiäpäin kaataen niin sotilasta kuin kultistia ja rysäyttäen Piken naama edellä kovaan lattiaan ja palavaan öljylammikolliseen, joka roihahtaen tarttuu hänen vaatteisiinsa kun ovensuuhun kertyneen ruumiskasan yli ilman halki ponnahtaa hidastetussa aeriaalisen kauneuden ohikiitävässä hetkessä mitä majesteetillisen lammas (jonka ratsastaja, poikittaisen keihäänsä takia, jäi kyllä oviaukkoon).

Taistelu leviää syvemmälle ensimmäiseen huoneeseen, joka alkaa hiljalleen muistuttaa teurastamoa etenkin kun sivukäytävästä mukaan liittyy kultistipari, joilla on mukanaan koulutettu jättinäätä. Pallinäätä! Tuo pelottava peto ansaitsee nimensä välittömästi iskiessään sotilaisiin kuin lihasta tehty ruoska, jonka neulanterävät hampaat pureutuvat yhden haaroväliin, repien karmaisevalla kuolonpyörähdyksellä tämän miehisyyden irti tarkoitetulta paikaltaan.

Kun taistelu lopulta päättyy, makaa maissa lähemmäs kolmatta kymmenettä miestä ja pystyssä olevat sotilaat komentavat evakuaation käyntiin. Pinnalta saapuu vahvistuksia ja jokainen oma kuollut ja haavoittunut kiskotaan turviin. Kersantti on raivoissaan moisesta takaiskusta, onhan maan alla juuri sellainen ympäristö jossa hänen sotajoukkojensa muodostelmat ja määrät eivät takaa samanlaisia etuja etenkään sissisotaa käyvää vihollista vastaan. Tarvitaan hiljaisempi kevyt tiedusteluryhmä.

"Will you be my Howling Commandoes?"

*******

22.4. pääsiäiskertsillä kertsidunsku alkaa jo kello 15.00, remmiin vain ken kynnelle kykenee!

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Vs: Kertsidunskun kronikat - Follannissa jytisee! 15.4. Police Brutality
« Vastaus #26 : Huhtikuu 23, 2014, 03:56:09 »
22.4. It's not a feature, it's a bug.

Jättäen haavoittuneet sotilasjoukon hoitoon pinnalle, kuusi-seitsenhenkinen kommandoryhmä palkkamiekka Piken johdolla puskee syvemmälle raunioitten alle tutkimaan kultistien tiloja kersantin säästellessä miehiään. Hylätyn vahtihuoneen takaisessa pikkukopissa 200-kiloinen paidaton muskelimies Akira (http://art.ngfiles.com/images/123/abobo_abobo-me-am-abobo-abobo.jpg) nostaa rähjäisen sängyn paikoiltaan, ravistaa sisällä nukkuneen tulikuoriaispesueen naamalleen ja kuolee kammottavasti näitten sylkiessä 400 C lämpimiä sisälmysnesteitään tämän ylle. Otukset tuhotaan ekstensiivisessä barrikadien kautta soditussa tulitaistelussa, joka uhkaa kosahtaa silmille otusten jäytäessä tiensä läpi ohuista puuesteistä. Mutta mikäpä tuota osumaa ottaessa kun on kestopisteitä millä mällätä, sanoi 3. tason taistelija tavalliselle kuolevaiselle fataalien yhteenottojen jälkeen etsiessään uutta kenkää sulaneen tilalle.

Pimeässä törmäillään hiisivahteihin, joitten kanssa uhkaa lähteä henki väärinymmärrysten johdosta ennenkuin kommunikaatio löytää hitusen paremmat urat. Ennen alemmas laskautumista käydään tutkimassa kapeita luonnollisia luolia, käännytään takaisin ennen diplomaattisten hiisisuhteitten kärjistymistä vihamielisyyksiin, pohdiskellaan onko ulkopuolelta barrikoitujen ja mustilla pääkallomaalauksilla korostettujen avaaminen sittenkin huono idea ja lähdetään ennen pitkää alaspäin. Keikkaa varten rakennettu erikoistynnyri Ken IV potkaistaan portaita alas sellaisella rytinällä että alakerrassa on jokainen vahti käytävien säteellä vastassa.

Rytäkästä seuraa hurmeinen taistelu, jossa seikkailijajoukko murjoo ensin kahdesta suunnasta päälle puskevien kultistien joukot t-risteyksessä päätyessään itse melkoisen lähelle hengenlähtöä, mikä on täysin ymmärrettävää kun pääasiassa ensimmäisen tason seurue päihittää 15 kultistia ottaen naamaan yhden palopomminkin. Homma uhkaa päätty katastrofiin luuttauksen keskeytyessä uudella joukolla kultistivahvistuksia, mutta tiimin vastarinta on niin ärjyä että yli puolet yrittäjistä kaatuu ennen kuin pääsee edes kosketuksiin. Loput perääntyvät parempiin asemiin pimeään ja kommandot karkaavat pinnalle makkaratauolle ennen seuraavaa yritystä.

Illemmalla palatessaan Pike avaa tönköllö turistikielitaidolla keskusteluyhteyden paikalliseen hiisiheimoon, joka on mielissään pahojen ihmisten lähdettyä tiloista ja heidän paluunsa voi alkaa. Paikalliset varoittelevat Pikeä menemästä alas, jossa pelottava Liitohammas ja Unten Syöjä oppilaineen vaeltavat. Vakuuttuvat Piken olevan oman elämänsä suurella sankarimatkalla ja kulkemassa kohti kohtaloaan, joten eivät pyri kyllä estämäänkään vaikka kokevatkin tämän käyvän kuolemaansa.

Seuraava alakerran keikka uhkaakin päättyä karummin, kun edellisen verilöylyn raadoista kasattujen barrikadien (bodycade!) takana odottaa uusi yllätys. Edestä pimeästä kuuluu kiveä vasten raahautuvan puun ääni ja tiedustelijan edellään työntämää kuollutta ihmiskilpeä puukotetaan pimeästä ennen kuin tilanne räjähtää täyteen toimintaan. Raahausäänen suunnasta syöksähtää puolisen tusinaa nälkäistä tulikuoriaista tiimin kimppuun ja heidän takaansa kultistit ylläpitävät jatkuvaa suojasta ulos pomppivaa ja takaisin syöksyvää nuolisadetta. Pitkään palava Molotov houkuttelee lämmöllään muutaman kuoriaisen väärään suuntaan kellimään öljypalon lämmössä, mutta muutama linjaan jäänytkin on tarpeeksi aiheuttamaan brutaalia jälkeä. Pitkän väännön jälkeen suurin osa kommandotiimistä kaatuu taistelussa karmaisevaan kuolemaan käristymällä peräänantamattomien kuoriaisten polttavien oksennusten ja puristavien pihtien otteessa rasvaisen tuoksun peittäessä käytävät. Nuolisade ajaa loput vetäytymään kuolinhuutojen kaikuessa takanapäin ja lopulta irti pääsevät vain seikkailija Yuffie ja tämän mukanaan kiskoma Pike, jota meinaa olla vaikeaa estää kuolemasta sankarina tämän pyrkiessä pelastamaan muita tiimiläisiä. Lepoon pääsyä blokkaa vielä yksi matkalla eteen osunut kuoriainen, mutta tämä kaatuu yhteen kauniiseen ranneliikkeeseen Yuffien heittotikarin halkaistessa koko otuksen pituussuunnassa.

Oh dear, tämä tukikohtahan alkaa osoittautua melkoiseksi sissisodan näyttämöksi.

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
29.4. Why so serious?

Tiimin palattua sotilaitten leiriin nuolemaan haavojaan saatiin lopulta yksi kultisti murtumaan noitaeukko Loruxin pelottavan katseen alla. Kaveri ei valitettavasti ole kovin korkealla arvoasteikossa, ilmeisesti pinnalle jätettiin lähinnä ala-arvoisia jäseniä muitten siirtyessä vihollisen tieltä maan alle Korkeampien Piirien tyyppien seuraan. Tällä välin operatiivinen johtaja Pike on neuvottelemassa alakerrassa turistitankerokielellään tyhjentyneitä saleja uudelleenasuttavan Yötuulen hiisiheimon paikallisen pääjehun Nuoren Kauriin kanssa. Nuori Kauris ja tämän tulkki Kissantassu valottavat ketjupaitalahjojen mairittelemina hieman paikkoja, jakaen tietoa vuoren (noh, kukkulan, mutta Falankomaissa kun ollaan...) uumeniin johtavista muista käytävistä ja neuvovat reitin toisille portaille, joita pitkin pääsee väliluolien kautta alakertaa alempaan kalmistoon, josta nousevat portaat kultistien oletettuun selustaan.

Edeltävinä päivinä samalla suunnalla pakanatietäjä Talivaldis on itseasiassa asustellut Yötuulen joukoissa, opetellen heidän tapojaan ja kertonut omistaan ja itseasiassa tullut siihen tulokseen että nämä paikalliset metsäläiset ovat hitto vieköön kulttuurillisestikin lähempänä hänen omaa kansaansa kuin paikalliset valkolaiset. Yötuulen hiidet elävät ilmeisesti jonkinlaisessa panteistisessa uskossa jossa jumaluudet ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä ja kukin heimon jäsen edustaa tilanteen ja henkilökohtaisen vakaumuksensa mukaan eri jumaluuksien aspekteja, kunkin jäsenen pääasiallisen temperamentin määrittäen tämän polveutuminen eri kantaisistä. Ilmojen herra, Maaäiti ja monet muut, jopa kauhistuttava Unten Syöjä, tuntuvat vaikuttavat heimon arkeen kunkin jäsenen tekojen kautta. Talivaldis rauhan lähettiläänä pyrkii ajamaan kansoja lähemmäs toisiaan ja uusista kokemuksistaan elävöityneenä palaakin tiimin luo muutaman päivän jälkeen tarkoituksenaan palata pian.

Uusi tie alas vaikuttaa tutkimisen arvoiselta tilaisuudelta päästä hakemaan pihtiliikettä ja Talivaldiksen opastamana seurue laskeutuukin hiisiheimon luvalla heidän etuluoliensa läpi portaita alas tuntemattomaan. Portaikko vääntelehtii luonnollisesti kiertyen alemmas ja sen alapäässä kohtaa joukko suuren kasan silvottuja, revittyjä ja raadeltuja rotanraatoja, jotka joku on kasannut porrasluolaan. Varovaisempaan moodiin siirtyen seurue hiipii eteenpäin, ajaen pimeässä satunnaisesti vilahtelevia kiiluvia silmiä edellään pakoon. Pian yhden pimeän nurkan takaa pimeydestä kuitenkin kuuluu kahahdus ja kilinää, kun jokin raivokkaasti riehuva humanoidi olento pyrkii yllättämään tiedustelijan kapeassa käytävässä, jossa tämä hädintuskin pääsee manoveeraamaan taaksepäin kaatamatta muita yllättäjän kadotessa jälleen pimeään. Taktinen reservi Pike säntää eteenpäin ahtaaseen pimeään käytävään muitten mahdollisuuksiensa mukaan asettuessa tienhaaraan puolustavaan linjaan mutta pimeän nurkan takaa samantien iskevä yllätyshyökkäys läsähtää päin sankariamme, runtaten tämän ilkeästi seinää vasten ja litsarin ruhjoessa poskeen, saaden kasvolihakset kouristumaan karmeaan virneeseen jossa ei ole iloa mailla eikä halmeilla.

Tilanne lähtee täysin lapasesta Loruxin provottaessa sivukäytävän rottalauman uhkarohkeaan rynnäkköön. Pike makaa käytäväntukkeena kykenemättömänä nostamaan itseään kun lihakset eivät tottele, pimeästä yllättänyt ketjuihin ja rääsyihin puettu maanisesti naurava ja satunnaisesti hulluja vitsejä letkautteleva humanoidi painii hengestään kamppailevan tiedustelijan kanssa velhotar Laranan pudotellessa uniloitsuillaan päälle puskevaa rottalaumaa parhaansa mukaan ennenkuin nämä jyräävät kaiken allensa. Klaustrofobisessa käytävähelvetissä seikkailija toisensa jälkeen lopulta putoaa joko rotta kurkullaan tai paitansa alla kunnes viimeinen täysin tolpillaan oleva jäsen, väsynyt Larana, päättää tilanteen olevan toivoton kaavutetun muukalaisen lähmiessä tiedustelijankin matalaksi tämän koetettua raahata Pikeä turvaan ja pakenee ylös portaita. Mitä metalleimmassa hetkessä nähdään vielä lähes kunniallinen nousu sankarifantasian puolelle kun pimeään jäänyt maahan lyöty tiedustelija ohimo rikki etsii paniikinomaisesti jotain kättä pidempää lattialta, tarraa Pikeltä pudonneeseen Hopeiseen Lyhtyyn ja yhdessä kuin salamaniskua muistuttavassa valkohohtoisessa kaaressa leikkaa rintansa päällä voitokkaana kikattavan hirviön pään halki vain ottaakseen raivoisan rotan puremaa reisivaltimoonsa ja kaatuakseen itsekin tuhottujen raatojen pinon päälle.

Hiljaisuuden vallitessa jossain vaiheessa Pike tuntee lihaslukkojensa hiljalleen hellittävän jouduttuaan täysin tajuissaan hetken tuntemaan kuinka pimeässä koiran kokoinen rotta on jäytänyt hänen kylkeään auki ja pureutunut hänen lihaansa. Rottaa niskasta kiinni ja huitaisulla seinään, mutta verenhukka alkaa painaa kovaa jo valmiiksi kärsinyttä taistelijaa, joka lähtee henkikultaansa arvostaen mahdollisimman nopeaa kivuliasta hölkkää johonkin satunnaiseen suuntaan kunnes lopulta romahtaa maihin rotanruokana.

Näin päättyi suuren soturin tarina, pimeässä yksin kunniatta tuholaisten pesässä.

Pinnalla Larana lepää hetken, kasaa uuden joukkueen ja puskee takaisin hakemaan toverinsa pois. Ruumiit ja tavarat kannetaan ylös hautajaisia varten ja Kiljuvat Kommandot hylkäävät operaatio Kultistilinnakkeen johtajansa kaaduttua, jättäen kersantin miehineen tekemään mitä on tehtävä. Paluu Uuteen Hiidensalmeen sujuu rauhaisissa joskin surumielisissä merkeissä ja apulaissheriffi Fagerin rahoituksella kukin ansioitunut sankarivainaa pääsee ansaittuun lepoonsa siunattuun maahan muistokivineen.

Samoihin aikoihin pohjoisessa tapahtuu mystisten maagien joukoissa, kun pienen Finnsmouthin muukalaisvihamielisessä kylässä yritetään kalastella jännyyksiä ja saadaan vastaan lähinnä kyräileviä katseita. Pari nohevampaa äijää päättää kuitenkin lähteä tutkimaan Mustaa Metsää, jonka länsiraja on vain muutaman mailin päässä. Seuraa puolisen viikkoa kestänyt erämaaepisodi, joka uhkaa muuttua survivalismikysymykseksi kun juomavettä ei meinaa löytyä eikä suunnistus tahdo onnistua metsän hämmentävässä otteessa. Puunlatvasta tutkiessakin näyttäisi kuin Aurinko seuraisi tarkkailijan näköpiirin keskustaa, kuin tahallaan sekoittaen mitään saumaa suuntimasta. Ennenpitkää löytyy pienillä kivillä reunustettu kukkaketo, jonka keskeltä löytyy jonkinsortin suuri kivinen allas, jonka pohjalla on vielä hitusen vettä ja jonka sivut ovat erilaisilla merkinnöillä koristellut. Seurueen maagi pyrkii ymmärtämään kirjoituksia, jotka eivät tunnu taipuvan niinkään äänteiksi kuin mielikuviksi, jotka tuntuvat seuraavan vuodenaikojen kiertoa ja erilaisia niihin liittyviä tuntemuksia. Yöllä samassa paikassa törmätään huvittavaan rosvojoukkoon, jota johtaa Pikku-Joniksi nimitetty mies. 75% tiimistä ollaan jo raahaamassa köytettynä mukaan, kun viestinviejänä vapautettu maagi lataa uniloitsulla rosvoja selkään ja pöytä kääntyykin täysin. Valitettavasti homma kusee köyttäessä ja murhatessa nukkujia, päätyen raivoisaan kamppailuun jossa hiljaa heräilevät rosmot puskevat pystyyn nelihenkisen tiimin parhaansa mukaan niitatessa näitä maihin samaa tahtia. Kuin huomaamatta, on aukiolla samalla noussut punertava usva joka tuntuu jatkuvasti sakenevan ja tuntuvan päässä yhä pahemmalta, saaden kaikki hengissä olevat hakeutumaan The-Hell-Out-of-Here -suuntaan pikapikaa, napaten yhden sidotun rosmon mukaansa oppaaksi ulos kummittelevasta keijumetsästä. Tämähän onnistuu ennenpitkää tämäkin, vaikka yö onkin pelottava ja turvalliseen puuhun kiipeämisen jälkeen jokin vie tiimin hevosen mennessään.

Erämaat, hupia koko perheelle!

*****

Kiintoisa yhtä vaille TPK, seurue oppi tervettä pelkoa paralysoivia hyökkäyksiä ja hurrikaanin voimalla iskeviä jättiläisrottia kohtaan.

Poissa Melwasul

  • Viestejä: 9
  • Liked: 0
    • Profiili
Vs: Kertsidunskun kronikat - Follannissa jytisee! 29.4. Why so serious?
« Vastaus #28 : Huhtikuu 30, 2014, 16:20:01 »
 Apulaisseriffi Fager

Alkuyöllä Piken, Talivaldiksen ja Masan hautajaisten sekä muistotilaisuuden loputtua Fager kiipeää uuteen huoneeseensa. Se tuoksuu tuoreelle tervalle ja vastakaadetulle puulle, eikä vielä tunnu lainkaan kodilta. Huokaisten hän heittää räsyisen hattunsa sängynreunalle roikkumaan, ja romahtaa ainoalle tuolille pienen pöytänsä ääreen.

Mukaan hän oli tuonnut tarjotillisen melkein täysiä tuoppeja. Fager oli muutaman kerran diskreetisti huomannut Piken tekevän jonkinlaisen mystinen rituaalin kapakan nurkassa. Fager ei ollut kuullut mitä landsknecht oli mutissut kipatessaan tuoppeja, mutta jonkinlainen muistelo tai kunnianosoitus tuntui selvästi olevan kyseessä.

Mikä olisikaan täten parempi tapa kunnioittaa tuota kaatunutta soturia kun tämä?

Fager tyhjentää ensimmäisen tuopin ja kääntää sen ylösalaisin. Kaljakin maistuu kirpeämmältä Uudessa Hiidensalmessa..

Toinen tuoppi. "Calcaneus. Läpimätä paskiainen mutta olit avuksi kun sitä tarvittiin."

Kolmas. "Gargamela. Tiesit mitä pitää tehdä."

Neljäs, vain kuiskaten: "Otto."

Viides: "Isä Camillo. Lepää rauhassha."

Kuudes: "Talivaldish. Et ilmeiseshti aikaansaannut toista hiisishotaa. Kiitos siitä."

Seitsemäs: "Madman.. Eikuns sehä on vielä hengissä.... Joshkin toinen jalka kyl jo haudassa.."

Kahdeksas ja viimeinen: "Pike.. Miksi shinun piti kuolla jo nyt?"

Tähän kohtaan Fagerin mielestä pitäisi sanoa jotain, joten hän vain katsahtaa pikkuruisesta ikkunastaan ulos ja lausuu: "Uudelle Hiidensalmelle."

Sitten onkin aika hoiperrella nukkumaan. Jospa tuon juomingin jälkeen ei näkisi unta kurkku auki viilletystä mutta silti hymyilevästä isä Camillosta tai roviolla apua kiljuvasta Otosta...

 
---
Uuden Hiidensalmen hautuumaalle kaivetaan kolme hautaa, seuraavilla hautakivillä:
MASA - b1390? d1414 - DIED AS A HERO
PIKE - Landsknecht - b1390 d1414 - Died too early
TALIVALDIS - d1414 - Too good for this world
---

Lisäksi, olemme alkaneet varsin paljon kirjoitella ylös noteja ja hahmoja, lyötyvät näistä osoitteista:
NOTET
ELÄVÄT HAHMOT
KUOLLEIDEN HAUTUUMAA
Noihin saa kirjotella mutta ei mieluusti novelleja, sellaset mielummi eriksee ja linkkejä tänne :D

 

 
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 30, 2014, 16:21:54 kirjoittanut Melwasul »

Poissa Sherrypie

  • Viestejä: 267
  • Liked: 1
    • Profiili
Vs: Kertsidunskun kronikat - Follannissa jytisee! 29.4. Why so serious?
« Vastaus #29 : Toukokuu 07, 2014, 03:35:32 »
6.5. TPK is a dish best served twice

Pohjoisen velholiiga Horatius, Elsa ja Vans päättivät Finnsmouthin seko... seikkailujensa jälkeen palata tarkastamaan josko Uusi Hiidensalmi olisi rauhoittunut hitusen. Mestoilla tuntui nykyään ajelehtivan jos jonkinmoista onnenonkijaa ja palkkasoturia, joista osa oli valmistelemassa retkeä Homeperseensuolle. Matkalaiset kertoilivat etelästä tullessaan joutuneensa mustanpuhuvien metsäläisten härnäämiksi, mitä lie hiisiä ja muita hirviöitä. Sankareillamme oli kuitenkin vallan eri kohde mielessään ja yhdeksän palkkamiekan hypätessä messiin matka lähtikin taittumaan kohti vanhaa druidikehää jälleen kerran.

Perillä hommiin käytiin tavallisen tarmokkaasti: tuntemattomia ovia lapioitiin tuholimalla ja jätettiin mätänemään omilleen samalla kun tutkimusta jatkettiin muualla. Ensimmäiset pari päivää olivat melko rauhaisia, maan alla käytiin muutaman tunnin iskuina joissa tuli kerrallaan ensin yksi haavoittunut palkkamiekka jonkun nakuna hilluvan raadonsyöjäsekopään mätkimänä, sitten pakotettu amputaatio tulikuoriaisen vietyä jalan mennessään, lopulta kammottava kuolema yhdelle soturille kullalta näyttäneen sienikasvuston itiöitten saadessa tämän vuotamaan verta niin suustaan, nenästään kuin korvistaankin raskaalla kädellä. Moraali alkoi olla laskemaan päin, kunnes palkkoja uudelleenneuvoteltiin ja vielä yhdelle sukellukselle lähdettiin. Mutta löytyisikö sitä haettua kultaa, kun näytti siltä että joku hirttämätön mulkero oli käynyt jo tyhjentämässä vaivalla paikallistetun aarrehuoneenkin (no oli siellä parikymmentä erilaista jämäkolikkoa, wohoo)?

Käytävien tutkiskelua ja pelaajien hajoilua 45 asteen kulmissa meneviin käytäviin kesti hyvän tovin, uusia sarkofagivarastoja löydettiin, maanalainen joki paikallistettiin ja kaikinpuolin hyvää etenemistahtia ylläpidettiin. Ennenpitkää uskon alkaessa loppua kartan koon kanssa, kuului pimeästä nurkan takaa möreähkö miehen ääni. "Painukaa nyt **ttuun siitä, urpot! Kaksi tuntia aikaa poistua koko alueelta tai tullaan hakemaan!"

Tiimi ämmii hetken, pohtii vaihtoehtoja ja toteaa hyökkäävänsä saman tien, heittäen palkkamiekat etulinjana liikkeelle ja valmistellen uniloitsuja taaempana. Taistelukentän (kapean kulma-alueen jonka takana tuntematonta) valinta osoittautuu katastrofaaliseksi virheeksi eteen rynnänneitten apuvoimien kaatuessa samoin tein edessä odottaneeseen väijytykseen velhojen odottaessa nurkan takana, mistä esiin puskemalla sai parhaimmillaankin lyhyessä käytävässä tiputettua uniloitsuilla vain osan vastustajan voimista näköyhteyden vajavaisuuksien vuoksi. Hommaa ei lainkaan helpota, kun Horatius kakkostason maagina valmistellessaan seuraavaa laukaustaan saa käytävän läpi valkohehkuisena juovana singahtavasta henkivasarasta naamaansa ja kaatuu tajuttomana tantereeseen linjojen kalahtaessa yhteen mutkassa. Noh, tilanne olisi ehkä ollut vielä ratkaistavissa ellei takaa bileisiin olisi liittynyt muuan vanha tuttu vastaantulleitten mustaksi lakattuihin suomupanssareihin pukeutuneitten tummaihoisten köriläittenkin kauhuksi.

*Blim!*

Takaa tulevaa mustaa varjoa paetakseen velho Vans syöksyy eteenpäin, taklaten maihin vihollispuolen punakaapuisen papin joka oli aiemman vasaran sinkaissut ja saa tältä vastavuoroisesti ilman halki palaavan valoa hehkuvan vasaran selkärankaansa fataalisti rusahtaen. Samalla vastapuoli päättää lähteä lipettiin, jääden vielä hitusen kahinoimaan nukkuvien, heräilevien, haavoittuneitten ja tapettujen täyttämään käytävään tiimin kanssa, maksaen itse kullekin kriittisiä sekunteja joitten vuoksi tuo mustanpuhuva varjomainen henki pääsee jälleen nauttimaan tuoreilla sieluilla viimeisen pystyssä olevan seikkailijan Bobin rynnätessä tuntemattoman alueen pimeyteen karkuun. Hetkeä myöhemmin peli on muuttunut Alone in the Darkiksi ja sankarimme etsiskelee tietään ulos tunneleista pienen soihdunpätkän avulla.

Pinnalla uusi sankariseurue muodostuu ja lähtee jälleen tutkiskelemaan alempia osia, tällä kertaa kaarrellaan pienten tutkimattomien huoneitten kautta, vältetään tutkiskelevia tulikuoriaisia sulkemalla ovia, masennutaan ahdistavissa katumusharjoitusselleissä, piristytään pinkkien yksisarvisten seinämaalausten luona ja pohditaan kartoitusteknisiä pikkujuttuja. Lopulta tehdään iso askel ja koetetaan hipsiä aiemman joukon kartasta kaivetun "evil ninjaz"-tiedon kuvaaman alueen läpi, kunnes parin läheisen kivipylvään takaa astahtaa hitaasti kohti pari lahoaviin kaapuihin pukeutunutta muukalaista (http://image.shutterstock.com/display_pic_with_logo/256714/256714,1308021573,1/stock-vector--versions-of-a-undead-monk-praying-79175482.jpg), kiihdyttäen tahtiaan pikkuhiljaa lähetessään tunkeilijoita. Keskustelunavausyritys kariutuu yhtä pian kuin alkoikin sinihehkuisilla silmillä varustettujen luurankomunkkien vaihtaessa jälleen genreä Disney Pulpista Wuxiaan, hyppien eturivin yli ja potkien tuulimyllyn lailla ympäriltään sotureita pois. Muuan velho viimeisinä tekoinaan rysäyttää rikki rajan tämän ja jonkun toisen ulottuvuuden välillä, kutsuen erikoisefektisateen saattelemana jonkinsorttisen monimetrisen limamöllyskän, jonka hitusen läpinäkyvä muoto hohtaa hentoa vihertävää valoa sen pärskytellessä makkaramaista muotoaan ympäriinsä. Välittämättä, lisää munkkeja loikkii sen ylitse kohti tiimiä murha mielessään ja pakoyrityksistään huolimatta hirveisiin spurtteihin kykenevät otukset nappaavat jarruvalot palaen kiinni kaikki pakenijat, kuka juuri oven edestä ja kuka moista vasten nyrkillä selkärankaan. Lopulta saleihin laskeutuu jälleen vain kalmiston hiljaisuus ja Intergalaktisen Limamakkaran viimeiset läiskyttelyt...

****

Geez, melkein kaksi TPK:ta samassa sessiossa. Miten käy tiimin taikakirjojen unohdettuina druidikehän alle? Miten käy vaivalla haetun ja suojellun amuletin? Mikä juusto on seikkailijoitten suosituin soosi? Tällä kanavalla tähän aikaan jälleen ensi viikolla.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 07, 2014, 14:27:56 kirjoittanut Sherrypie »